Koomikot

Koomikot

Koomikot-sarja nähdään TV5:lla toivottuna kesäuusintana!

Kuusi koomikkoa. Kuusi tapaa nauraa ja naurattaa. Kuusi tarinaa. Kaikki saman pöydän äärellä. Ruotsissa ja Norjassa katsojaennätyksiä rikkoneeseen menestysformaattiin En Clown till Kaffet perustuva Koomikot tuo ruutuun kuusi Suomen eturivin koomikkoa, jotka kukin omassa jaksossaan käyvät elämäänsä ja uransa käännekohtia läpi. Sarja on kuin Vain elämää, mutta nyt tähtinä loistavat komedian kärkinimet.

Jokaisessa jaksossa Pirkka-Pekka Petelius, Pirjo Heikkilä, Sami Hedberg, Miitta Sorvali, Heikki Silvennoinen ja Jarkko Tamminen saavat myös uusia kokemuksia, kun he selviytyvät mitä erilaisimmista tehtävistä ja käyvät päähenkilön elämää läpi yhdessä. Lisäksi jakson päähenkilö heittäytyy aitoon valheenpaljastustestiin, joka ei anna armoa tähdelle eikä hänen todellisille ajatuksilleen. Kaikki huipentuu aina illallisesitykseen, jossa jakson päähenkilö yllätetään täydellisesti hänen uraansa vahvasti liittyvällä komediaesityksellä.

Sarjassa paljastetaan kaikki vanhoista koulukuvista nuoruuden hairahduksiin nuorisoteatterissa. Pyhiä lehmiä ei ole, ja siitä syntyy tämän ohjelman lumous: naurun alla kulkee koko ajan mukana komiikan tekemisen toinen puoli: kova työ, vakavuus ja kestokyky. Yksikään ohjelman koomikoista ei ole saanut tilaisuuttaan kultalusikalla. Se on raadettu kovimmalla mahdollisella viihdesaralla: yleisön edessä koomikkona.

Koomikot
TV5 maanantaisin klo 20.00 alkaen 27.6.

Ohjelman kanavalle tuottaa Moskito Television. Formaatin on luonut ruotsalainen Felix Herngren, joka tunnetaan Suomessa mm. Solsidan-sarjan näyttelijänä.

Sami Hedberg
Kotimaisen stand up -komiikan huippuihin kuuluvalle Sami Hedbergille suuret areenat ja isot yleisöt ovat arkipäivää. Mutta mitä tapahtuu, kun Hedberg istuu saman pöydän ääreen, intiimiin tunnelmaan ja vaihteleviin esityksiin viiden muun komiikan suurlähettilään kanssa?

Pirjo Heikkilä
Lakonisesta tyylistään tunnettua Pirjo Heikkilää pidetään maan ”kuumimpana” stand up -koomikkona. Pitkän tien lastenhoitajasta koomikoksi kulkenut Heikkilä on vuosien varrella myynyt äänellään niin tv-ohjelmia kuin sukkahousujakin. Mm. Siskonpeti-sarjaa tähdittävä nainen kokee olevansa omimmillaan lavalla, oli kyse sitten stand up -keikasta tai vakavasta roolista.

Pirkka-Pekka Petelius
Pirkka-Pekka Petelius on kotimaisen komedian ja sketsiviihteen suurmies. Hän on luonut sketsihahmoja Herra 47:stä James Potkukelkkaan; hän on käärinyt pääsiäishanun klassikoksi ja tabuillut parhaaseen katseluaikaan; hän on ollut juhannusfestivaalien suosikkiesiintyjä ja soitellut myös huoltoaseman tuulikaapissa. Toimitusjohtaja ja draaman taitava näyttelijä tunnetaan myös aktiivisena luontoharrastajana.

Heikki Silvennoinen
Koomikoiden pöydässä on itseoikeutetusti tilaa miehelle, joka on luonut yhden kaikkien aikojen kotimaisista sketsisarjoista. Muusikkonakin tunnettu Heikki Silvennoinen ajautui komiikan pariin puolivahingossa. Kukaan ei aavistanut, että ystäväpiirin luoma Kummeli muodostuisi suurmenestykseksi. Tai että Heikin kahdessakymmenessä minuutissa loihtimasta “Jumankauta Juu Nääs Päivää” -biisistä tulisi klassikkohitti!

