Brooklyn 99 keskiviikkoisin klo 20.30 alkaen 3.9.
Brooklynin 99. poliisipiirin omalaatuinen henkilökunta pitää huolen, että New Yorkin suurkaupungissa säilyy kuri ja järjestys.
Blacklist keskiviikkoisin elokuvan jälkeen
Pitkään piileskellyt rikollinen antautuu yllättäen FBI:lle. Hänellä on erikoinen yhteistyötarjous, joka vie vastavalmistuneen profiloijan uransa vaarallisimpaan ajojahtiin.
Yövuoro tiistaisin klo 20.00
USA:ssa toukokuussa alkanut uutuusdraama vie katsojat keskelle kuvitteellisen San Antonio Memorial -sairaalan hektistä yövuoroa.

Ohjelmat

Ohjelmaopas

Tänään
Elokuva: Karate Kid

(The Karate Kid, toiminta, USA, 2010) 12-vuotias Dre on suosittu detroitilaispoika, joka joutuu muuttamaan äitinsä mukana Kiinaan. Kulttuurierot tuovat mukanaan kahnauksia, joista selviäminen edellyttää kung fu -taitojen oppimista. Dren onneksi kotinurkilla pyörivä huoltomies Han on itse kung fu -mestari. 129 min. Ohjaus: Harald Zwart. Pääosissa: Jackie Chan, Jaden Smith, Taraji P. Henson.

21:00
Elokuva: Karate Kid
5D: Elämäni lautana

Miltä tuntuu pienirintaisesta, kun media pursuaa uhkeita muotoja? 5D-dokumentissa seurataan kolmea brittityttöä, jotka ovat menettäneet itsevarmuutensa pienten rintojensa takia. Yksi haaveilee silikoneista, toinen kokeilee vaihtoehtohoitoja ja kolmas kuvaterapiaa. (My Small Breasts & I, dokumentti, Iso-Britannia, 2011)

23:55
5D: Elämäni lautana
Elokuva: Peter Pan

(Peter Pan, perhe-elokuva, USA, 2003) J. M. Barrien kirjaan perustuvassa seikkailuelokuvassa Peter Pan vierailee Wendyn ja hänen veljiensä luona ja vie heidät seikkailulle Mikä-Mikä-Maahan. 108 min. Ohjaus: P. J. Hogan. Pääosissa: Rachel Hurd-Wood, Jason Isaacs, Jeremy Sumpter, Olivia Williams.

01:05
Elokuva: Peter Pan
Twin Peaks

Suden suuhun. FBI-agentti Dale Cooper hahmottaa loputkin saamansa vihjeet, ja tappajan jättämä kirjainarvoitus ratkeaa. (Twin Peaks, draama, 2. kausi, USA, 1990)

03:40
Twin Peaks
Spartacus - gladiaattori

Kuivuus pahenee Capuassa, kun Spartacus jatkaa gladiaattoriopissa. Hän tapaa Glaberin vaimon Ilithyian samalla, kun Batiatukselle selviää, ketkä hyökkäsivät hänen kimppuunsa. Spartacuksen ja Crixuksen on opittava taistelemaan yhteistyössä henkensä uhalla, kun heitä vastaan astelee gladiaattoriareenalla voittamaton Theokoles, kuoleman varjo. (Spartacus: Blood and Sand, draama, 1. kausi, USA, 2010)

04:30
Spartacus - gladiaattori
Fast n' Loud

Gas Monkey Garage -korjaamon omistajat automaestro Richard Rawlings ja mekaniikkanero Aaron Kauffman etsivät latoihin, autotalleihin ja takapihoille unohdettuja autoharvinaisuuksia kunnostaakseen vintage-kulkuneuvot uuteen uskoon ja myydäkseen ne eteenpäin. (Fast n' Loud, tosi-tv, 1. kausi, USA, 2012)

21:00
Fast n' Loud
Warlocks - lain ulkopuolella

Troy toivoo hankkivansa rahaa järjestämällä kerhotalolla kamppailulajiotteluita. Slob ja Kimmie päättävät uusia häävalansa 25 vuoden jälkeen, mutta elämä näyttää samaan aikaan nurjiakin puolia. (Warlocks Rising, tosi-tv, 1. kausi, USA, 2013)

22:00
Warlocks - lain ulkopuolella
Cleaners

Tylerilta yritetään onkia tietoja Barryn rahoista. Veronica, Roxie ja Barnes eivät puolestaan kaihda keinoja saadakseen Barrylta vastauksia ja pelastaakseen Tylerin. Sarjan pääosissa näyttelevät mm. Emmanuelle Chriqui (Veronica), Emily Osmant (Roxie), David Arquette (Frank Barnes), Robin Thomas Grossman (Barry), Burton Perez (Paco) ja Nathan Keyes (Kyle). (Cleaners, toiminta, 1. kausi, USA, 2013)

23:00
Cleaners
Kohtalokkaat kaunottaret

Vauhdikkaat treffit. Pelisuunnittelija Kevin Freeman luo itselleen väärennetyn nettideittiprofiilin. Täydellisen miehen profiili saa naisilta vastaustulvan. Hän päätyy treffeille naisen kanssa, joka on myös valehdellut nettiprofiilissaan. Rauhallinen ravintolaillallinen saa vaarallisen käänteen salamurhaajan hyökätessä. (Femme Fatales, eroottinen trilleri, 1. kausi, USA, 2011)

23:30
Kohtalokkaat kaunottaret
NCIS Rikostutkijat

Koiranunta. Kaksi sotilaiden kanssa naimisissa olevaa korealaisnaista murhataan ja yksi siepataan. NCIS:n pitää löytää kadonnut nainen ennen kuin on myöhäistä. (Navy NCIS, draamasarja, 3. kausi, USA, 2005)

00:05
NCIS Rikostutkijat
Nuoret poliisit

Sarja alkaa uusintana! Viiden uraansa aloittelevan poliisin elämää seuraava draamasarja. Avausjaksossa ampumavälikohtaus ilmaiskonsertissa järkyttää Andyn maailmaa. (Rookie Blue, rikosdraamasarja, 2. kausi, Kanada, 2010)

00:55
Nuoret poliisit
Live From Abbey Road

Green Dayn pojat muistelevat ensimmäistä käyntiään Abbey Roadilla ja soittavat mm. hittinsä "American Idiot" ja "21st Century Breakdown". Studiolla ovat tunnelmoimassa myös Starsailor ja Bat For Lashes. (Live from Abbey Road, musiikkiviihde, Iso-Britannia, 2006)

01:45
Live From Abbey Road
Dog, palkkionmetsästäjä

Lunta tupaan. Dog ja kumppanit etsivät väkivaltaista Christopheria lumituiskussa. (Dog the Bounty Hunter, tosi-tv-sarja, 5. kausi, USA, 2009)

02:40
Dog, palkkionmetsästäjä
Dog, palkkionmetsästäjä

Kun muukalainen soittaa. Etsintäkuulutettu ei vastaa vieraisiin puhelinnumeroihin, joten Dog keksii ostaa Coloradon suuntanumerolla toimivan kännykän ja ajojahti voi alkaa. (Dog the Bounty Hunter, tosi-tv-sarja, 5. kausi, USA, 2009)

03:10
Dog, palkkionmetsästäjä
Voice TV

Suosituimmat pop-videot isoimmilta tähdiltä. The Voice - Kuulostaa Raikkaalta, myös radiossasi.

03:35
Voice TV
Huomenna
Ankkadynastia

Lähteäkö vai jäädä. Willielle tarjotaan uutta työpaikkaa, joten hän vie työntekijänsä henkilökunnan virkistysmatkalle päättääkseen mitä tehdä. Tunnelma menee piloille, kun käy ilmi, että Willie on vienyt alaisensa yhteishenkeä vahvistavalle leirille. Ensimmäinen kausi päättyy. (Duck Dynasty, tosi-tv-sarja, 1. kausi, USA, 2012)

06:00
Ankkadynastia
Ihmemies MacGyver

Nuoruuden vuori. MacGyver ja Jack Dalton lähtevät etsimään nuoruuden lähdettä, mutta joutuvatkin taistelemaan ydinvoimaterroristien kanssa. (MacGyver, toiminta, 7. kausi, USA, 1991)

06:25
Ihmemies MacGyver
Matlock

Gangsteripomo, osa 2. Matlock jatkaa gangsteripomon maineen puhdistamista. Kuka lavasti gangsteriperheen pään syylliseksi murhaan? (Matlock, draamasarja, 1. kausi, USA, 1986)

07:20
Matlock
Kellarin kunkku

Itsensä petetyksi tunteva Doug harmistuu, kun töidensä saralla tunnustusta niittävä Carrie pitääkin uusista tehtävistään ja on jatkuvasti ylitöissä verottaen avioparin laatuaikaa. Kateellinen Arthur äkkää yläkerrasta luksustavaroita, joita vaille hän jää kellarissa asustaessaan. (The King of Queens, komediasarja, 7. kausi, USA, 2004)

08:10
Kellarin kunkku
Kellarin kunkku

Ärtynyt Carrie saa tarpeekseen Dougin jatkuvasta popsimisesta ja miehensä terveyttä edistääkseen opastaa hänet ylensyöjien tukiryhmään. Paremmat tarjoilut houkuttelevat Dougin kuitenkin tapaamiseen, joka on tarkoitettu väkivaltaisista suhteista kärsiville miehille, ja Doug alkaa tarkastella avioliittoaan uudesta näkökulmasta. (The King of Queens, komediasarja, 7. kausi, USA, 2004)

08:35
Kellarin kunkku
TV Shop Tvins

09:00
TV Shop Tvins
Ankkadynastia

2. kauden jaksot alkavat uusintana. Ajo-opetusta. Willien tytär Sadie opettelee ajamaan autoa. Ajo-opetuksesta tulee koko perheen yhteinen projekti, ja kyytiä saavat niin houkutuslinnut kuin roskiksetkin. (Duck Dynasty, tosi-tv-sarja, 2. kausi, USA, 2012)

12:00
Ankkadynastia
Tahdon morsiuspuvun: Kaasot

Elizabethin lapsuudenystävä loukkaantuu, kun häntä ei valita kaasoksi, ja myös toisten morsiusneitojen ilkeät kommentit vetävät mielen maahan. Nykia puolestaan on menossa naimisiin vain kuukauden sisarensa jälkeen, ja ongelmia sikiää, kun hän iskee silmänsä samankaltaisiin morsiuspukuihin. (Say Yes to the Dress: Bridesmaids, lifestyle, 2. kausi, USA, 2012)

12:30
Tahdon morsiuspuvun: Kaasot
Kakkukuningas

Buddy saa tehtäväkseen luoda kakun, joka tuo esiin naispuolisen kehonrakentajan upeat lihakset. Mauro ottaa osaa salamyhkäiseen operaatioon, joka tapahtuu leipomon luokkahuoneessa. (Cake Boss, tosi-tv, 6. kausi, USA, 2012)

13:00
Kakkukuningas
Kakkukuningas

Sukellusvenelaivasto tilaa kakun vuosijuhlaansa. Buddy suunnittelee kakkuun merenpohjan, joka ei ole kaikkien mieleen. Onko se sittenkin liian värikäs? Mauro saa mahdottoman tehtävän: hänen tulee suunnitella vino, hauska mutta silti tyylikäs kakku. (Cake Boss, tosi-tv, 6. kausi, USA, 2012)

13:30
Kakkukuningas
Ihmemies MacGyver

4. kauden jaksot alkavat. Kartanon salaisuus. MacGyverin ystävätär Penny perii yllättäen kartanon, jossa kummittelee. Penny ja MacGyver lähtevät yhdessä katsomaan, onko kummitusjutuissa perää. Jaksossa vierailee Täydelliset naiset -sarjasta tuttu Teri Hatcher. (MacGyver, toiminta, 4. kausi, USA, 1988)

14:00
Ihmemies MacGyver
Matlock

Siskokset. Tätinsä ja setänsä luona asuvat siskokset päättävät tehdä täydellisen murhan. (Matlock, draamasarja, 1. kausi, USA, 1986)

15:00
Matlock
Kolmas kivi auringosta

Perhe Solomon osallistuu innokkaana interaktiiviseen murhamysteeriin kartanon suojissa. Harmikseen heillä ei ole aavistustakaan siitä, että kaikki muut vieraat ovat näyttelijöitä ja kaikki tapahtumat on etukäteen käsikirjoitettu. (3rd Rock from the Sun, komedia, 5. kausi, USA, 1999)

16:00
Kolmas kivi auringosta
Kaikki rakastavat Raymondia

Ei kestä kiittää. Kiitospäivän tienoilla Debra ja Ray kokeilevat kasvatusmenetelmiään myös Raymondin perheenjäseniin. (Everybody Loves Raymond, komedia, 4. kausi, USA, 1999)

16:30
Kaikki rakastavat Raymondia
Pulmuset

Aina onnaa. Bud yrittää saada seuraa tv-ohjelmasta, Peggy yrittää saada Alin nukkumaan ja Kelly yrittää selvittää, mikä viikonpäivä on kyseessä. (Married... with Children, komedia, 7. kausi, USA, 1992)

17:00
Pulmuset
Pulmuset

Peggy ja piraatit. Peggy lukee Seitsemälle iltasaduksi romanttisen merirosvotarinan, josta innostuu itsekin. Mukana myös tuttu kasvo menneiltä kausilta. (Married... with Children, komedia, 7. kausi, USA, 1992)

17:30
Pulmuset
Kellarin kunkku

Työpaikan vitsiniekka Doug tulee kateelliseksi, kun uusi työntekijä viekin kaiken huomion hullunhauskoilla imitaatioillaan, ja niinpä Doug keksii kohtalokkaan jäynän. Töiden alle hautautuva Carrie saa ahkeran assistentin, joka tekee töistä vähän liiankin helppoja karhunpalveluksillaan. (The King of Queens, komediasarja, 7. kausi, USA, 2004)

18:00
Kellarin kunkku
Kellarin kunkku

Hajamielisellä Dougilla on vaikeuksia muistaa Carrien kollegoiden nimiä, joten kun vaimon työpaikan pippaloissa tulee eteen kiperä tilanne, Doug vetää hatusta keinon päästä pälkähästä. Danny kiristää Spenceriä tekemään kotiaskareita uhkailemalla hurmaavansa tämän äidin. (The King of Queens, komediasarja, 7. kausi, USA, 2004)

