SBS TV – nopeasti kasvava TV-talo

SBS TV on kahdella kanavallaan (TV5 ja The Voice TV) Suomen kolmanneksi suurin kaupallinen TV-talo, joka tavoittaa viikoittain jo lähes 2,5 miljoonaa suomalaista. SBS TV:n pääkohderyhmä on 15-44 –vuotiaat, joita kahdella kanavalla tavoitetaan viikossa yli 1,1 miljoonaa. TV5 ja The Voice TV kasvavat vahvasti: vuonna 2011 SBS TV kasvatti katseluosuuttaan pääkohderyhmässään 15-44 –vuotiaissa parhaaseen katseluaikaan 55% verrattuna edellisvuoteen.

TV5 tarjoaa katsojilleen parasta viihdettä. Suosituinta ohjelmistoa ovat elokuvat, joita kanava esittää päivittäin klo 21.00, kotimaiset ja ulkomaiset sarjat sekä 5D-dokumentit. Vahvan kasvun myötä TV5 lisää nyt merkittävästi myös kotimaista ohjelmatarjontaa. Kevään 2012 kotimaisen ohjelmiston kohokohtia ovat muun muassa Tuomas Enbusken isännöimä talk show, eri maiden ruokakulttuureja esittelevä Ruokamatkalla-sarja sekä golf- ja matkailuaiheinen tv-sarja Pallon viemää. The Voice TV tuo musiikin rinnalle iltaisin parhaaseen katseluaikaan komediasuosikkeja. 

SBS TV tarjoaa niin TV5:n kuin The Voice TV:n puolella myös paljon erilaisia erikoisratkaisuja. Mainostajan on mahdollisuus lähteä rakentamaan omiin tavoitteisiinsa ja brändiinsä sopivia ratkaisuja, jotka varmasti huomataan kuluttajien keskuudessa. Kerromme mielellämme lisää spottimainonnasta ja erikoisratkaisuistamme.

Tervetuloa kanavalle!

Mainosterveisin: Ville Bergman, myyntijohtaja