Miitta Sorvali
Komiikan ”lakonisen valkyyrian” Miitta Sorvalin tie papin tyttärestä yhdeksi eturivin koomikoista on ollut värikäs. Matkan varrelle mahtuvat mm. lapsuuden ja nuoruuden kauheat kokemukset mainoksissa ja tv-visailuissa. Ehkä juuri näiden koettelemusten ansiosta olemme saaneet keskuuteemme häpeilemättömän Miitta-tädin ja monet muut legendaariset hahmot!

Jarkko Tamminen
Imitaation kruunaamattomaksi kuninkaaksi sanottu Jarkko Tamminen on hionut hahmojaan vuosikausia. Työssään millintarkkuuteen tähtäävä Jarkko on ottanut muiden koomikoiden tavoin isoja riskejä: miehen luomasta Stars Show:sta tuli suurmenestys, joka täyttää katsomoita niin pääkaupunkiseuduilla, maakunnissa kuin laivoilla.

Ohjelmaopas

Tänään
Huutokauppakuninkaat

Kausi 3, osa 10. Erikoisvalinta. Paul haastaa työntekijänsä Gallery 63:n ensimmäiseen haastekisaan. Jokainen osallistuja saa 500 dollaria ja tunnin aikaa etsiä aarteita antiikkimarkkinoilta. (Auction Kings, tosi-tv, USA, 2013)

16:20
Huutokauppakuninkaat
Maailman hauskimmat kotivideot

Kausi 2, osa 9. Ohjelma esittelee Amerikan hauskimpia piilokamera- ja kotivideoita. (TOP 20 Funniest, viihde, USA, 2014)

17:20
Maailman hauskimmat kotivideot
Jutan ja Vertin supersinkkudieetti

Sarja alkaa alusta uusintana. Kausi 1, osa 1. Juontaja ja elämäntapavalmentaja Jutta Gustafsberg ja personal trainer Vertti Harjuniemi valmentavat itseensä tyytymättömät sinkut kokonaisvaltaisen elämäntapamuutoksen kautta sädehtivinä treffimarkkinoille. Sarjan keskeinen osa urheilun, ruokavalion, henkisen hyvinvoinnin ja uuden tyylin rinnalla on sokkotreffit, joille sinkut treeni- ja elämäntaparemonttiputken päätteeksi pääsevät. Avausjaksossa tutustutaan Pasiin ja Tiiaan, jotka sinkkuus on saanut jumittumaan sohvalle. Heitä yhdistävä kamppailulajitaustakin on enää kaunis muisto. Jutalla ja Vertillä on kymmenen viikkoa saada heidät kuntoon, sillä Pasia ja Tiiaa odottavat jännittävät sokkotreffit. (Jutan ja Vertin supersinkkudieetti, kotimainen tosi-tv, 2015)

18:10
Jutan ja Vertin supersinkkudieetti
Tuurin kyläkauppias

Kausi 2, osa 12. Vesa puuhaa Kyläkaupan historian suurinta laajennusta. Aikaa riittää kuitenkin myös omalle rakkaalle äidille ja lapsuusmuisteloille. Varastomiehet ovat järjestäneet Tuulalle ansaitun vapaapäivän ja saattavat näin kesäkisat päätökseen. Loppukesän haikeissa tunnelmissa hyvästellään myös tivolin väki sekä tietenkin tarjousten perässä väsymättä liitävä Tarjoushaukka Jorma. (Tuurin kyläkauppias, kotimainen tosi-tv, 2015)

19:10
Tuurin kyläkauppias
Myyntimies Jethro

Kausi 2, osa 5. Jethro ja pihaporsaat. Myyntimies Jethroa riipii naapurin puutarhaporsas. Silti suurimman järkytyksen päivään tarjoaa ns. monien mahdollisuuksien rintamamiestalo ja sen pihalla asuva harvakarvainen lemmikki. Kesäinen Helsinki, lyhythameiset naiset, ratikkakeskustelu ja parkkisakot saavat Jethron käymään kierroksilla. Lisäksi hirveän makuinen smoothie, runsas korvasienilöydös sekä hikinen beachfutis kisa täydentävät Jethron päivää. Mutta miten äidin postimyyntimeikit liittyvät siihen, että Jethrosta tuli jo pikkupoikana myyntimies? (Myyntimies Jethro, kotimainen tosi-tv, 2014)

20:05
Myyntimies Jethro
Elokuva: Wanderlust (16)

(Wanderlust, komedia, USA, 2012) Epäsuotuisa työtilanne pakottaa newyorkilaispariskunnan (Jennifer Aniston ja Paul Rudd) suureen elämänmuutokseen. Löytyykö onni hilpeästä hippikommuunista maalla? 89 min. Ohjaus: David Wain. Pääosissa: Jennifer Aniston, Paul Rudd, Malin Åkerman.