18:30
Kellarin kunkku
Maatilan prinsessa

Muskelimustikit aloittavat aamunsa siivoamalla, sillä kartano kaipaa perusteellista puhdistusta. Päivän palkintokilpailu suoritetaan osalle jo edellisenä päivänä tutuksi tulleessa Laguunirannassa. Tarkkojen silmien lisäksi tehtävässä tarvitaan onnea ja kykyä työskennellä joukkueena. Voittajajoukkue pääsee nauttimaan maistuvasta ja lämmittävästä palkinnosta. Jakson lopussa on aika vakavoitua, sillä joukkueiden emännät joutuvat tekemään vaikeita päätöksiä. (Maatilan prinsessa, kotimainen viihde, 1. kausi, 2013)

19:00
Maatilan prinsessa
Tatuointistudio HelsINK

Miehekkäistä tatuoinneista ei tänään ole pulaa, kun Tony tatuoi Frankensteinia, Samuli psykedeelistä kasvotonta miestä, Sini karate-aiheista kuvaa ja Mitzu suurehkoa pääkalloa. Päivän päätteeksi Samulin piinapenkkiin kaatuu vielä Lassi, jonka kaulasta löytyy vielä yhdelle tatuoinnille tilaa. (Tatuointistudio HelsINK, kotimainen tosi-tv, 2. kausi, 2013)

19:30
Tatuointistudio HelsINK
Yövuoro

Jordanin yö menee mönkään, kun poikaystävä ei pääse juhlistamaan synttäreitä, TC:n ja Daniellan suhde paljastuu ja lisäksi hän saa rangaistuksen hoidettuaan miestä, jolla on hoitokielto. Drew joutuu onnettomuuteen armeijakamujensa kanssa. Ragosa luulee ottavansa aspiriinia, mutta tarttuu vahingossa väärään lääkepurkkiin. (The Night Shift, draamasarja, 1. kausi, USA, 2014)

20:00
Yövuoro
Elokuva: Johnny English

(Johnny English, komedia, USA, 2003) Bond-elokuvia parodioivassa komediassa Britannian salaisen palvelun häpeäpilkku Johnny English joutuu yksin vastaamaan kansakunnan turvallisuudesta pommi-iskun surmattua kaikki muut agentit. 79 min. Ohjaus: Peter Howitt. Pääosissa: Ben Miller, John Malkovich, Natalia Imbruglia, Rowan Atkinson.

21:00
Elokuva: Johnny English
Chicago Fire

Benny Severiden ja aseman päällikön Bodenin välillä oleva kireys jatkuu. Tilanne kärjistyy, kun kokelas Mills kysyy Severideltä suoraan isästään. Shay saa lisää tietoa keinohedelmöitysprosessista ja alkaa miettiä, onko se sittenkään oikea keino lapsen saamiseen. (Chicago Fire, draama, 1. kausi, USA, 2012)

22:50
Chicago Fire
Kysy seksistä

Aids-epidemiasta ei enää kohista mediassa, mutta tauti leviää yhä - myös länsimaissa. Hiv-positiiviset Caroline, Carl-Peter ja Micael kertovat, millaista on elää sairauden kanssa. (Fråga Olle, viihde, 2. kausi, Ruotsi, 2007)

23:45
Kysy seksistä
Tough Love

Steve perehdyttää naiset tällä kertaa nettideittailun saloihin. Millainen deitti-ilmoitus kannattaa tehdä, millainen kuva kannattaa laittaa julki ja mitä muita asioita pitää ottaa huomioon tehdäkseen mahdollisimman viettelevän ja houkuttelevan netti-ilmoituksen itsestään. (Tough Love, tosi-tv-sarja, 5. kausi, USA, 2012)

00:45
Tough Love
Fame

Kultaisen 80-luvun klassikkosarja perustuu samannimiseen, vuonna 1980 valmistuneeseen elokuvaan. Famen keskiössä on joukko taidepainotteisessa New York City High Schoolissa opiskelevia nuoria. Hyväntuulinen sarja on kuorrutettu laululla, tanssilla ja musiikilla, kun nuoret nauttivat elämästään tavoitellen suurta unelmaa. Kuuluisuuteen ja rikkauksiin on kuitenkin vielä pitkä matka. (Fame, draama, 1. kausi, USA, 1982)

01:40
Fame
Kauniit ja rohkeat Båstadissa

Känni päälle. Vanha tuttu Veronica pääsee vihdoin tekemään mallin töitä. Poseeraamista ja pällistelijöitä riittää. Lisäksi tapaamme Micken, joka ei koskaan tunnu olevan vielä tarpeeksi humalassa. (Kaos i Båstad, tosi-tv, 1. kausi, Ruotsi, 2011)

02:35
Kauniit ja rohkeat Båstadissa
Chicago Fire

Benny Severiden ja aseman päällikön Bodenin välillä oleva kireys jatkuu. Tilanne kärjistyy, kun kokelas Mills kysyy Severideltä suoraan isästään. Shay saa lisää tietoa keinohedelmöitysprosessista ja alkaa miettiä, onko se sittenkään oikea keino lapsen saamiseen. (Chicago Fire, draama, 1. kausi, USA, 2012)

03:25
Chicago Fire
Voice TV

Suosituimmat pop-videot isoimmilta tähdiltä. The Voice - Kuulostaa Raikkaalta, myös radiossasi.

06:00
Voice TV
Voice TV

Suosituimmat pop-videot isoimmilta tähdiltä. The Voice - Kuulostaa Raikkaalta, myös radiossasi.

07:00
Voice TV
Voice TV

Suosituimmat pop-videot isoimmilta tähdiltä. The Voice - Kuulostaa Raikkaalta, myös radiossasi.

08:00
Voice TV
TV Shop Tvins

09:00
TV Shop Tvins
Voice TV

Suosituimmat pop-videot isoimmilta tähdiltä. The Voice - Kuulostaa Raikkaalta, myös radiossasi.

12:00
Voice TV
Iskelmä TV

Iskelmä-radiokanavan viikon parhaat palat.

13:00
Iskelmä TV
Radio City TV

Kovimmat rock-videot ilman sääliä. Radio City - Rock-perintöä vaalimassa, myös radiossasi.

Yukonin miehet

Sarjassa tutustutaan poikkeuksellisissa olosuhteissa napapiirin tuntumassa eristyksissä muusta maasta eläviin Tanana-nimisen kylän asukkaisiin. Ilmastollisesti haastavan seudun erilaiset uhat ja vaarat laittavat kylän nuoret pojat kasvamaan miehiksi nopeasti. (Yukon Men, tosi-tv, 1. kausi, USA, 2012)

18:00
Yukonin miehet
Wheeler Dealers

Huonokuntoiset klassikkoautot saavat Mike Brewerin ja Edd Chinan osaavissa käsissä uuden elämän. Mikella on ehtymätön vainu löytää romun seasta helmet, minkä jälkeen mekaanikko Edd pistää tuulemaan. Kunnostuksen jälkeen kaksikon tavoitteena on myydä uusiutunut menopeli voitolla eteenpäin. (Wheeler Dealers, tosi-tv, 9. kausi, USA, 2012)

19:00
Wheeler Dealers
Ammattina sankari

Harrin ajomatka Hollantiin vaatii heti ensimmäiseksi pitkän ja rasittavan yöajon. Tukkirekkaa ajavan Tommin työt eivät lopu puita metsästä hakemalla. (Ammattina sankari, kotimainen asiaohjelma, 2014)

20:00
Ammattina sankari
Valmistuksen salat: Unelma-autot

Discoveryn sarja vie suoraan autotaivaaseen, mistä löytyvät mm. Maserati, Audi R8, Morgan Aero Coupes ja Porsche 911. Miten nämä upeat menopelit suunnitellaan ja rakennetaan? (How It's Made: Dream Cars, tosi-tv, 1. kausi, USA, 2013)

20:30
Valmistuksen salat: Unelma-autot
Fast n' Loud

Gas Monkey Garage -korjaamon omistajat automaestro Richard Rawlings ja mekaniikkanero Aaron Kauffman etsivät latoihin, autotalleihin ja takapihoille unohdettuja autoharvinaisuuksia kunnostaakseen vintage-kulkuneuvot uuteen uskoon ja myydäkseen ne eteenpäin. (Fast n' Loud, tosi-tv, 1. kausi, USA, 2012)

21:00
Fast n' Loud
Elokuva: Keskiyön pako

(Midnight Run, toimintakomedia, USA, 1988) Palkkionmetsästäjä Jack Walshin (Robert De Niro) on toimitettava mafian varoja kavaltanut kirjanpitäjä "Herttua" (Charles Grodin) Los Angelesiin. Asioita mutkistaa huomattavasti se, että Herttuan perässä ovat myös FBI ja mafia. 122 min. Ohjaus: Martin Brest. Pääosissa: Robert De Niro, Charles Grodin, Yaphet Kotto.

22:00
Elokuva: Keskiyön pako
NCIS Rikostutkijat

Päätapaus. Merimies joutuu pidätetyksi, kun rikostutkijat löytävät ihmisen pään auton takaluukusta. (Navy NCIS, draamasarja, 3. kausi, USA, 2005)

00:25
NCIS Rikostutkijat
Käteiskauppiaat

Ankkurit ylös. Scott ja Sheldon käyvät Prince Edward Islandilla 100 kilometrin kirpputorilla, Lucy Maud Montgomery -museossa sekä kahden keräilijän luona. He löytävät muun muassa vapaamuurareiden seremoniapöydän, ainutlaatuisen ryijyn ja sukelluskypärän. (Cash Cowboys, tosi-tv, 1. kausi, Kanada, 2010)

01:20
Käteiskauppiaat
Star Trek: The Next Generation

Nuori nainen saapuu Enterpriselle työharjoitteluun ja alkaa pian osoittaa merkkejä samankaltaisista kyvyistä ja voimista kuin Q. Tämä houkuttelee esiin itsensä Q:n. (Star Trek: The Next Generation, scifi, 6. kausi, USA, 1992)

02:10
Star Trek: The Next Generation
Dog, palkkionmetsästäjä

Alan konstit. Tiimi etsii seuralaispalvelussa työskentelevää Engleniä. Beth varustautuu ajojahtiin tennarein ja autossa matkalla vankilaan seuraa kunnon kissatappelu. (Dog the Bounty Hunter, tosi-tv-sarja, 5. kausi, USA, 2009)

03:05
Dog, palkkionmetsästäjä
Dog, palkkionmetsästäjä

Pelastakaa koirat. Dog ostaa lapsilleen lemmikkikanit ja tiimi etsii eläinrääkkäyksestä syytettyä narkomaania. Lopussa Dogilla on lapsille yllätys. (Dog the Bounty Hunter, tosi-tv-sarja, 5. kausi, USA, 2009)

03:35
Dog, palkkionmetsästäjä
Voice TV

Suosituimmat pop-videot isoimmilta tähdiltä. The Voice - Kuulostaa Raikkaalta, myös radiossasi.

04:00
Voice TV
03.09
Ankkadynastia

2. kauden jaksot alkavat uusintana. Ajo-opetusta. Willien tytär Sadie opettelee ajamaan autoa. Ajo-opetuksesta tulee koko perheen yhteinen projekti, ja kyytiä saavat niin houkutuslinnut kuin roskiksetkin. (Duck Dynasty, tosi-tv-sarja, 2. kausi, USA, 2012)

06:00
Ankkadynastia
Ihmemies MacGyver

4. kauden jaksot alkavat. Kartanon salaisuus. MacGyverin ystävätär Penny perii yllättäen kartanon, jossa kummittelee. Penny ja MacGyver lähtevät yhdessä katsomaan, onko kummitusjutuissa perää. Jaksossa vierailee Täydelliset naiset -sarjasta tuttu Teri Hatcher. (MacGyver, toiminta, 4. kausi, USA, 1988)

06:25
Ihmemies MacGyver
Matlock

Siskokset. Tätinsä ja setänsä luona asuvat siskokset päättävät tehdä täydellisen murhan. (Matlock, draamasarja, 1. kausi, USA, 1986)

07:20
Matlock
Kellarin kunkku

Työpaikan vitsiniekka Doug tulee kateelliseksi, kun uusi työntekijä viekin kaiken huomion hullunhauskoilla imitaatioillaan, ja niinpä Doug keksii kohtalokkaan jäynän. Töiden alle hautautuva Carrie saa ahkeran assistentin, joka tekee töistä vähän liiankin helppoja karhunpalveluksillaan. (The King of Queens, komediasarja, 7. kausi, USA, 2004)

08:10
Kellarin kunkku
Kellarin kunkku

Hajamielisellä Dougilla on vaikeuksia muistaa Carrien kollegoiden nimiä, joten kun vaimon työpaikan pippaloissa tulee eteen kiperä tilanne, Doug vetää hatusta keinon päästä pälkähästä. Danny kiristää Spenceriä tekemään kotiaskareita uhkailemalla hurmaavansa tämän äidin. (The King of Queens, komediasarja, 7. kausi, USA, 2004)

08:35
Kellarin kunkku
TV Shop Tvins

09:00
TV Shop Tvins
Ankkadynastia

Ruohonleikkurikisa. Vanha koulukaveri haastaa Willien ruohonleikkurikisaan, ja koko henkilökunta määrätään virittämään leikkuria. Tärkeintä ei ole jalo kilpa, vaan voitto. (Duck Dynasty, tosi-tv-sarja, 2. kausi, USA, 2012)

12:00
Ankkadynastia
Tahdon morsiuspuvun: Kaasot

Haley on valinnut itselleen peräti 15 morsiusneitoa. Löytyykö kaikille mieleinen asu? Toinen morsian on pulassa, kun makutuomariksi pyydetty isä tyrmää kaikki mekot. (Say Yes to the Dress: Bridesmaids, lifestyle, 2. kausi, USA, 2012)

12:30
Tahdon morsiuspuvun: Kaasot
Kakkukuningas

Buddy tekee äitinsä 65-vuotisjuhliin isänsä keksimän tuulihattukakun. Buddy haluaa tehdä ALS-tautia sairastavan äitinsä syntymäpäiväjuhlista ikimuistoiset ja luvassa onkin useita yllätyksiä. Lisäksi Buddy perheineen osallistuu hurrikaani Sandyn tuhoaman Atlantic Cityn jälleenrakennustalkoisiin. Iltajuhliin on tilattu kakku, jonka vertaista saa etsiä. Buddy ylittää jälleen itsensä. (Cake Boss, tosi-tv, 6. kausi, USA, 2012)

13:00
Kakkukuningas
Ihmemies MacGyver

Veriveljiä. MacGyver palaa kotikaupunkiinsa 25 vuotta aiemmin tekemänsä lupauksen takia. Perillä hän huomaa, että lapsuudenystävien lapset ovat sekaantuneet huumebisnekseen. (MacGyver, toiminta, 4. kausi, USA, 1988)

14:00
Ihmemies MacGyver
Matlock

Kiero kyttä. Kovaotteista poliisia syytetään varastetun tavaran välittäjän murhasta. (Matlock, draamasarja, 1. kausi, USA, 1986)

15:00
Matlock
Kolmas kivi auringosta

Solomonin perheessä opitaan rasismin saloja, kun he epähuomiossa osallistuvat valkoisten ylivaltaa kannattavien rallikilpailuun. Lisäksi Solomonit ajautuvat peruskoululaisten runokilpailuun. (3rd Rock from the Sun, komedia, 5. kausi, USA, 1999)

16:00
Kolmas kivi auringosta
Kaikki rakastavat Raymondia

Jälkeenjääneet. Kaksosista toinen ei aivan läpäise ikäkausitestiä. Se herättää perheessä kysymyksen, kuka on perinyt mitä keneltäkin. (Everybody Loves Raymond, komedia, 4. kausi, USA, 1999)

16:30
Kaikki rakastavat Raymondia
Pulmuset

Vanhassa vara parempi. Alia luullaan elokuvateatterissa eläkeläiseksi. Hetken murjotuksen jälkeen hän hankkii eläkeläiskortin ja päättää ottaa siitä kaiken irti. (Married... with Children, komedia, 7. kausi, USA, 1992)

17:00
Pulmuset
Pulmuset

Täällä vartioi Al. Al kohtaa murtovarkaan silmästä silmään ja antaa nyrkkinsä puhua. Asetelma kääntyy päälaelleen, kun varas haastaa Alin oikeuteen. (Married... with Children, komedia, 7. kausi, USA, 1992)

17:30
Pulmuset
Kellarin kunkku

Dougin vanhemmat tulevat vierailulle, mutta kun isä on liian kiireinen, ottaa Arthur asiakseen viihdyttää Dougin äitiä. Pian huolestunut poika noteeraa tilanteen ja tekee parhaansa korjatakseen vanhempiensa välit, ennen kuin on liian myöhäistä ja Arthur vie jalat Janetin alta. (The King of Queens, komediasarja, 7. kausi, USA, 2004)

18:00
Kellarin kunkku
Kellarin kunkku

Mustasukkainen Doug käyttäytyy jouluostoksilla kuin ääliö ja tulee väliin lyhytkasvuisen miehen lirkutellessa Carrielle. Kun Doug huomaa myöhemmin lompakkonsa kadonneen, on hän varma, kuka on syyllinen rötökseen, mutta Carrie on toista mieltä. (The King of Queens, komediasarja, 7. kausi, USA, 2004)

18:30
Kellarin kunkku
Maatilan prinsessa

Emännät ovat nimenneet kilpailijat kaksintaistelutehtävään. Kaksintaistelijoita odottaa herätys ennen aamunkoittoa, sillä tehtävä suoritetaan maatilan ulkopuolella. Monivaiheisessa kaksintaistelussa tarvitaan tietoa, kykyä soveltaa opittuja asioita sekä vahvaa vatsaa. Samaan aikaan muut tytöt ajavat lehmiä laitumelta toiselle autuaan tietämättöminä kaksintaistelun tuloksista. Kuka lähtee kotimatkalle kyynelten saattelemana? (Maatilan prinsessa, kotimainen viihde, 1. kausi, 2013)

19:00
Maatilan prinsessa
Tatuointistudio HelsINK

Tunnelma tatuointistudiolla on vaisu, kun peruutuksia satelee urakalla. Tonylle tatuointiaikaa varaamaan tullut Lari pääseekin yllättäen suoraan piinapenkkiin, ja Sini päättää käyttää vapautuneen ajan seuraavan päivän asiakkaan kuvan suunnitteluun. Mitzu visioi asiakkaalleensa realistista kuvaa Colosseumin raunioista. Lassin juttusille saapuu nainen, jonka toiveissa on poskiluuhun sijoitettava mikrodermaali. Lassi saa myös sähköpostin, joka saa hänen verensä kiehumaan. Pääsemme myös näkemään mitä Tony touhuaa työpäivien jälkeen verstaallaan. (Tatuointistudio HelsINK, kotimainen tosi-tv, 2. kausi, 2013)

19:30
Tatuointistudio HelsINK
Bastuklubben

UUSI SARJA ALKAA! Suu kiinni ruottalainen! Ruotsissa supersuositusta Partaj-ohjelmasta tuttu Jarmo (Johan Pettersson) astuu parrasvaloihin ja paljastaa totuuden traagisen heiveröisestä Ruotsista karusta suomalaisesta näkökulmasta. Jarmon lisäksi sarjassa esiintyvät Lill-Jarmo (Edvin Ryding), marmor (Lottie Törnros) ja Tarja Brääkkinen (Carolin Björnerhag). (Bastuklubben, komedia, 1. kausi, Ruotsi, 2014)

20:00
Bastuklubben
Brooklyn 99

UUSI SARJA ALKAA! Kaksi Golden Globe -palkintoa voittanut komediasarja kertoo lahjakkaasta mutta huolettomasta rikostutkijasta Jake Peraltasta (Andy Samberg) ja hänen kollegoistaan. Sambergin lisäksi pääosissa nähdään mm. Andre Braugher, Stephanie Beatriz, Terry Crews, Melissa Fumero ja Joe Lo Truglio. Sarjan avausjaksossa Jake joutuu törmäyskurssille uuden ylikomisarion kanssa. Löytyykö yhteinen sävel, ja ratkeaako Brooklynin 99. poliisipiirin alueella tapahtuneet rötökset? (Brooklyn Nine-Nine, komedia, 1. kausi, USA, 2013)

20:30
Brooklyn 99
Elokuva: Johnny English - Uudestisyntynyt

(Johnny English Reborn, komedia, USA, 2011) Rowan Atkinson palaa rooliinsa epätodennäköisenä agenttina, joka ei tunne pelkoa eikä vaaraa. English on hionut taitojaan vuosia Aasian syrjäisessä kolkassa. Kiinan hallitsijaa vastaan punotun salajuonen paljastuttua MI-7 kutsuu erikoisen huippuvakoojansa takaisin töihin. Uusimman tekniikan avulla agentti ryhtyy pelastamaan maailmaa ja paljastamaan niin KGB:n, CIA:n kuin oman MI-7:n sisällä olevat salaliitot. 101 min. Ohjaus: Oliver Parker. Pääosissa: Daniel Kaluuya, Dominic West, Gillian Anderson, Richard Schiff, Rosamund Pike, Rowan Atkinson.

21:00
Elokuva: Johnny English - Uudestisyntynyt
Blacklist

Tomin ja Lizzien avioliitto on kovilla, kun Lizzie päättää perua adoption yhdennellätoista hetkellä. Loukkaantunut Tom tuntuu saaneen tarpeekseen vaimonsa ainaisista työkiireistä. Madeline Pratt, Redin entinen heila, suunnittelee korvaamattoman arvokkaan patsaan varastamista, mutta mikä on hänen todellinen motiivinsa? (The Blacklist, jännitys, 1. kausi, USA, 2013)

23:00
Blacklist
Tappavat suhteet

Discoveryn rikosdokumenttisarjassa uppoudutaan intohimorikosten ihmeelliseen maailmaan. (Deadly Affairs, rikosdokumenttisarja, 2. kausi, USA, 2012)

00:00
Tappavat suhteet
Brooklyn 99

UUSI SARJA ALKAA! Kaksi Golden Globe -palkintoa voittanut komediasarja kertoo lahjakkaasta mutta huolettomasta rikostutkijasta Jake Peraltasta (Andy Samberg) ja hänen kollegoistaan. Sambergin lisäksi pääosissa nähdään mm. Andre Braugher, Stephanie Beatriz, Terry Crews, Melissa Fumero ja Joe Lo Truglio. Sarjan avausjaksossa Jake joutuu törmäyskurssille uuden ylikomisarion kanssa. Löytyykö yhteinen sävel, ja ratkeaako Brooklynin 99. poliisipiirin alueella tapahtuneet rötökset? (Brooklyn Nine-Nine, komedia, 1. kausi, USA, 2013)

01:00
Brooklyn 99
Ponille kyytiä

Palkitun sketsisarjan käsikirjoituksesta ja toteutuksesta vastaa kolmen rautaisan naiskoomikon tiimi: Fiona Allen, Doon Mackichan ja Sally Phillips. Sarjan sketseille tunnusomaista on karski ja satiirinen huumori. (Smack the Pony, viihde, 3. kausi, Iso-Britannia, 1999)

01:30

02:00
Ponille kyytiä
Call Me Fitz

Äitikulta. Ken haluaa lisätä Larryn testamenttiinsa, koska uskoo tämän olevan Fitzin veli. Larry ja Fitz lähtevät tapaamaan Fitzin karannutta äitiä. (Call Me Fitz, komedia, 1. kausi, Kanada, 2010)

02:30
Call Me Fitz
Call Me Fitz

Huijaus. Fitzin äiti haluaa autonsa takaisin, mutta Fitz on jo ehtinyt myydä sen. Larry yrittää paikkailla perheen tulehtuneita välejä. (Call Me Fitz, komedia, 1. kausi, Kanada, 2010)

03:00
Call Me Fitz
Elokuva: Johnny English - Uudestisyntynyt

(Johnny English Reborn, komedia, USA, 2011) Rowan Atkinson palaa rooliinsa epätodennäköisenä agenttina, joka ei tunne pelkoa eikä vaaraa. English on hionut taitojaan vuosia Aasian syrjäisessä kolkassa. Kiinan hallitsijaa vastaan punotun salajuonen paljastuttua MI-7 kutsuu erikoisen huippuvakoojansa takaisin töihin. Uusimman tekniikan avulla agentti ryhtyy pelastamaan maailmaa ja paljastamaan niin KGB:n, CIA:n kuin oman MI-7:n sisällä olevat salaliitot. 101 min. Ohjaus: Oliver Parker. Pääosissa: Daniel Kaluuya, Dominic West, Gillian Anderson, Richard Schiff, Rosamund Pike, Rowan Atkinson.

03:35
Elokuva: Johnny English - Uudestisyntynyt
Voice TV

Suosituimmat pop-videot isoimmilta tähdiltä. The Voice - Kuulostaa Raikkaalta, myös radiossasi.

06:00
Voice TV
Voice TV

Suosituimmat pop-videot isoimmilta tähdiltä. The Voice - Kuulostaa Raikkaalta, myös radiossasi.

07:00
Voice TV
Voice TV

Suosituimmat pop-videot isoimmilta tähdiltä. The Voice - Kuulostaa Raikkaalta, myös radiossasi.

08:00
Voice TV
TV Shop Tvins

09:00
TV Shop Tvins
Voice TV

Suosituimmat pop-videot isoimmilta tähdiltä. The Voice - Kuulostaa Raikkaalta, myös radiossasi.

12:00
Voice TV
Iskelmä TV

Iskelmä-radiokanavan viikon parhaat palat.

13:00
Iskelmä TV
Radio City TV

Kovimmat rock-videot ilman sääliä. Radio City - Rock-perintöä vaalimassa, myös radiossasi.

14:00
Radio City TV
Voice TV

Suosituimmat pop-videot isoimmilta tähdiltä. The Voice - Kuulostaa Raikkaalta, myös radiossasi.

15:00
Voice TV
Iskelmä TV

Iskelmä-radiokanavan viikon parhaat palat.

16:00
Iskelmä TV
Radio City TV

Kovimmat rock-videot ilman sääliä. Radio City - Rock-perintöä vaalimassa, myös radiossasi.

17:00
Radio City TV
Yukonin miehet

Sarjassa tutustutaan poikkeuksellisissa olosuhteissa napapiirin tuntumassa eristyksissä muusta maasta eläviin Tanana-nimisen kylän asukkaisiin. Ilmastollisesti haastavan seudun erilaiset uhat ja vaarat laittavat kylän nuoret pojat kasvamaan miehiksi nopeasti. (Yukon Men, tosi-tv, 1. kausi, USA, 2012)

18:00
Yukonin miehet
Roudarit

Kelly Clarkson Nashvillessa. Kelly Clarkson ja The Fray päättävät kiertueensa Nashvilleen. Pieni lava pakottaa karsimaan esitystä, mikä ei miellytä Alania lainkaan. (Tait Stages, tosi-tv, 1. kausi, USA, 2013)

19:00
Roudarit
RaviTV

Suora lähetys Vermon Toto65 -raveista. Mukana ovat viikon kiinnostavimmat vieraat, taustat ja tarinat. Selostus Marko Lähteenmäki. Tuotanto Story of...Sports

19:30
RaviTV
Fast n' Loud

Gas Monkey Garage -korjaamon omistajat automaestro Richard Rawlings ja mekaniikkanero Aaron Kauffman etsivät latoihin, autotalleihin ja takapihoille unohdettuja autoharvinaisuuksia kunnostaakseen vintage-kulkuneuvot uuteen uskoon ja myydäkseen ne eteenpäin. (Fast n' Loud, tosi-tv, 1. kausi, USA, 2012)

21:00
Fast n' Loud
Elokuva: Honey 2

(Honey 2, komedia, USA, 2011) Nuorisovankilasta vapautuva lahjakas tanssija Maria Ramirez löytää uuden katutanssiryhmän ja haastaa entisen possensa television kykyjenetsintäohjelmassa. 107 min. Ohjaus: Bille Woodruff. Pääosissa: Audrina Patridge, Kat Graham, Lonette McKee, Melissa Molinaro, Randy Wayne.