21:00
Elokuva: Wanderlust (16)
Kova laki (12)

Kausi 17, osa 16. Valamiehistö vapautti baseballtähden, joka oli syytteessä vaimonsa murhasta. Mies kirjoitti tapauksesta kirjan, ja nyt kuolleena löytyy miehen kustannustoimittaja. (Law and Order, rikosdraama, USA, 2006)

22:50
Kova laki (12)
Elokuva: Jackie Brown (16)

(Jackie Brown, rikostrilleri, USA, 1997) Asekauppiaalle rahaa salakuljettava lentoemäntä joutuu ahtaalle jäätyään kiinni muhkean käteistukun kanssa. Poliisin kanssa tehty sopimus synnyttää ovelan juonen, jossa on monta muuttujaa. 154 min. Ohjaus: Quentin Tarantino. Pääosissa: Bridget Fonda, Chris Tucker, Lisa Gay Hamilton, Michael Bowen, Michael Keaton, Pam Grier, Robert De Niro, Robert Forster, Samuel L. Jackson, Tommy Lister.

23:45
Elokuva: Jackie Brown (16)
Elokuva: Wanderlust (16)

(Wanderlust, komedia, USA, 2012) Epäsuotuisa työtilanne pakottaa newyorkilaispariskunnan (Jennifer Aniston ja Paul Rudd) suureen elämänmuutokseen. Löytyykö onni hilpeästä hippikommuunista maalla? 89 min. Ohjaus: David Wain. Pääosissa: Jennifer Aniston, Paul Rudd, Malin Åkerman.

02:45
Elokuva: Wanderlust (16)
Kova laki (12)

Kausi 17, osa 16. Valamiehistö vapautti baseballtähden, joka oli syytteessä vaimonsa murhasta. Mies kirjoitti tapauksesta kirjan, ja nyt kuolleena löytyy miehen kustannustoimittaja. (Law and Order, rikosdraama, USA, 2006)

04:30
Kova laki (12)
Sing Date

Kausi 1, osa 40. Sing Date on brittiläinen treffi-ohjelma, jossa rakkautta etsitään laulamalla. Tässä jaksossa tapaamme 22-vuotiaan katusoittajan, Rhysin, joka etsii elämänsä naista. (Sing Date, viihde, Iso-Britannia, 2012)

16:35
Sing Date
Omituinen pakkomielteeni (S)

Kausi 1, osa 2. Janetilla on asunto pullollaan Mikki Hiiri -keräilytavaraa, ja Disney Worldissa tulee vierailtua tuon tuosta. Tamis puolestaan rakastaa peruukkeja, joita hänellä onkin joka lähtöön. (My Crazy Obsession, dokumenttisarja, USA, 2013)

17:00
Omituinen pakkomielteeni (S)
Salaa raskaana (S)

Sarja alkaa uusintana. Kausi 1, osa 1. Raskausaika muuttuu haastavaksi, kun odotus on pidettävä salaisuutena. Sarjassa esiintyvät naiset peittelevät tilaansa viimeiseen asti, kukin omista syistään. Sarja seuraa haastavaa taivalta läpi salailun ja aina totuuden paljastumiseen lapsen syntymän myötä. Krystal salaa raskautensa anopiltaan huonon rahatilanteen vuoksi. Danie puolestaan pelkää isänsä reaktiota. (Secretly Pregnant, tosi-tv, USA, 2011)

17:30
Salaa raskaana (S)
FriiD: Nettimorsiamet (S)

Lukuisat brittimiehet etsivät morsianta ulkomailta. Mike, 26, matkaa Ukrainaan tapaamaan lupaavaa vaimoehdokasta, kun taas 46-vuotias Chris kokeilee onneaan Thaimaassa. (My Online Bride, dokumentti, Iso-Britannia, 2014)

18:30
FriiD: Nettimorsiamet (S)
Lihavien klinikka (12)