22:00
Elokuva: Honey 2
NCIS Rikostutkijat

Perhesalaisuus. Auto-onnettomuudessa kuolleen merisotilaan ruumista kuljettanut ajoneuvo räjähtää. Rikostutkijat toteavat, ettei räjähdys ollut onnettomuus. (Navy NCIS, draamasarja, 3. kausi, USA, 2005)

00:10
NCIS Rikostutkijat
Warlocks - lain ulkopuolella

Troy toivoo hankkivansa rahaa järjestämällä kerhotalolla kamppailulajiotteluita. Slob ja Kimmie päättävät uusia häävalansa 25 vuoden jälkeen, mutta elämä näyttää samaan aikaan nurjiakin puolia. (Warlocks Rising, tosi-tv, 1. kausi, USA, 2013)

01:00
Warlocks - lain ulkopuolella
Star Trek: The Next Generation

Onnettomuuden seurauksena kapteeni Picard, Guinan, Ro Laren ja Keiko O'Brien muuttuvat noin 12-vuotiaiksi lapsiksi. Seurauksena on pahoja ongelmia, kun ferengit valtaavat Enterprisen. (Star Trek: The Next Generation, scifi, 6. kausi, USA, 1992)

01:55
Star Trek: The Next Generation
Dog, palkkionmetsästäjä

Jack ja Jill, osa 1. Dogin ja Bethin poika Garry katoaa ajellessaan uudella mönkijällään. Hänet löydettyään perhe lähtee etsimään pahamaineista sisarusparia Jasonia ja Teceä. (Dog the Bounty Hunter, tosi-tv-sarja, 5. kausi, USA, 2009)

02:50
Dog, palkkionmetsästäjä
Dog, palkkionmetsästäjä

Jack ja Jill, osa 2. Dog ja Beth läksyttävät kiinni saamaansa sisarusparia. Perhe lähtee katsomaan Bethin veljen Timmyn autokilpailua pitääkseen vauhdin hurmaa yllä. (Dog the Bounty Hunter, tosi-tv-sarja, 5. kausi, USA, 2009)

03:20
Dog, palkkionmetsästäjä
Voice TV

Suosituimmat pop-videot isoimmilta tähdiltä. The Voice - Kuulostaa Raikkaalta, myös radiossasi.

03:45
Voice TV
04.09
Ankkadynastia

Ruohonleikkurikisa. Vanha koulukaveri haastaa Willien ruohonleikkurikisaan, ja koko henkilökunta määrätään virittämään leikkuria. Tärkeintä ei ole jalo kilpa, vaan voitto. (Duck Dynasty, tosi-tv-sarja, 2. kausi, USA, 2012)

06:00
Ankkadynastia
Ihmemies MacGyver

Veriveljiä. MacGyver palaa kotikaupunkiinsa 25 vuotta aiemmin tekemänsä lupauksen takia. Perillä hän huomaa, että lapsuudenystävien lapset ovat sekaantuneet huumebisnekseen. (MacGyver, toiminta, 4. kausi, USA, 1988)

06:25
Ihmemies MacGyver
Matlock

Kiero kyttä. Kovaotteista poliisia syytetään varastetun tavaran välittäjän murhasta. (Matlock, draamasarja, 1. kausi, USA, 1986)

07:20
Matlock
Kellarin kunkku

Dougin vanhemmat tulevat vierailulle, mutta kun isä on liian kiireinen, ottaa Arthur asiakseen viihdyttää Dougin äitiä. Pian huolestunut poika noteeraa tilanteen ja tekee parhaansa korjatakseen vanhempiensa välit, ennen kuin on liian myöhäistä ja Arthur vie jalat Janetin alta. (The King of Queens, komediasarja, 7. kausi, USA, 2004)

08:10
Kellarin kunkku
Kellarin kunkku

Mustasukkainen Doug käyttäytyy jouluostoksilla kuin ääliö ja tulee väliin lyhytkasvuisen miehen lirkutellessa Carrielle. Kun Doug huomaa myöhemmin lompakkonsa kadonneen, on hän varma, kuka on syyllinen rötökseen, mutta Carrie on toista mieltä. (The King of Queens, komediasarja, 7. kausi, USA, 2004)

08:35
Kellarin kunkku
TV Shop Tvins

09:00
TV Shop Tvins
Ankkadynastia

Mitta täynnä. Si-sedän mitta tulee täyteen, ja hän ottaa lopputilin. Uusi kielentekijä koettelee pillihuoneen miesten hermoja. (Duck Dynasty, tosi-tv-sarja, 2. kausi, USA, 2012)

12:00
Ankkadynastia
Tahdon morsiuspuvun: Kaasot

Makutuomari Mario haluaa morsiusneidoille lyhyet mekot, mutta Bianca-morsian on mieltynyt pitkään helmaan. Hääpari Amanda ja Connor kinastelevät värivalinnoista. (Say Yes to the Dress: Bridesmaids, lifestyle, 2. kausi, USA, 2012)

12:30
Tahdon morsiuspuvun: Kaasot
Kakkukuningas

Buddy suunnittelee poikansa ensikommuuniojuhlaan kakun, jonka vertaista ei ole ennen nähty. Ralph tekee viiksiaiheisen kakun paikallisen parta- ja viiksikerhon kokoontumiseen. Kakussa on jopa viikset, jotka kasvavat pituutta. Kaikkea sitä kuuleekin! (Cake Boss, tosi-tv, 6. kausi, USA, 2012)

13:00
Kakkukuningas
Pomo keittiössä

Sarja alkaa uusintana! Kakkukuninkaan spin-off -sarjassa Buddy Valastro valmistaa italialais-amerikkalaisia herkkuruokia vanhojen perhereseptien mukaan. Avausjaksossa vietetään treffi-iltaa. Buddy ja Lisa lähettävät lapset mummolaan yöksi. He nauttivat toistensa seurasta valmistamalla hyvää ruokaa ja herkullista jälkiruokaa. Buddy valmistaa kana-aterian pastalla, koska tietää vaimonsa rakastavan pastaa. Jälkiruuaksi Lisa puolestaan tarjoilee parsaa ja suklaaseen dipattuja mansikoita. (Kitchen Boss, lifestyle, 1. kausi, USA, 2011)

13:30
Pomo keittiössä
Ihmemies MacGyver

Ulkopuolisia. MacGyver joutuu onnettomuuteen, ja amishit pelastavat hänet. Vastapalvelukselle on pian tarvetta, kun amishien maatila uhataan murjoa valtatien tieltä maan tasalle. (MacGyver, toiminta, 4. kausi, USA, 1988)

14:00
Ihmemies MacGyver
Matlock

Angel. Matlock puolustaa oikukasta poptähteä Angelia, jota epäillään managerinsa murhasta. Pahaksi onneksi Angel on kova juhlimaan, eikä muista murhaillasta juuri mitään. (Matlock, draamasarja, 1. kausi, USA, 1986)

15:00
Matlock
Kolmas kivi auringosta

Opettavainen päivä paljastaa Dickille juomarahojen tärkeyden, kun taas Sally oppii faktoja ehkäisystä. Harry ja Tommy puolestaan ajautuvat vahingossa tuotteliaiksi kerjäläisiksi. (3rd Rock from the Sun, komedia, 5. kausi, USA, 1999)

16:00
Kolmas kivi auringosta
Kaikki rakastavat Raymondia

Perhepotretti. Raymond päättää antaa äidilleen lahjaksi valokuvan perheestä, mutta kuvaussessio ei suju ongelmitta. (Everybody Loves Raymond, komedia, 4. kausi, USA, 1999)

16:30
Kaikki rakastavat Raymondia
Pulmuset

Bundyt elokuvissa. Al keksii, miten voi välttyä Kellyn syntymäpäivän juhlinnalta. Suunnitelma kuitenkin kosahtaa, ja Al joutuu piffaamaan koko perheen elokuviin. (Married... with Children, komedia, 7. kausi, USA, 1992)

17:00
Pulmuset
Pulmuset

Kunnes kuolema meidät erottaa. Al saa Peggyltä huutia makuukamarin puolella. Kun muutkin saavat kuulla Alin kehnoista taidoista, hän päättää ryhdistäytyä. (Married... with Children, komedia, 7. kausi, USA, 1992)

17:30
Pulmuset
Kellarin kunkku

Kun Deacon ja Kelly löytävät toisen perheellisen avioparin, jonka kanssa viettää lauantai-iltoja, loukkaantuneet Doug ja Carrie yrittävät kaikkensa etsiessään itsekin uutta seuraa viikonlopuiksi. Mukavat pariskunnat ovat kuitenkin kiven alla, eikä kaikkien kanssa kemia pelaa. (The King of Queens, komediasarja, 7. kausi, USA, 2004)

18:00
Kellarin kunkku
Kellarin kunkku

Vuosipäivä lähestyy, ja lahjaostoksilla vaeltaessaan Doug ostaa itselleen uutta hajustetta. Kaikki naisista miehiin ja tutuista tuntemattomiin kehuvat uutta tuoksua, mutta kun Carrie ei ihastukaan muutokseen, tajuaa Doug vaimon kontrolloineen hänen tekemisiään vuosia. Arthur maksaa velkoja kyseenalaisin keinoin. (The King of Queens, komediasarja, 7. kausi, USA, 2004)

18:30
Kellarin kunkku
Top 20 kotivideot

Amerikan hauskimpia piilokamera- ja kotivideoita esittelevässä ohjelmassa nähdään tällä kertaa mm. Bieber-maniaa, epäonnisia hyppyjä, koiratemppuja ja kömmähdys kuntosalilla. (TOP 20 Funniest, viihde, 1. kausi, USA, 2013)

19:00
Top 20 kotivideot
Myyntimies Jethro

Merhaba! Myyntimies Jethron bisnekset jatkuvat Turkissa. Matkaväsymys painaa, mutta Jethro ehtii vuorokaudessa esitellä suomalaisille asiakkaille useita kohteita ja tutustua huijatuksi tulleen asiakkaan tapaukseen, jonka Aninkaisten Alanyan konttori on saanut hoitaakseen. Kovan päivän päätteeksi Jethro rentoutuu tekemällä kauppaa paikallisten basaarikauppiaiden kanssa sekä turkkilaisen parranajon parissa - vai rentoutuuko...? (Myyntimies Jethro, kotimainen tosi-tv, 1. kausi, 2014)

20:00
Myyntimies Jethro
Elokuva: Superbad

(Superbad, komedia, USA, 2007) Härskejä sanoja ei säästellä hulvattomassa komediassa, jossa lukiosta valmistuvat parhaat ystävät Seth ja Evan pistävät kaiken peliin kartuttaakseen kokemusta naisrintamalla ennen yliopiston alkua. Nörttipojille tarjoutuu huippumahdollisuus panna ranttaliksi, kun kaveruksista kolmas Fogell väärentää henkkarit ja Seth saa kuumalta misulta kehotuksen hankkia juomaa illan bileisiin, joissa juhlii myös Evanin ihastus. Henkkareiden testaaminen ei kuitenkaan suju suunnitellusti poikien hukatessa toisensa ja ajautuessa toinen toistaan holtittomampaan seikkailuun matkalla kohti jymyjuhlia. 104 min. Ohjaus: Greg Mottola. Pääosissa: Bill Hader, Christopher Mintz-Plasse, Emma Stone, Jonah Hill, Martha MacIsaac, Michael Cera, Seth Rogen.

21:00
Elokuva: Superbad
Bastuklubben

UUSI SARJA ALKAA! Suu kiinni ruottalainen! Ruotsissa supersuositusta Partaj-ohjelmasta tuttu Jarmo (Johan Pettersson) astuu parrasvaloihin ja paljastaa totuuden traagisen heiveröisestä Ruotsista karusta suomalaisesta näkökulmasta. Jarmon lisäksi sarjassa esiintyvät Lill-Jarmo (Edvin Ryding), marmor (Lottie Törnros) ja Tarja Brääkkinen (Carolin Björnerhag). (Bastuklubben, komedia, 1. kausi, Ruotsi, 2014)

23:15
Bastuklubben
Yövuoro

Jordanin yö menee mönkään, kun poikaystävä ei pääse juhlistamaan synttäreitä, TC:n ja Daniellan suhde paljastuu ja lisäksi hän saa rangaistuksen hoidettuaan miestä, jolla on hoitokielto. Drew joutuu onnettomuuteen armeijakamujensa kanssa. Ragosa luulee ottavansa aspiriinia, mutta tarttuu vahingossa väärään lääkepurkkiin. (The Night Shift, draamasarja, 1. kausi, USA, 2014)

23:50
Yövuoro
5D: Elämäni lautana

Miltä tuntuu pienirintaisesta, kun media pursuaa uhkeita muotoja? 5D-dokumentissa seurataan kolmea brittityttöä, jotka ovat menettäneet itsevarmuutensa pienten rintojensa takia. Yksi haaveilee silikoneista, toinen kokeilee vaihtoehtohoitoja ja kolmas kuvaterapiaa. (My Small Breasts & I, dokumentti, Iso-Britannia, 2011)

00:45
5D: Elämäni lautana
Kampuspoliisit

Cincinnatissa kaksi nuorukaista käyttäytyy oudosti roskasäiliön takana. Chicossa päihtynyt nuorimies kiinnittää poliisien huomion. San Marcosissa nuori kuljettaja ajelee turhan huolettomasti ja joutuu vaikeuksiin. Opiskelijabileet karkaavat jälleen käsistä Chicossa. (Campus PD, tosi-tv-sarja, 1. kausi, USA, 2009)

01:55
Kampuspoliisit
Kasinon kulisseissa

Binionin uuteen vuosikalenteriin on tarjolla useita lehmityttöjä. Heitä kaikkia kuvataan ja testataan, jokaisen tavoitteena on päästä kalenterin kanteen. Turvatiimi ohjaa humalaisen moukan kasinon putkaan. Hirviökynsillä varustettu naiskolmikko herättää huomiota kasinolla. Kokeneita uhkapelureita ja kasinon henkilökuntaa on kutsuttu testaamaan uutta korttipeliä. (Casino Confidential, tosi-tv-sarja, 1. kausi, Kanada, 2012)

02:25
Kasinon kulisseissa
Paritellen

Varauksetonta seksiä. Jeff on naispuolisen kollegansa kanssa oluella ja joutuu tukalaan tilanteeseen yrittäessään torjua kollegan lähentely-yritykset. (Coupling, komedia, 3. kausi, Iso-Britannia, 2002)

02:50
Paritellen
Paritellen

Muistatko? Patrick ryntää Sallyn kotiin pelastamaan tätä hämähäkiltä. Se saa kummatkin muistelemaan ensitapaamistaan, mutta miten kaikki oikein menikään? (Coupling, komedia, 3. kausi, Iso-Britannia, 2002)

03:25
Paritellen
Voice TV

Suosituimmat pop-videot isoimmilta tähdiltä. The Voice - Kuulostaa Raikkaalta, myös radiossasi.

06:00
Voice TV
Voice TV

Suosituimmat pop-videot isoimmilta tähdiltä. The Voice - Kuulostaa Raikkaalta, myös radiossasi.

07:00
Voice TV
Voice TV

Suosituimmat pop-videot isoimmilta tähdiltä. The Voice - Kuulostaa Raikkaalta, myös radiossasi.

08:00
Voice TV
TV Shop Tvins

09:00
TV Shop Tvins
Voice TV

Suosituimmat pop-videot isoimmilta tähdiltä. The Voice - Kuulostaa Raikkaalta, myös radiossasi.

12:00
Voice TV
Iskelmä TV

Iskelmä-radiokanavan viikon parhaat palat.

13:00
Iskelmä TV
Radio City TV

Kovimmat rock-videot ilman sääliä. Radio City - Rock-perintöä vaalimassa, myös radiossasi.

14:00
Radio City TV
Voice TV

Suosituimmat pop-videot isoimmilta tähdiltä. The Voice - Kuulostaa Raikkaalta, myös radiossasi.

15:00
Voice TV
Iskelmä TV

Iskelmä-radiokanavan viikon parhaat palat.

16:00
Iskelmä TV
Radio City TV

Kovimmat rock-videot ilman sääliä. Radio City - Rock-perintöä vaalimassa, myös radiossasi.

17:00
Radio City TV
Yukonin miehet

Sarjassa tutustutaan poikkeuksellisissa olosuhteissa napapiirin tuntumassa eristyksissä muusta maasta eläviin Tanana-nimisen kylän asukkaisiin. Ilmastollisesti haastavan seudun erilaiset uhat ja vaarat laittavat kylän nuoret pojat kasvamaan miehiksi nopeasti. (Yukon Men, tosi-tv, 1. kausi, USA, 2012)

18:00
Yukonin miehet
Wheeler Dealers

Huonokuntoiset klassikkoautot saavat Mike Brewerin ja Edd Chinan osaavissa käsissä uuden elämän. Mikella on ehtymätön vainu löytää romun seasta helmet, minkä jälkeen mekaanikko Edd pistää tuulemaan. Kunnostuksen jälkeen kaksikon tavoitteena on myydä uusiutunut menopeli voitolla eteenpäin. (Wheeler Dealers, tosi-tv, 9. kausi, USA, 2012)

19:00
Wheeler Dealers
Ketjureaktio

Myytinmurtajista tutun parivaljakon Adam Savagen ja Jamie Hynemanin juontaman sarjan jokaisessa jaksossa kaksi joukkuetta haastaa toisensa rakentamaan laitteen, jonka toiminta perustuu sen eri osien synnyttämään ketjureaktioon. Tehtävät vaativat joukkueilta äärimmäistä nokkeluutta ja luovaa ajattelua, kun ne rakentavat massiivisia mittasuhteita saavia laitekyhäelmiään. Adam ja Jamie tekevät päätöksen joukkueiden paremmuudesta ja julistavat näyttävimmän ja suurimman ketjureaktiolaitteen rakentaneet voittajiksi. (Unchained Reaction, viihde, 1. kausi, USA, 2013)

20:00
Ketjureaktio
Fast n' Loud

Gas Monkey Garage -korjaamon omistajat automaestro Richard Rawlings ja mekaniikkanero Aaron Kauffman etsivät latoihin, autotalleihin ja takapihoille unohdettuja autoharvinaisuuksia kunnostaakseen vintage-kulkuneuvot uuteen uskoon ja myydäkseen ne eteenpäin. (Fast n' Loud, tosi-tv, 1. kausi, USA, 2012)

21:00
Fast n' Loud
Elokuva: Miami Vice

(Miami Vice, toiminta, USA, 2006) Kun Sonny Crockett ja Ricardo Tubbs jahtaavat murhaajaa huumekaupan pyörteissä, työ ja yksityiselämä sotkeutuvat toisiinsa hengenvaarallisesti. 134 min. Ohjaus: Michael Mann. Pääosissa: Ciarán Hinds, Colin Farrell, Jamie Foxx, John Ortiz, Justin Theroux, Li Gong, Luis Tosar, Naomie Harris.

22:00
Elokuva: Miami Vice
NCIS Rikostutkijat

Joukko teinejä löytää metsästä laivastoupseerin tunnistuslaatat, jolloin NCIS-tiimi kutsutaan paikalle. Etsiessään lisäjälkiä merimiehestä tiimi huomaa hänellä olleen naisseuraa. Pian alkaa näyttää siltä, että metsässä saattaa riehua naisia tappava sarjamurhaaja. (Navy NCIS, draamasarja, 3. kausi, USA, 2005)

00:30
NCIS Rikostutkijat
Franklin & Bash

Mitään ei täältä mukaansa saa. Jared puolustaa iäkästä miestä, jonka pojat vaativat tältä arvokasta baseball-palloa omakseen. Pojat saavat avukseen erään kovan ja kokeneen lakimiehen, joka on Jaredille liiankin tuttu. (Franklin & Bash, draamakomedia, 1. kausi, USA, 2011)

01:20
Franklin & Bash
Star Trek: The Next Generation

Worf jää poikansa Alexanderin kanssa loukkuun holodeckiin, simuloituun todellisuuteen, kun heidän kehittelemäänsä ohjelmaan tulee toimintahäiriö. Isän ja pojan on keksittävä keino lyödä holografiset rosvot, joilla on Datan kyvyt ja ulkomuoto. (Star Trek: The Next Generation, scifi, 6. kausi, USA, 1992)

02:05
Star Trek: The Next Generation
Dog, palkkionmetsästäjä

Lentokielto. 160 000 dollarin takuut saavat Dogin ryhtymään rajuihin toimiin. Karkuri yrittää lähteä Havaijista lentäen, mutta hänellä on perässään tiukka joukko. (Dog the Bounty Hunter, tosi-tv-sarja, 5. kausi, USA, 2008)

03:00
Dog, palkkionmetsästäjä
Dog, palkkionmetsästäjä

Saarihyppelyä. Washingtonista soitetaan, että takuun alainen rikollinen on mahdollisesti paennut Havaijiin, ja pyydetään Dogin porukan apua. Joukko joutuu jahtaamaan karkuria eri saarelle, ja lisävaikeuksia tuo karkurin epäluuloinen vaimo. (Dog the Bounty Hunter, tosi-tv-sarja, 5. kausi, USA, 2008)

03:30
Dog, palkkionmetsästäjä
Voice TV

Suosituimmat pop-videot isoimmilta tähdiltä. The Voice - Kuulostaa Raikkaalta, myös radiossasi.

03:55
Voice TV
05.09
Ankkadynastia

Mitta täynnä. Si-sedän mitta tulee täyteen, ja hän ottaa lopputilin. Uusi kielentekijä koettelee pillihuoneen miesten hermoja. (Duck Dynasty, tosi-tv-sarja, 2. kausi, USA, 2012)

06:00
Ankkadynastia
Ihmemies MacGyver

Ulkopuolisia. MacGyver joutuu onnettomuuteen, ja amishit pelastavat hänet. Vastapalvelukselle on pian tarvetta, kun amishien maatila uhataan murjoa valtatien tieltä maan tasalle. (MacGyver, toiminta, 4. kausi, USA, 1988)

06:25
Ihmemies MacGyver
Matlock

Angel. Matlock puolustaa oikukasta poptähteä Angelia, jota epäillään managerinsa murhasta. Pahaksi onneksi Angel on kova juhlimaan, eikä muista murhaillasta juuri mitään. (Matlock, draamasarja, 1. kausi, USA, 1986)

07:20
Matlock
Kellarin kunkku

Kun Deacon ja Kelly löytävät toisen perheellisen avioparin, jonka kanssa viettää lauantai-iltoja, loukkaantuneet Doug ja Carrie yrittävät kaikkensa etsiessään itsekin uutta seuraa viikonlopuiksi. Mukavat pariskunnat ovat kuitenkin kiven alla, eikä kaikkien kanssa kemia pelaa. (The King of Queens, komediasarja, 7. kausi, USA, 2004)

08:10
Kellarin kunkku
Kellarin kunkku

Vuosipäivä lähestyy, ja lahjaostoksilla vaeltaessaan Doug ostaa itselleen uutta hajustetta. Kaikki naisista miehiin ja tutuista tuntemattomiin kehuvat uutta tuoksua, mutta kun Carrie ei ihastukaan muutokseen, tajuaa Doug vaimon kontrolloineen hänen tekemisiään vuosia. Arthur maksaa velkoja kyseenalaisin keinoin. (The King of Queens, komediasarja, 7. kausi, USA, 2004)

08:35
Kellarin kunkku
TV Shop Tvins

09:00
TV Shop Tvins
Ankkadynastia

Auto-ostoksilla. Willie päättää ostaa pojalleen auton, ja Si lähtee neuvonantajaksi. Pomon poissaolo innostaa Jasen ja muut lähtemään ravustusreissulle kesken työpäivän, mutta unohtuiko heiltä jotain? (Duck Dynasty, tosi-tv-sarja, 2. kausi, USA, 2012)

12:00
Ankkadynastia
Tahdon morsiuspuvun!

Sarja alkaa uusintana! Morsiuspukuliike Kleinfeldin asiantuntijat opastavat täydellisen hääpuvun löytämisessä. Avausjaksossa näyttelijä ja tv-juontaja Kelly Ripa toimii vierailevana hääpukumyyjänä liikkeessä. Onnistuuko hän löytämään sopivan dramaattisen juhla-asun vaativalle morsiamelle? (Say Yes to the Dress, tosi-tv-sarja, 7. kausi, USA, 2011)

12:30
Tahdon morsiuspuvun!
Pomo keittiössä

Buddy valmistaa siskonsa Maryn kanssa perheillallisen. Pääruoaksi he tekevät isoäidin reseptillä makkaralasagnen, joka on perheen suosikkiruoka. Illallisen kruunaa herkullinen banaanikermapiirakka. (Kitchen Boss, lifestyle, 1. kausi, USA, 2011)

13:00
Pomo keittiössä
Pomo keittiössä

Buddy ja hänen serkkunsa Frankie muistelevat italialaisia katutapahtumia, joihin osallistuivat lapsina. Samalla he valmistavat lempikaturuokiaan, kuten makkaravoileipiä ja kannellista pizzaa. Jälkiruuaksi he tekevät zeppole-leivoksia. (Kitchen Boss, lifestyle, 1. kausi, USA, 2011)

13:30
Pomo keittiössä
Ihmemies MacGyver

Rukouksen varassa. Pete Thornton ja eräs nunna ovat vallankumousta suunnittelevien kapinallisten vankeina, joten MacGyverin on riennettävä hätiin lentäjäystävänsä Jackin kanssa. (MacGyver, toiminta, 4. kausi, USA, 1988)

14:00
Ihmemies MacGyver
Matlock

Professori. Matlockin entistä professoria syytetään rattijuopumuksesta ja yliajosta. (Matlock, draamasarja, 1. kausi, USA, 1986)

15:00
Matlock
Kolmas kivi auringosta

Hyväntekeväisyyshuutokaupassa on tarjolla arvoton maalaus, josta Dick ja Strudwick saavat aikaan tarjoussodan. Sally yrittää päästä eroon kuorsaamisesta. (3rd Rock from the Sun, komedia, 5. kausi, USA, 1999)

16:00
Kolmas kivi auringosta
Kaikki rakastavat Raymondia

Ulos kaapista. Amyn ja Robertin ero herättää epäilyn, että Robert on homo. (Everybody Loves Raymond, komedia, 4. kausi, USA, 1999)

16:30
Kaikki rakastavat Raymondia
Pulmuset

Al haluaisi jäädä varhaiseläkkeelle, mutta joutuu palaamaan takaisin töihin Peggyn ostosvimman takia. Sitten Al saa päähänsä ostaa kenkäkaupan, mutta Peggy sotkee jälleen suunnitelmat. (Married... with Children, komedia, 7. kausi, USA, 1992)

17:00
Pulmuset
Pulmuset

Al yrittää parhaansa mukaan huijata vakuutusyhtiötä, kun selviää, että hänen autonsa on varastettu. Onneksi autoja saa koeajaa ilmaiseksi... (Married... with Children, komedia, 7. kausi, USA, 1992)

17:30
Pulmuset
Kellarin kunkku

Kohonneen palkkansa kunniaksi Carrie hankkii taloudenhoitajan pitämään huushollin järjestyksessä, mutta kielimuuri osoittautuu ylitsepääsemättömäksi Dougille, joka ei puhu espanjaa. Niinpä mies päättää näyttää Carrielle kaapin paikan ja palkkaa oman kotiapulaisen. (The King of Queens, komediasarja, 7. kausi, USA, 2004)

18:05
Kellarin kunkku
Kellarin kunkku

Kunnianhimoton Doug ei aio osallistua työpaikan soveltuvuuskokeeseen, joka kartoittaisi mahdollisuuksia ylennykseen, mutta Carrien kannustuspuhe herättää vanhan unelman eloon. Uuden puhdin voimin Doug lähtee opettelemaan, miten hankkia elantonsa baarimikkona, eikä harmistuneella Carriella ole nokan koputtamista palopuheensa jälkeen. (The King of Queens, komediasarja, 7. kausi, USA, 2004)

18:35
Kellarin kunkku
Elokuva: Jurassic Park III

(Jurassic Park III, scifi, USA, 2001) Paleontologi tohtori Alan Grant saa houkuttelevan tarjouksen ryhtyä oppaaksi rikkaalle pariskunnalle Isla Sorna -dinosaurussaaren ylilennolle. Vastoin Grantin tahtoa retkikunta laskeutuukin dinosaurusten asuttamalle saarelle, josta pois pääsy ei onnistukaan aivan yhtä helposti. 81 min. Ohjaus: Joe Johnston. Pääosissa: Alessandro Nivola, Sam Neill, Téa Leoni, Trevor Morgan, William H. Macy.

19:05
Elokuva: Jurassic Park III
Elokuva: 2012

(2012, toiminta, USA, 2009) Roland Emmerichin ohjaama tiivistunnelmainen katastrofielokuva kertoo mayakalenterin ennustamasta maailmanlopusta. 142 min. Ohjaus: Roland Emmerich. Pääosissa: John Cusack, Thandie Newton, Chiwetel Ejiofor.