Kausi 1, osa 3. Isä-poika -tiimi Robert ja Garth Davis pyörittää Houstonissa lihavuusleikkauksiin erikoistunutta klinikkaa. Sarja seuraa huomattavasti ylipainoisten potilaiden tunteikasta matkaa aina vaativasta leikkauksesta toipumiseen ja jälkihoitoon. (Big Medicine, tosi-tv, USA, 2007)

19:30
Lihavien klinikka (12)
Vaaralliset vaimot (12)

Kausi 1, osa 2. Ulkoisesti täydellinen perhe-elämä saattaa olla todellisuudessa valheen varaan rakennettu kulissi. 12-osainen sarja yhdistää Täydelliset naiset -henkisen kerronnan tosielämän rikoksiin, joissa pääosassa on kaunis ja menestyvä kodinhengetär. Nämä naiset ovat valmiita tekemään kaikkensa säilyttääkseen luurangot kaapeissaan. (Secret Lives of Stepford Wives, rikostarina, USA, 2014)

20:30
Vaaralliset vaimot (12)
Kenet ihmeessä nain? (12)

Kausi 5, osa 2. Menestynyt Jason tapaa netissä unelmanaisensa Andrian, mutta tämän kauniin hymyn takana piilee hillitöntä raivoa ja synkkiä salaisuuksia. (Who the Hell Did I Marry, rikostarina, USA, 2015)

21:00
Kenet ihmeessä nain? (12)
FriiD: Bloody Marys (12)

Lähes neljä miljoonaa amerikkalaista naista on nimeltään Mary. Ei ole tavatonta, että Yhdysvaltain suosituin nimi nousee esiin myös rikostilastoissa. Dokumentti kertoo usean Mary-nimisen murhaajan tarinan. (Bloody Marys, dokumentti, USA, 2013)

21:30
FriiD: Bloody Marys (12)
FriiD: Olen aikuinen vauva (S)

Brittiläinen aviopari pyörittää aikuisille tarkoitettua päiväkotia, jonne aikuiset voivat tulla leikkimään pikkuvauvaa ja tuntemaan olonsa turvalliseksi. 27-vuotias Kat on amerikkalainen psykologian opiskelija, joka on rakentanut itselleen lastenhuoneen. Hänen 10 vuotta vanhempi miesystävänsä esittää hänen isäänsä. (I Am an Adult Baby, dokumentti, Iso-Britannia, 2013)

22:30
FriiD: Olen aikuinen vauva (S)
Kadonneet: spesiaali (7)

Erikoisjaksot kausi 1, osa 4. Nelly Nash, 25, katoaa kotoaan yöllä jälkiä jättämättä. Tutkinnan edetessä käy ilmi, että nuoren naiset liikkeet ovat tallentuneet videokameraan, vai onko sittenkään? (Disappeared Special: Gone In Georgia, dokumenttisarja, USA, 2015)

23:30
Kadonneet: spesiaali (7)
Intohimon uhrit (12)

Kausi 4, osa 12. Kun intohimo purkautuu vihaksi, syntyy likaista jälkeä. Sarja pureutuu intohimorikoksiin, joiden laukaisevana tekijänä on petos ja sen aiheuttama hallitsematon tunnevyöry. Aina ei ole selvää, onko tekijä pettäjä vai uhri. (Scorned: Crimes of Passion, rikostarina, USA, 2014)

00:20
Intohimon uhrit (12)
Seksileikeistä ensiapuun (12)

Kausi 1, osa 8. Ilakointi kylpyammeessa, vastanaineiden kyltymättömyys ja seksileluleikki supermarketissa aiheuttavat vaaratilanteita ja ikäviä vaivoja. (Sex Sent Me to the ER, viihde, USA, 2014)

01:15
Seksileikeistä ensiapuun (12)
Näin minut murhattiin (12)

Kausi 2, osa 8. Tosielämän murhatapaukset heräävät eloon, kun uhrien ääni nousee päivänvaloon näyttelijöiden avulla. Murhatut sekä tutkijat, perheenjäsenet ja ystävät kertovat, mitä tapahtui. Katsojalle jää pääteltäväksi, kuka murhaaja lopulta oli. (I Was Murdered, rikostarina, USA)

02:05
Näin minut murhattiin (12)
Redrum (12)