21:00
Elokuva: 2012
Blacklist

Tomin ja Lizzien avioliitto on kovilla, kun Lizzie päättää perua adoption yhdennellätoista hetkellä. Loukkaantunut Tom tuntuu saaneen tarpeekseen vaimonsa ainaisista työkiireistä. Madeline Pratt, Redin entinen heila, suunnittelee korvaamattoman arvokkaan patsaan varastamista, mutta mikä on hänen todellinen motiivinsa? (The Blacklist, jännitys, 1. kausi, USA, 2013)

00:05
Blacklist
Elokuva: Kyvytön rakastamaan

(Tote Hose - Kann nicht, gibt's nicht, romantinen komedia, Saksa, 2005) Thomas joutuu taloudellisiin ongelmiin tuhottuaan häälahjaksi vuokratun Ferrarin. Jouduttuaan pieneen onnettomuuteen hän keksii huijata vakuutusrahoja teeskentelemällä olevansa impotentti. Thomas kuitenkin rakastuu valokuvaajana työskentelevään Lisaan, ja teeskentely vaikeutuu - eikä se mene vakuutusyhtiöönkään täydestä. 92 min. Ohjaus: Simon X. Rost. Pääosissa: Oliver Mommsen, Wolke Hegenbarth, Tim Sander, Elena Uhlig.

01:00
Elokuva: Kyvytön rakastamaan
Elokuva: Superbad

(Superbad, komedia, USA, 2007) Härskejä sanoja ei säästellä hulvattomassa komediassa, jossa lukiosta valmistuvat parhaat ystävät Seth ja Evan pistävät kaiken peliin kartuttaakseen kokemusta naisrintamalla ennen yliopiston alkua. Nörttipojille tarjoutuu huippumahdollisuus panna ranttaliksi, kun kaveruksista kolmas Fogell väärentää henkkarit ja Seth saa kuumalta misulta kehotuksen hankkia juomaa illan bileisiin, joissa juhlii myös Evanin ihastus. Henkkareiden testaaminen ei kuitenkaan suju suunnitellusti poikien hukatessa toisensa ja ajautuessa toinen toistaan holtittomampaan seikkailuun matkalla kohti jymyjuhlia. 104 min. Ohjaus: Greg Mottola. Pääosissa: Bill Hader, Christopher Mintz-Plasse, Emma Stone, Jonah Hill, Martha MacIsaac, Michael Cera, Seth Rogen.

02:55
Elokuva: Superbad
Pakkolunastajat

Lou ja Sonia kamppailevat humalaisten juhlijoiden kanssa, jotka eivät halua luopua varastetusta bussista. Lou ja Matt pakkolunastavat kuorma-auton ja löytävät velallisen kaatopaikalta. (Operation Repo, tosi-tv-sarja, 4. kausi, USA, 2010)

04:45
Pakkolunastajat
Pakkolunastajat

Lou ja Sonia tapaavat kaksi teini-ikäistä, joilla on hämärä salaisuus. Sonia ja Froy törmäävät pahantuuliseen leipuriin, ja pakkolunastus kilpa-autoradalla johtaa Mattin ja Froyn pulaan. (Operation Repo, tosi-tv-sarja, 4. kausi, USA, 2010)

05:10
Pakkolunastajat
Voice TV

Suosituimmat pop-videot isoimmilta tähdiltä. The Voice - Kuulostaa Raikkaalta, myös radiossasi.

06:00
Voice TV
Voice TV

Suosituimmat pop-videot isoimmilta tähdiltä. The Voice - Kuulostaa Raikkaalta, myös radiossasi.

07:00
Voice TV
Voice TV

Suosituimmat pop-videot isoimmilta tähdiltä. The Voice - Kuulostaa Raikkaalta, myös radiossasi.

08:00
Voice TV
TV Shop Tvins

09:00
TV Shop Tvins
Voice TV

Suosituimmat pop-videot isoimmilta tähdiltä. The Voice - Kuulostaa Raikkaalta, myös radiossasi.

12:00
Voice TV
Iskelmä TV

Iskelmä-radiokanavan viikon parhaat palat.

13:00
Iskelmä TV
Radio City TV

Kovimmat rock-videot ilman sääliä. Radio City - Rock-perintöä vaalimassa, myös radiossasi.

14:00
Radio City TV
Voice TV

Suosituimmat pop-videot isoimmilta tähdiltä. The Voice - Kuulostaa Raikkaalta, myös radiossasi.

15:00
Voice TV
Iskelmä TV

Iskelmä-radiokanavan viikon parhaat palat.

16:00
Iskelmä TV
Radio City TV

Kovimmat rock-videot ilman sääliä. Radio City - Rock-perintöä vaalimassa, myös radiossasi.

17:00
Radio City TV
Yukonin miehet

Sarjassa tutustutaan poikkeuksellisissa olosuhteissa napapiirin tuntumassa eristyksissä muusta maasta eläviin Tanana-nimisen kylän asukkaisiin. Ilmastollisesti haastavan seudun erilaiset uhat ja vaarat laittavat kylän nuoret pojat kasvamaan miehiksi nopeasti. (Yukon Men, tosi-tv, 1. kausi, USA, 2012)

18:00
Yukonin miehet
Hiuskarvan varassa

Discoveryn sarjassa seurataan extremeseikkailija Bear Gryllsin hengenvaarallisia matkoja ympäri maailmaa. (Ultimate Survival, tosi-tv, 3. kausi, USA, 2008)

19:00
Hiuskarvan varassa
Vaaralliset valinnat

Discoveryn uutuussarja vie katsojat hypoteettisten tilanteiden äärelle ja haastaa päättelemään, mikä annetuista vaihtoehdoista on toimivampi selviytymisen kannalta. Hätätilanteessa valinta tapahtuu usein elämän ja kuoleman välillä. Kussakin jaksossa selitetään tieteen keinoin, miksi tietty ratkaisu kannattaa. (Deadly Dilemmas, viihde, 1. kausi, USA, 2013)

20:00
Vaaralliset valinnat
Ajan hidastajat

Jeff Lieberman ja Matt Kearney katsovat maailmaa hidastettuna kameran linssin läpi. Sarjassa nähdään uskomattoman tarkkoja, huippukameralla otettuja kuvasarjoja erilaisista tapahtumista. Jeff ja Matt mm. tutkivat hiilihappojään räjähdysominaisuuksia, kuvaavat moottorisahoilla temppuilevaa jonglööriä sekä heittävät butaanisytyttimiä tehosekoittimeen - kaikki tieteen nimessä! (Time Warp, viihde, 1. kausi, USA, 2008)

20:30
Ajan hidastajat
Fast n' Loud

Gas Monkey Garage -korjaamon omistajat automaestro Richard Rawlings ja mekaniikkanero Aaron Kauffman etsivät latoihin, autotalleihin ja takapihoille unohdettuja autoharvinaisuuksia kunnostaakseen vintage-kulkuneuvot uuteen uskoon ja myydäkseen ne eteenpäin. (Fast n' Loud, tosi-tv, 1. kausi, USA, 2012)

21:00
Fast n' Loud
Elokuva: Rakkaudesta peliin

(For the Love of the Game, draama, USA, 1999) Uransa ehtoopuolella oleva baseballtähti joutuu pohtimaan, mikä hänelle on tärkeintä: pelaaminen vai rakkaus. 127 min. Ohjaus: Sam Raimi. Pääosissa: Brian Cox, Jena Malone, John C. Reilly, Kelly Preston, Kevin Costner.

22:00
Elokuva: Rakkaudesta peliin
NCIS Rikostutkijat

Syötti. Panttivankidraama koulussa saa oudon käänteen, kun kaappaaja vaatii paikalle vuosi sitten kuolleen henkilön. (Navy NCIS, draamasarja, 3. kausi, USA, 2005)

00:35
NCIS Rikostutkijat
Rikollisten sisäpiirissä

Tuomionsa kärsinyt ja parannuksen tehnyt entinen rikollispomo Lou Ferrante selvittää katsojille kansainvälisten rikollisjengien toimintaa ja kulttuuria tavalla, jota ei ole aiemmin nähty. Discoveryn tuottamassa sarjassa tutustutaan Ferranten johdolla eri maissa toimiviin rikollisryhmiin sekä niiden salaiseen koodistoon ja hierarkiaan. (Inside The Gangster's Code, tosi-tv, 1. kausi, USA, 2013)

01:25
Rikollisten sisäpiirissä
Star Trek: The Next Generation

Data tekee merkittävän huomion, kun hän tajuaa tohtori Farallonin rakentamien huoltorobottien olevan kykeneviä tuntemaan ja aistimaan asioita. (Star Trek: The Next Generation, scifi, 6. kausi, USA, 1992)

02:15
Star Trek: The Next Generation
Dog, palkkionmetsästäjä

Äidin rohkeus, osa 1. Dog ja kumppanit etsivät kahta rikollista ja yrittävät suostutella näiden vaimoja, tyttöystäviä ja perheitä paljastamaan miesten olinpaikat. (Dog the Bounty Hunter, tosi-tv-sarja, 5. kausi, USA, 2008)

03:05
Dog, palkkionmetsästäjä
Dog, palkkionmetsästäjä

Äidin rohkeus, osa 2. Ensimmäinen rikollinen menee Dogilta sivu suun poliisien käsiin, mutta tiimi nappaa toisen ja pitää tälle pitkän ja havainnollistavan palopuheen väkivallasta. (Dog the Bounty Hunter, tosi-tv-sarja, 5. kausi, USA, 2008)

03:35
Dog, palkkionmetsästäjä
Voice TV

Suosituimmat pop-videot isoimmilta tähdiltä. The Voice - Kuulostaa Raikkaalta, myös radiossasi.

04:05
Voice TV
06.09
Ankkadynastia

Auto-ostoksilla. Willie päättää ostaa pojalleen auton, ja Si lähtee neuvonantajaksi. Pomon poissaolo innostaa Jasen ja muut lähtemään ravustusreissulle kesken työpäivän, mutta unohtuiko heiltä jotain? (Duck Dynasty, tosi-tv-sarja, 2. kausi, USA, 2012)

06:10
Ankkadynastia
Breaking Amish

Jeremiah tutustuu strippiklubiin. Sabrina aloittaa työt ravintolassa, mutta on aluksi aivan hukassa. Tytöt pitävät hemmottelupäivän, johon kuuluu kaikkea kynsihoidoista vahaukseen. (Breaking Amish, tosi-tv-sarja, 1. kausi, USA, 2012)

06:35
Breaking Amish
Prameat mustalaishäät

Romanisulho Donald on pulassa, kun kiihkeä ex-tyttöystävä uhkaa hänen ja Amanda-morsiamen unelmahäitä. Jackie Dee keskittyy äitinsä harmiksi laulu-uran sijasta poikiin. (My Big Fat American Gypsy Wedding, tosi-tv-sarja, 3. kausi, USA, 2013)

07:30
Prameat mustalaishäät
Top 20 kotivideot

Amerikan hauskimpia piilokamera- ja kotivideoita esittelevässä ohjelmassa nähdään tällä kertaa mm. Bieber-maniaa, epäonnisia hyppyjä, koiratemppuja ja kömmähdys kuntosalilla. (TOP 20 Funniest, viihde, 1. kausi, USA, 2013)

08:20
Top 20 kotivideot
TV Shop Tvins

09:15
TV Shop Tvins
Elokuva: Boys and Girls

(Boys and Girls, komedia, USA, 2000) Opiskelijamaailmaan sijoittuva romanttinen komedia. Vakava ja suunnitelmallinen Ryan ja rennolla asenteella elämään suhtautuva Jennifer ystävystyvät alun eripuraisuuden jälkeen. Epäonnistuneiden suhteiden jälkeen he päätyvät viettämään yhteisen yön ja ystävyys mutkistuu. 85 min. Ohjaus: Robert Iscove. Pääosissa: Amanda Detmer, Claire Forlani, Freddie Prinze Jr., Jason Biggs.

12:20
Elokuva: Boys and Girls
Dawson's Creek

Andien tanssijalka vipattaa, ja hän houkuttelee koko poppoon mukaan koulun tanssiaisiin. Viime aikojen kuutamoiset tapahtumat luovat kuitenkin jännitteitä Jackin ja Joeyn välille: pysyykö kaksikon suudelma salassa Dawsonilta? Pacey loukkaa Andien tunteita. Dawsonin vanhemmat kokeilevat asumuseroa. (Dawson's Creek, draamasarja, 2. kausi, USA, 1999)

14:05
Dawson's Creek
Prameat mustalaishäät

Valkolaismorsian Alyssa on menossa naimisiin lastensa isän Lacyn kanssa, mutta hyväksytäänkö uskottomaksi osoittautunut Alyssa mustalaisperheeseen? Entinen rikollinen Henry ja hänen tuleva morsiamensa Kamyelle kuuluvat eri klaaneihin, ja Kamyellen veljellä on vaikeuksia hyväksyä sisarensa sulhon epäkunnioittava käytös. (My Big Fat American Gypsy Wedding, tosi-tv-sarja, 3. kausi, USA, 2013)

15:00
Prameat mustalaishäät
Breaking Amish

Jeremiahin ensimmäinen päivä taksikuskina sujuu vaihtelevalla menestyksellä. Nuoret vierailevat seksimuseossa ja setvivät välejään ravintolassa. Abe etsii kihlasormusta. (Breaking Amish, tosi-tv-sarja, 1. kausi, USA, 2012)

16:30
Breaking Amish
5D: Omituinen pakkomielteeni

Bobin ja Lizzien kokoelmissa on yli 240 seksinukkea, jotka ovat vahvasti läsnä pariskunnan arjessa. Fiftarikaunotar Doris on niin hulluna 50-lukuun, ettei omista mitään modernia. (My Crazy Obsession, dokumenttisarja, 1. kausi, USA, 2013)

17:30
5D: Omituinen pakkomielteeni
Top 20 kotivideot

Amerikan hauskimpia piilokamera- ja kotivideoita esittelevässä ohjelmassa nähdään tällä kertaa mm. Bieber-maniaa, epäonnisia hyppyjä, koiratemppuja ja kömmähdys kuntosalilla. (TOP 20 Funniest, viihde, 1. kausi, USA, 2013)

18:00
Top 20 kotivideot
Meidän perheen tähdet

Koko perheen viihdeohjelmassa julkisuudesta tutut suomalaiset ja heidän lapsensa kisaavat leikkimielisesti. Sarjan toisessa osassa kuullaan totuus lasten suusta Scandinavian Hunks -tanssiryhmän Petri "Mauno" Ahosesta, näyttelijä Saija Lentosesta sekä laulaja Jussi Rainiosta. Ohjelman juontaa Sanna Stellan. (Meidän perheen tähdet, kotimainen koko perheen viihde, 1. kausi, 2014)

19:00
Meidän perheen tähdet
Myyntimies Jethro

Merhaba! Myyntimies Jethron bisnekset jatkuvat Turkissa. Matkaväsymys painaa, mutta Jethro ehtii vuorokaudessa esitellä suomalaisille asiakkaille useita kohteita ja tutustua huijatuksi tulleen asiakkaan tapaukseen, jonka Aninkaisten Alanyan konttori on saanut hoitaakseen. Kovan päivän päätteeksi Jethro rentoutuu tekemällä kauppaa paikallisten basaarikauppiaiden kanssa sekä turkkilaisen parranajon parissa - vai rentoutuuko...? (Myyntimies Jethro, kotimainen tosi-tv, 1. kausi, 2014)

20:00
Myyntimies Jethro
Elokuva: Moneyball

(Moneyball, draama, USA, 2011) Tositarinaan perustuva elokuva Billy Beanesta (Brad Pitt), lupaavasta baseball-tähdestä, joka huomattuaan ettei pystykään täyttämään häneen kohdistuvia odotuksia kentällä, kohdistaa kaiken tarmonsa valmennuspuolelle. 122 min. Ohjaus: Bennett Miller. Pääosissa: Brad Pitt, Brent Jennings, Chris Pratt, Jonah Hill, Philip Seymour Hoffman, Robin Wright, Stephen Bishop.