Kausi 1, osa 8. Rikossarja lähestyy tosielämän murhatapauksia hetkestä, jolloin murhaaja kohtasi uhrinsa. Uhrin lähipiirin ja välillä myös itse murhaajan haastatteluiden avulla tutkijat löytävät lopulta tien rikoksen alkulähteille. (Redrum, rikostarina, USA, 2013)

02:35
Redrum (12)
Melkein täydellinen rikos (12)

Kausi 2, osa 7. Sarja esittelee tositarinoita rikollisista, jotka ovat onnistuneet pakenemaan tekonsa jälkeen ja piileskelemään lain kouralta - mutta ei ikuisesti. (I Almost Got Away With It, rikostarina, USA, 2010)

03:05
Melkein täydellinen rikos (12)
Tappavat suhteet (12)

2. kauden jaksot alkavat uusintana. Kausi 2, osa 1. Rikosdokumenttisarjassa uppoudutaan intohimorikosten ihmeelliseen maailmaan. (Deadly Affairs, rikosdokumenttisarja, USA, 2012)

03:55
Tappavat suhteet (12)
Tatuointistudio HelsINK

Kausi 2, osa 6. Räiskyvä Martina Aitolehti saapuu tänään Mitzun tatuoitavaksi, eikä päästä miestä helpolla. Sini tatuoi omalle asiakkaalleen paljon merkitsevää ja pitkät perinteet omaavaa sukuvaakunaa ja Tonylla on työn alla realistinen kasvokuva. Samulin ystävä saapuu ottamaan kuvaa itselleen erityisen rakkaasta koirasta. (Tatuointistudio HelsINK, kotimainen tosi-tv, 2013)

16:50
Tatuointistudio HelsINK
Pelastajat (7)

Kausi 2, osa 5. Pelastajien 2. kaudella seurataan vuoden 2007 tapahtumia Helsingissä. Kalliossa sijaitsevan pelastusaseman toiminta-alueena on koko kaupunki, joten luvassa on paljon hälytyksiä ja dramaattisia tilanteita. (Pelastajat, kotimainen tosi-tv, 2008)

17:20
Pelastajat (7)
Meripelastajat

Kausi 1, osa 10. Sarja seuraa vapaaehtoisten meripelastajien toimintaa neljän eri puolelta Suomea tulevan päähenkilön kautta. Päähenkilöt ovat Arsi Kajaus Savonlinnasta, Pihla Lehto Turusta, Anni Muukkonen Espoosta ja Matti Pouhakka Helsingistä. (Meripelastajat, kotimainen tosi-tv, 2015)

17:45
Meripelastajat
Elokuva: Seis! Tai mamma ampuu (12)

(Stop! Or My Mom Will Shoot, komedia, USA, 1992) Kaupungin kovaotteisin poliisi (Sylvester Stallone) saa yllättäen äitimuorinsa vieraakseen. Hän huomaa pian sekä uransa että rakkauselämänsä saavan kummallisia käänteitä... 80 min. Ohjaus: Roger Spottiswoode. Pääosissa: Estelle Getty, John Wesley, Martin Ferrero, Roger Rees, Sylvester Stallone.

18:15
Elokuva: Seis! Tai mamma ampuu (12)
Luonnon armoilla

Kausi 1, osa 6. Louisiana. Mykelin ja Ruthin laskuvarjohyppy ajautuu ohi kohteen, ja he laskeutuvat upottavalle alligaattorialueelle. Apua ei ole näkyvillä, ja vaaralliset matelijat hiipivät lähemmäksi. (Man, Woman, Wild, tosi-tv, USA, 2010)

19:55
Luonnon armoilla
Tuhoutunut sekunneissa

Kausi 1, osa 20. Tässä jaksossa nähdään, kuinka sade aiheuttaa kolareita kilpa-autoradalla, tornado tuhoaa kaupungin, moottoritie sortuu, lentokone syöksyy näytöksessä maahan ja kilpavene kolaroi 320 km/h vauhdissa. (Destroyed in Seconds, dokumenttisarja, USA, 2013)

20:45
Tuhoutunut sekunneissa
6D: Kaksi viikkoa helvetissä

Vihreät baretit ovat Amerikan epätavallista sotakoneistoa. Dokumentissa seurataan barettien valintaa - kaksi viikkoa kestäviä testejä, jotka paljastavat miesten heikkoudet. (Two Weeks in Hell, dokumentti, USA, 2009)

21:20
6D: Kaksi viikkoa helvetissä
Elokuva: Onnen potkuja (12)

(The Pursuit of Happyness, draama, USA, 2006) Tositarinaan perustuva kertomus Christopher Gardnerista, joka uskoo vankasti liikeideaansa ja sijoittaa siihen suuren rahamäärän. Yhtäkkiä häneltä lähtee vaimo, koti ja varallisuus. Hän päätyy kadulle poikansa kanssa ja yrittää epätoivoisesti saada elämänsä jälleen kuntoon. 109 min. Ohjaus: Gabriele Muccino. Pääosissa: Jaden Smith, Will Smith.

23:00
Elokuva: Onnen potkuja (12)
Chicago Fire (12)

Kausi 1, osa 20. Kunnianhimoa. Mills saa urallaan etenemismahdollisuuden jota kaikki eivät hyväksy. Mustasukkaisuus hiertää aseman henkilökunnan välejä, ja uusi työntekijä aiheuttaa ikävän yllätyksen. Casey kohtaa odottamattoman henkilön menneisyydestään. (Chicago Fire, draama, USA, 2012)

01:05
Chicago Fire (12)
Miami Ink

Kausi 1, osa 15. Katin paluu, Amin ajo. Katin yllätysvisiitti otetaan innolla vastaan. Entinen merijalkaväen sotilas haluaa kaksi "hihallista" 50-luvun pin-up-tyttöjä toisen maailmansodan veteraanien muistoksi. (Miami Ink, tosi-tv, USA, 2005)

02:00
Miami Ink
Wheeler Dealers

Kausi 6. osa 15. TVR S2, 1/2. Mike Brewer ja Edd China ostavat ja entisöivät klassikkoautoja ja yrittävät sitten myydä niitä voitolla. Tässä jaksossa he kunnostavat TVR S2:n. (Wheeler Dealers, tosi-tv, Iso-Britannia, 2009)

02:50
Wheeler Dealers
Wheeler Dealers

Kausi 6. osa 16. TVR S2, 2/2. Mike Brewer ja Edd China ostavat ja myyvät klassikkoautoja. He ovat kunnostaneet TVR S2:n, mutta pystyvätkö he myymään sen voitolla? (Wheeler Dealers, tosi-tv, Iso-Britannia, 2009)

03:20
Wheeler Dealers
Superihmiset

Kausi 1, osa 3. Voima. Kuinka Mak Yuree pystyy katkaisemaan baseball-mailan pelkällä sääriluullaan, miten Franz Muellner pystyy heittämään pesukoneen? Voiko ääniterapeutti Jaime särkeä lasin äänellään? (Superhuman Showdown, tosi-tv, USA, 2013)

03:45
Superihmiset
Pelastajat (7)

Kausi 2, osa 5. Pelastajien 2. kaudella seurataan vuoden 2007 tapahtumia Helsingissä. Kalliossa sijaitsevan pelastusaseman toiminta-alueena on koko kaupunki, joten luvassa on paljon hälytyksiä ja dramaattisia tilanteita. (Pelastajat, kotimainen tosi-tv, 2008)

04:35
Pelastajat (7)
Kaara

Kausi 2, osa 37. Kotimaisessa autoiluohjelmassa koeajetaan ja vertaillaan niin uusia kuin käytettyjä autoja ja kerrotaan autoiluun liittyviä vinkkejä. (Kaara, kotimainen autoiluohjelma, 2015)

05:00
Kaara
Huomenna
Yllätysremontti

Kausi 2, osa 19. Vivian yllättää aviomiehensä Albertin piharemontilla. Mitä Albert pitää Rebeccan trooppisesta piharemontista? (Surprise By Design, tosi-tv, USA, 2002)

06:00
Yllätysremontti
Yllätysremontti

Kausi 2, osa 20. Robert luo trooppista tunnelmaa olohuoneeseen, jota perheenisä nolostelee. Onko yllätys miehen mieleen? (Surprise By Design, tosi-tv, USA, 2002)

06:55
Yllätysremontti
Huutokauppakuninkaat

Kausi 3, osa 9. Michael Jordanin moottoripyörä/Kynttiläpuhelin. Jon nappaa itselleen antiikkipuhelimen ja paikallinen rap-artisti tuo sisään Michael Jordanin kilpatiimin muokkaaman moottoripyörän. (Auction Kings, tosi-tv, USA, 2013)