21:00
Elokuva: Moneyball
Playboy esittää: Sexcetera

Jaksossa esitellään vaihtopeniksillä varustettu seksinukke naisille. Luvassa on myös katsaus pornoleffateollisuuteen, seksikkäitä punapäitä, kiihottavia ruokia ja eroottisia veistoksia. (Sexcetera, viihteellinen asiaohjelma, 3. kausi, USA)

23:40
Playboy esittää: Sexcetera
Elokuva: Kauhea kauneus

(Beauty Betrayed, trilleri, USA, 2000) Alusvaatemalli Lily löytyy murhattuna suihkusta. Rikoskonstaapeli Clark yrittää keskittyä salamyhkäisten alusvaatemallien kuulusteluihin mallikartanossa, kun taas hänen parinsa Allien tehtävänä on saada jotain irti tyttöjen eksoottisesta valokuvaajasta, jolla tuntuu olevan suhde kaikkien mallien kanssa. 90 min. Ohjaus: John Quinn. Pääosissa: Samm Croft, Brad Bartram, Justin Carroll.

00:55
Elokuva: Kauhea kauneus
Ritari Ässä

Sotaharjoitukset. Michael ja KITT ovat matkalla suorittamaan tärkeää tehtävää, kun Michael huomaa tien poskessa viehättävän naisluutnantin. Herrasmies Michael päättää auttaa hädässä olevaa neitoa ja tarjoaa luutnantille kyydin Englehartin tukikohtaan. Siellä Michael alkaa selvittää hämäräperäistä kuolemantapausta ja saa huomata, ettei isänmaan puolustaminen olekaan kaikkien sotilaiden tärkein prioriteetti. (Knight Rider, toiminta, 1. kausi, USA, 1982)

02:50
Ritari Ässä
Elokuva: Mardi Gras: Spring Break

(Mardi Gras: Spring Break, komedia, USA, 2011) Villissä komediassa kaverikolmikko päättää lähteä New Orleansiin pitämään hauskaa Mardi Gras'han. Yksi heistä etsii pettävää tyttöystäväänsä, yksi kaipaa hurjaa hauskanpitoa ja yksi haluaa eroon neitsyydestään. 77 min. Ohjaus: Phil Dornfeld. Pääosissa: Nicholas D'Agosto, Josh Gad, Bret Harrison, Arielle Kebbel, Carmen Electra.

03:45
Elokuva: Mardi Gras: Spring Break
Voice TV

Suosituimmat pop-videot isoimmilta tähdiltä. The Voice - Kuulostaa Raikkaalta, myös radiossasi.

06:00
Voice TV
Voice TV

Suosituimmat pop-videot isoimmilta tähdiltä. The Voice - Kuulostaa Raikkaalta, myös radiossasi.

07:00
Voice TV
Voice TV

Suosituimmat pop-videot isoimmilta tähdiltä. The Voice - Kuulostaa Raikkaalta, myös radiossasi.

08:00
Voice TV
TV Shop Tvins

09:00
TV Shop Tvins
Voice TV

Suosituimmat pop-videot isoimmilta tähdiltä. The Voice - Kuulostaa Raikkaalta, myös radiossasi.

12:00
Voice TV
Iskelmä TV

Iskelmä-radiokanavan viikon parhaat palat.

13:00
Iskelmä TV
Radio City TV

Kovimmat rock-videot ilman sääliä. Radio City - Rock-perintöä vaalimassa, myös radiossasi.

14:00
Radio City TV
Voice TV

Suosituimmat pop-videot isoimmilta tähdiltä. The Voice - Kuulostaa Raikkaalta, myös radiossasi.

15:00
Voice TV
Iskelmä TV

Iskelmä-radiokanavan viikon parhaat palat.

16:00
Iskelmä TV
Radio City TV

Kovimmat rock-videot ilman sääliä. Radio City - Rock-perintöä vaalimassa, myös radiossasi.

17:00
Radio City TV
6D: Black Eyed Peas

Megamenestykseksi noussut The Black Eyed Peas teki musiikkia jo 1990-luvulla, mutta todellinen läpimurto tapahtui vuonna 2003. Ohjelmassa nelihenkinen yhtye muistelee sekä vaikeita vaiheitaan että tähtihetkiään. (Planet Rock Profiles: The Black Eyed Peas Update, dokumentti, Irlanti, 2005)

18:00
6D: Black Eyed Peas
6D: Shakira

Kolumbialainen Shakira on yksi Latinalaisen Amerikan menestyneimpiä naisartisteja. Ohjelmassa laulajatähti kertoo lapsuudestaan, levyistään ja matkastaan menestykseen. (Planet Rock Profiles: Shakira, dokumentti, Irlanti, 2010)

18:30
6D: Shakira
Amerikan kamalimmat tatuoinnit

Sarja alkaa uusintana! Rumat, naurettavat, väärin kirjoitetut tai muuten vaan oudot ja huonot tatuoinnit tuottavat pahaa mieltä omistajilleen. Sarjan jaksoissa tunnetut amerikkalaiset tatuointitaiteilijat, mm. Tim Pangburn, Jeremy Swan ja Megan Massacre, saavat laittaa koko ammattitaitonsa ja luovuutensa peliin korjatessaan asiakkaidensa epäonnistuneita tatuointeja. Avausjaksossa peitetään vanhaksi käyneitä vitsejä ja nuoruudenhairahduksia uusilla tatuoinneilla. Nähdään myös tatuointeja, joissa on harmittavia kirjoitusvirheitä. (America's Worst Tattoos, tosi-tv, 1. kausi, USA, 2012)

19:00
Amerikan kamalimmat tatuoinnit
Valmistuksen salat: Unelma-autot

Discoveryn sarja vie suoraan autotaivaaseen, mistä löytyvät mm. Maserati, Audi R8, Morgan Aero Coupes ja Porsche 911. Miten nämä upeat menopelit suunnitellaan ja rakennetaan? (How It's Made: Dream Cars, tosi-tv, 1. kausi, USA, 2013)

19:30
Valmistuksen salat: Unelma-autot
Trokarit

Pontikka palaa USA:n itärannikon metsissä Discoveryn sarjassa Trokarit. Sarjassa seurataan, miten nykyajan trokarit pyörittävät toimintaansa ja huijaavat viranomaisia. Pontikan poltto, metsiin piilotetut viinatehtaat ja salakauppa ovat yhä voimissaan ja muodostavat tuottoisan bisneksen. (Moonshiners, tosi-tv, 3. kausi, USA, 2011)

20:00
Trokarit
Weed Country

Discoveryn kuusiosainen sarja seuraa toimintaa marihuanan kasvattajien, välittäjien ja lain kouran näkökulmista. Kissa-hiiri -leikissä panoksena on sekä tuottoisin sato että sen paljastaminen ja tuhoaminen. (Weed Country, tosi-tv, 1. kausi, USA, 2013)

21:00
Weed Country
Cleaners

Veronica ja Roxie aikovat palauttaa Tylerin äidilleen, vaikka se olisi heidän viimeinen tekonsa. He saapuvat motelliin kohdatakseen vastustajansa lopullisessa välienselvittelyssä. Sarja päättyy. (Cleaners, toiminta, 1. kausi, USA, 2013)

22:00
Cleaners
Kohtalokkaat kaunottaret

Valkoinen kukka. Pankkiryöstäjä Jimmy herää painajaisestaan motellihuoneessa, jossa odottaa pomonsa yhteydenottoa keikan jälkeen. Odotuksen ajaksi Jimmy kutsuu hehkeät naiset viihdyttämään itseään ja kumppaniaan. Toiselle naisista hän paljastaa, miksi hermostuu valkoisista kukista. (Femme Fatales, eroottinen trilleri, 1. kausi, USA, 2011)

22:30
Kohtalokkaat kaunottaret
Elokuva: Hannibal

(Hannibal, trilleri, USA, 2001) Uhrilampaiden jatko-osassa pakomatkalla oleva Hannibal Lecter ottaa viimein kymmenen vuoden jälkeen yhteyttä Clarice Sterlingiin. Nainen passitetaan älykköpsykopaatin jäljille, ja tämä istuu ja odottaa kaikessa rauhassa Firenzessä... 131 min. Ohjaus: Ridley Scott. Pääosissa: Anthony Hopkins, Frankie Faison, Gary Oldman, Giancarlo Giannini, Julianne Moore, Ray Liotta.

23:00
Elokuva: Hannibal
Star Trek: The Next Generation

Kaksiosaisen jakson ensimmäisessä osassa Kapteeni Picard joutuu jättämään väliaikaisesti tehtävänsä Enterprisen johdossa lähteäkseen johtamaan vakoilutehtävää Worfin ja tohtori Crusherin kanssa. (Star Trek: The Next Generation, scifi, 6. kausi, USA, 1992)

01:30
Star Trek: The Next Generation
Nuoret poliisit

Valitut polut. Entisen poliisin ylläpitämässä yökerhossa rehottaa huumekauppa, jota selvittämään Andy ja Gail ujuttautuvat. (Rookie Blue, rikosdraamasarja, 2. kausi, Kanada, 2010)

02:25
Nuoret poliisit
Voice TV

Suosituimmat pop-videot isoimmilta tähdiltä. The Voice - Kuulostaa Raikkaalta, myös radiossasi.

03:10
Voice TV
07.09
Myyntimies Jethro

Merhaba! Myyntimies Jethron bisnekset jatkuvat Turkissa. Matkaväsymys painaa, mutta Jethro ehtii vuorokaudessa esitellä suomalaisille asiakkaille useita kohteita ja tutustua huijatuksi tulleen asiakkaan tapaukseen, jonka Aninkaisten Alanyan konttori on saanut hoitaakseen. Kovan päivän päätteeksi Jethro rentoutuu tekemällä kauppaa paikallisten basaarikauppiaiden kanssa sekä turkkilaisen parranajon parissa - vai rentoutuuko...? (Myyntimies Jethro, kotimainen tosi-tv, 1. kausi, 2014)

06:00
Myyntimies Jethro
Villi Pohjola

Joel on innoissaan tulevasta New Yorkin -reissusta, mutta Maggien synkeä enneuni saa hänet harkitsemaan matkaansa uudelleen. Mauricella on säpinää sänkykamarissa. (Northern Exposure, draama, 2. kausi, USA, 1990)

06:50
Villi Pohjola
Dawson's Creek

Andien tanssijalka vipattaa, ja hän houkuttelee koko poppoon mukaan koulun tanssiaisiin. Viime aikojen kuutamoiset tapahtumat luovat kuitenkin jännitteitä Jackin ja Joeyn välille: pysyykö kaksikon suudelma salassa Dawsonilta? Pacey loukkaa Andien tunteita. Dawsonin vanhemmat kokeilevat asumuseroa. (Dawson's Creek, draamasarja, 2. kausi, USA, 1999)

07:45
Dawson's Creek
Roadtrip

Kotimaisessa uutuussarjassa seurataan ammatikseen golfia pelaavan Peter "Puhis" Puhakan ja golftoimittajana tunnetun Nikke Tyryn vauhdikasta matkaa avoautolla Euroopan halki. (Roadtrip, kotimainen lifestyle, 2014)

08:30
Roadtrip
TV Shop Tvins

09:00
TV Shop Tvins
Maatilan prinsessa

Kaksintaisteluhaasteen hävinnyt Blondien kosto -joukkue jatkaa edelleen liiterin asukkeina. Miten Muskelimustikit varmistavat jatkossakin sen, että saavat asua kartanon lämmössä? Päivän emäntä-kilpailussa tuuri ratkaisee voittajan. Tarjolla on emännyyden lisäksi esimerkiksi matonpesua ja kaislojen kitkentää. Vaikka tehtävät kuulostavat helpoilta, ei niistä selvitä kommelluksitta. (Maatilan prinsessa, kotimainen viihde, 1. kausi, 2013)

12:00
Maatilan prinsessa
Maatilan prinsessa

Muskelimustikit aloittavat aamunsa siivoamalla, sillä kartano kaipaa perusteellista puhdistusta. Päivän palkintokilpailu suoritetaan osalle jo edellisenä päivänä tutuksi tulleessa Laguunirannassa. Tarkkojen silmien lisäksi tehtävässä tarvitaan onnea ja kykyä työskennellä joukkueena. Voittajajoukkue pääsee nauttimaan maistuvasta ja lämmittävästä palkinnosta. Jakson lopussa on aika vakavoitua, sillä joukkueiden emännät joutuvat tekemään vaikeita päätöksiä. (Maatilan prinsessa, kotimainen viihde, 1. kausi, 2013)

12:30
Maatilan prinsessa
Maatilan prinsessa

Emännät ovat nimenneet kilpailijat kaksintaistelutehtävään. Kaksintaistelijoita odottaa herätys ennen aamunkoittoa, sillä tehtävä suoritetaan maatilan ulkopuolella. Monivaiheisessa kaksintaistelussa tarvitaan tietoa, kykyä soveltaa opittuja asioita sekä vahvaa vatsaa. Samaan aikaan muut tytöt ajavat lehmiä laitumelta toiselle autuaan tietämättöminä kaksintaistelun tuloksista. Kuka lähtee kotimatkalle kyynelten saattelemana? (Maatilan prinsessa, kotimainen viihde, 1. kausi, 2013)

13:00
Maatilan prinsessa
Pulmuset

Kunnes kuolema meidät erottaa. Al saa Peggyltä huutia makuukamarin puolella. Kun muutkin saavat kuulla Alin kehnoista taidoista, hän päättää ryhdistäytyä. (Married... with Children, komedia, 7. kausi, USA, 1992)

13:30
Pulmuset
Pulmuset

Al haluaisi jäädä varhaiseläkkeelle, mutta joutuu palaamaan takaisin töihin Peggyn ostosvimman takia. Sitten Al saa päähänsä ostaa kenkäkaupan, mutta Peggy sotkee jälleen suunnitelmat. (Married... with Children, komedia, 7. kausi, USA, 1992)

14:00
Pulmuset
Kaara

14:30
Kaara
Tervetuloa perheeseen

Lisette potee eroahdistusta Juniorista ja vetää Miguelinkin mukaan kriisiinsä. Muutamien nolojen välikohtausten jälkeen nuoret päättävät muuttaa omilleen. (Welcome to the Family, komedia, 1. kausi, USA, 2013)

15:00
Tervetuloa perheeseen
Goldbergit

Adam jännittää tulevia tansseja ja alentuu pyytämään äidiltään tanssiopetusta. Poika kuitenkin pelkää Beverlyn nolaavan hänet Danan edessä, kun äiti innokkuudessaan ilmoittautuu tanssiaisten valvojaksi. Murrayn on aika kertoa Barrylle kukista ja mehiläisistä. (The Goldbergs, komediasarja, 1. kausi, USA, 2013)

15:25
Goldbergit
Villi Pohjola

Kevät sekoittaa kaupunkilaisten päät, kun turhaumat vaivaavat Joelia, Holling haastaa riitaa ja vuotuinen rikosaalto saa Mauricen hälyttämään paikalle viehättävän naispoliisin. Maggien ja Joelin välinen vetovoima tiivistyy. (Northern Exposure, draama, 2. kausi, USA, 1990)

15:55
Villi Pohjola
Ritari Ässä

Moottoripyöräjengit. Rankan työputken uuvuttama Michael lähtee lomalle White Rockin kaupunkiin. Lomasuunnitelmiin kuuluu kalliokiipeilyä ja paikallisen kaupan myyjätytön vikittelyä, mutta kaupunkiin saapuva moottoripyöräjengi pistää suunnitelmat uusiksi. Kaupungin nahjusmainen seriffi ei saa laitettua jengiä kuriin, joten Michael ja KITT joutuvat puuttumaan peliin. (Knight Rider, toiminta, 1. kausi, USA, 1982)

16:55
Ritari Ässä
House

22-vuotias Brandon saa sairaskohtauksen kesken kiihkeiden lemmenleikkien. Voiko nuori mies menehtyä rakastelun rasituksiin, vai onko taustalla jotain muuta? House joutuu nöyrtymään Cuddyn tahtoon, mutta hän ei antaudu ilman vastarintaa, varsinkaan työasioissa. (House, draama, 1. kausi, USA, 2004)

17:55
House
Elokuva: Jumanji

(Jumanji, seikkailu, USA, 1995) Kaksi lasta pelaa löytämäänsä salaperäistä lautapeliä ja vapauttaa pelissä vuosikymmeniä vankina olleen miehen. Pelaajat kohtaavat jos jonkinlaisia vaaroja, joista selviää vain pelaamalla pelin loppuun. 95 min. Ohjaus: Joe Johnston. Pääosissa: Bradley Pierce, Jonathan Hyde, Kirsten Dunst, Robin Williams.

18:55
Elokuva: Jumanji
Elokuva: Hanna

(Hanna, toimintatrilleri, USA, 2011) Sadunomaisessa toimintaelokuvassa teini-ikäinen Hanna asustaa isänsä Erikin kanssa Suomen pohjoisissa metsissä, missä entinen CIA-agentti Erik treenaa tappavan taitavaa Hannaa tulevaan tehtävään. Tiedusteluagentti Marissa Wiegler haluaa heidät pois pelistä, ja kun Hanna lopulta on valmis koitokseen, kiidättää takaa-ajo hänet maailmalle. Mikä tytön menneisyydessä on huiman jahdin syy? 100 min. Ohjaus: Joe Wright. Pääosissa: Saoirse Ronan, Cate Blanchett, Eric Bana, Jason Flemyng, Tom Hollander, Olivia Williams.

21:00
Elokuva: Hanna
Spartacus - gladiaattori

Capuan kuivuuden kukistanut gladiaattorimestari Spartacus saa Batiatukselta tiedon, että Sura on matkalla voitonjuhliin. Juhlat ovat tulvillaan viiniä ja naisia, kun samaan aikaan Barca ja Pietros suunnittelevat keplottelevansa tiensä vapauteen. (Spartacus: Blood and Sand, draama, 1. kausi, USA, 2010)

23:10
Spartacus - gladiaattori
House

22-vuotias Brandon saa sairaskohtauksen kesken kiihkeiden lemmenleikkien. Voiko nuori mies menehtyä rakastelun rasituksiin, vai onko taustalla jotain muuta? House joutuu nöyrtymään Cuddyn tahtoon, mutta hän ei antaudu ilman vastarintaa, varsinkaan työasioissa. (House, draama, 1. kausi, USA, 2004)

00:25
House
Elokuva: Moneyball

(Moneyball, draama, USA, 2011) Tositarinaan perustuva elokuva Billy Beanesta (Brad Pitt), lupaavasta baseball-tähdestä, joka huomattuaan ettei pystykään täyttämään häneen kohdistuvia odotuksia kentällä, kohdistaa kaiken tarmonsa valmennuspuolelle. 122 min. Ohjaus: Bennett Miller. Pääosissa: Brad Pitt, Brent Jennings, Chris Pratt, Jonah Hill, Philip Seymour Hoffman, Robin Wright, Stephen Bishop.

01:20
Elokuva: Moneyball
Voice TV

Suosituimmat pop-videot isoimmilta tähdiltä. The Voice - Kuulostaa Raikkaalta, myös radiossasi.

06:00
Voice TV
Voice TV

Suosituimmat pop-videot isoimmilta tähdiltä. The Voice - Kuulostaa Raikkaalta, myös radiossasi.

07:00
Voice TV
Voice TV

Suosituimmat pop-videot isoimmilta tähdiltä. The Voice - Kuulostaa Raikkaalta, myös radiossasi.

08:00
Voice TV
TV Shop Tvins

09:00
TV Shop Tvins
Voice TV

Suosituimmat pop-videot isoimmilta tähdiltä. The Voice - Kuulostaa Raikkaalta, myös radiossasi.

12:00
Voice TV
Iskelmä TV

Iskelmä-radiokanavan viikon parhaat palat.

13:00
Iskelmä TV
Radio City TV

Kovimmat rock-videot ilman sääliä. Radio City - Rock-perintöä vaalimassa, myös radiossasi.

14:00
Radio City TV
Voice TV

Suosituimmat pop-videot isoimmilta tähdiltä. The Voice - Kuulostaa Raikkaalta, myös radiossasi.

15:00
Voice TV
Iskelmä TV

Iskelmä-radiokanavan viikon parhaat palat.

16:00
Iskelmä TV
Radio City TV

Kovimmat rock-videot ilman sääliä. Radio City - Rock-perintöä vaalimassa, myös radiossasi.

17:00
Radio City TV
Live From Abbey Road

Las Vegasista maailmalle ponnistanut The Killers tuo Abbey Roadille mukanaan sinfoniaorkesterin ja esittää mm. kappaleensa "Human". Jaksossa vierailevat myös Florence And The Machine ja Chairlift. (Live from Abbey Road, musiikkiviihde, Iso-Britannia, 2006)

18:00
Live From Abbey Road
Geopark Challenge 2014

Kooste Suomen suurimmasta ja vaativimmasta seikkailu-urheilukilpailusta. Ohjelma vie katsojat keskelle extremehenkistä koitosta, joka starttaa Oulun keskustasta. Joukkueiden tehtävänä on edetä 240 km:n matka kohti Rokuan erämaita rullaluistellen, meloen, juosten, sukeltaen, kiipeillen ja pyöräillen. (Geopark Challenge 2014, kotimainen viihde, 2014)

19:00
Geopark Challenge 2014
Wheeler Dealers

Huonokuntoiset klassikkoautot saavat Mike Brewerin ja Edd Chinan osaavissa käsissä uuden elämän. Mikella on ehtymätön vainu löytää romun seasta helmet, minkä jälkeen mekaanikko Edd pistää tuulemaan. Kunnostuksen jälkeen kaksikon tavoitteena on myydä uusiutunut menopeli voitolla eteenpäin. (Wheeler Dealers, tosi-tv, 9. kausi, USA, 2012)

20:00
Wheeler Dealers
Ketjureaktio

Myytinmurtajista tutun parivaljakon Adam Savagen ja Jamie Hynemanin juontaman sarjan jokaisessa jaksossa kaksi joukkuetta haastaa toisensa rakentamaan laitteen, jonka toiminta perustuu sen eri osien synnyttämään ketjureaktioon. Tehtävät vaativat joukkueilta äärimmäistä nokkeluutta ja luovaa ajattelua, kun ne rakentavat massiivisia mittasuhteita saavia laitekyhäelmiään. Adam ja Jamie tekevät päätöksen joukkueiden paremmuudesta ja julistavat näyttävimmän ja suurimman ketjureaktiolaitteen rakentaneet voittajiksi. (Unchained Reaction, viihde, 1. kausi, USA, 2013)

21:00
Ketjureaktio
Hiuskarvan varassa

Discoveryn sarjassa seurataan extremeseikkailija Bear Gryllsin hengenvaarallisia matkoja ympäri maailmaa. (Ultimate Survival, tosi-tv, 3. kausi, USA, 2008)

22:00
Hiuskarvan varassa
Vaaralliset valinnat

Discoveryn uutuussarja vie katsojat hypoteettisten tilanteiden äärelle ja haastaa päättelemään, mikä annetuista vaihtoehdoista on toimivampi selviytymisen kannalta. Hätätilanteessa valinta tapahtuu usein elämän ja kuoleman välillä. Kussakin jaksossa selitetään tieteen keinoin, miksi tietty ratkaisu kannattaa. (Deadly Dilemmas, viihde, 1. kausi, USA, 2013)

23:00
Vaaralliset valinnat
Ajan hidastajat

Jeff Lieberman ja Matt Kearney katsovat maailmaa hidastettuna kameran linssin läpi. Sarjassa nähdään uskomattoman tarkkoja, huippukameralla otettuja kuvasarjoja erilaisista tapahtumista. Jeff ja Matt mm. tutkivat hiilihappojään räjähdysominaisuuksia, kuvaavat moottorisahoilla temppuilevaa jonglööriä sekä heittävät butaanisytyttimiä tehosekoittimeen - kaikki tieteen nimessä! (Time Warp, viihde, 1. kausi, USA, 2008)

23:30
Ajan hidastajat
Rikollisten sisäpiirissä

Tuomionsa kärsinyt ja parannuksen tehnyt entinen rikollispomo Lou Ferrante selvittää katsojille kansainvälisten rikollisjengien toimintaa ja kulttuuria tavalla, jota ei ole aiemmin nähty. Discoveryn tuottamassa sarjassa tutustutaan Ferranten johdolla eri maissa toimiviin rikollisryhmiin sekä niiden salaiseen koodistoon ja hierarkiaan. (Inside The Gangster's Code, tosi-tv, 1. kausi, USA, 2013)

00:00
Rikollisten sisäpiirissä
Roadtrip

Kotimaisessa uutuussarjassa seurataan ammatikseen golfia pelaavan Peter "Puhis" Puhakan ja golftoimittajana tunnetun Nikke Tyryn vauhdikasta matkaa avoautolla Euroopan halki. (Roadtrip, kotimainen lifestyle, 2014)

00:50
Roadtrip
Sing Date

Abba-tyttö Ainsley on kyllästynyt olemaan sinkku ja etsii omaa Super-Trouperiaan. Onko se himourheilija Dan, rento räppäri James vai suloinen Ricci - ja pysyvätkö sulhot nuotissa? (Sing Date, viihde, 1.kausi, Iso-Britannia, 2012)

01:20
Sing Date
Sing Date

Harrastajamusikaalien tähti Sophie etsii unelmiensa uljasta prinssiä. Löytyykö harmonia ja yhteinen sävel velikulta Jamesin, hyväsydämisen Stephenin vai romantikko Idrissin kanssa? (Sing Date, viihde, 1.kausi, Iso-Britannia, 2012)

01:45
Sing Date
Playboy esittää: 69 seksiseikkailua

Tällä kertaa vieraillaan Las Vegasissa AVN Awards -gaalassa, jossa palkitaan aikuisvideoiden tekijöitä. Lisäksi tutustuaan eroottiseen vartalotaiteeseen. (69 Things to Do Before You Die, eroottinen viihde, 1. kausi, USA, 2008)

02:15
Playboy esittää: 69 seksiseikkailua
Playboy esittää: 69 seksiseikkailua

Christine ja Mark suuntaavat etelään, Los Cabosiin, missä he voivat tyydyttää tarpeitaan paikassa nimeltä Desire Resort & Spa. Brandin ja Ernesto innostuvat rikkomaan rutiinejaan Laura Cornin menestyskirjan 101 Nights of Grrreat Sex avulla. (69 Things to Do Before You Die, eroottinen viihde, 1. kausi, USA, 2008)

02:45
Playboy esittää: 69 seksiseikkailua
Voice TV

Suosituimmat pop-videot isoimmilta tähdiltä. The Voice - Kuulostaa Raikkaalta, myös radiossasi.

03:20
Voice TV