07:45
Huutokauppakuninkaat
Huutokauppakuninkaat

Kausi 3, osa 10. Erikoisvalinta. Paul haastaa työntekijänsä Gallery 63:n ensimmäiseen haastekisaan. Jokainen osallistuja saa 500 dollaria ja tunnin aikaa etsiä aarteita antiikkimarkkinoilta. (Auction Kings, tosi-tv, USA, 2013)

08:15
Huutokauppakuninkaat
TV Shop Tvins

09:10
TV Shop Tvins
Hullut häävideot

Kausi 1, osa 12. Jalalla koreasti. Sanotaan, että jokainen on kaunis tanssiessaan, mutta tässä ohjelmassa nähtävät pätkät eivät välttämättä tue kyseistä viisautta. Lisäksi pääsemme tutustumaan keskiaikaisiin häihin, ja sukkanauhat lentävät taas ihan minne sattuu. (Wild Weddings, viihde, USA, 2009)

12:10
Hullut häävideot
Akvaariomestarit

4. kauden jaksot alkavat uusintana. Osa 1. Parhaat ystävät ja kilpakumppanit Wayde King ja Brett Raymer luotsaavat menestyksekästä Acrylic Tank Manufacturing -perheyritystä, jonka osaava tiimi toteuttaa akvaarioharrastajien villeimmätkin unelmat. Tiimin käsissä merenalainen maailma syntyy niin baaritiskin yhteyteen kuin pyramidin muotoon. (Tanked, tosi-tv, USA, 2013)

13:05
Akvaariomestarit
Pulmuset (7)

Kausi 4, osa 10. Eläintarhassa. Steve nauttii työttömyydestä täysin palkein, kun Marcy raataa hiki hatussa. Molemmat päätyvät kysymään neuvoa ahdinkoonsa Bundyn perheeltä, huonoin seurauksin. (Married... with Children, komedia, USA, 1989)

14:05
Pulmuset (7)
Pulmuset (7)

Kausi 4, osa 11. Ihmeellinen on Bundyn elämä, osa 1/2. Al on säästänyt joulutilille rahaa, jotta perhe saisi kerrankin joululahjoja. Kuinkas käykään, kun Alin pitää ehtiä ajoissa pankkiin nostamaan rahat? (Married... with Children, komedia, USA, 1989)

14:35
Pulmuset (7)
Pulmuset (S)

Kausi 4, osa 12. Ihmeellinen on Bundyn elämä, osa 2/2. Perhe pettyy jäätyään ilman joululahjoja. Al pohtii, millaista elämä olisi ilman häntä. (Married... with Children, komedia, USA, 1989)

15:05
Pulmuset (S)
Columbo (12)

Kausi 12, osa 2. Harmaa perhonen. Suositun radiojuontajan tytär haaveilee kirjailijan urasta, mutta isää tyttären haaveet eivät miellytä. Kun tyttären ystävä päättää auttaa häntä lyömään läpi kirjailijana, isä saa tarpeekseen ja päättää toimia. Columbo pääsee selvittämään visaista tapausta. Murhaajan alibi vaikuttaa aukottomalta, mutta onko se sittenkään vesitiivis? (Columbo, draama, USA, 1993)

15:40
Columbo (12)
Monk (12)

Kausi 6, osa 9. Monk ei pysty nukkumaan kohdattuaan kadulla mieltään askarruttavan naisen. Etsiessään mysteerinaista Monk näkee murhan - tai ainakin luulee nähneensä. (Monk, komediallinen rikossarja, USA, 2007)

17:25
Monk (12)
House (12)

Kausi 3, osa 6. Henkäys ikuisuudesta. Sairaalloisen ylipainoinen koomapotilas aiheuttaa Housen tiimille päänvaivaa, mutta itse Housen päätä vaivaa eniten yli-innokas kostonhimoinen poliisi, jota House nöyryytti vastaanotollaan kuumemittarilla. Myös Wilson ja Cuddy huomaavat olevansa taas kerran helisemässä Housen ylimielisyyden vuoksi. (House, draama, USA, 2006)

18:20
House (12)
Elokuva: Kermitin joulu (7)

(It's a Very Merry Muppet Christmas Movie, perhe-elokuva, USA, 2002) Kermit on surullinen, ja joulu näyttää menevän mönkään. Enkeli nimeltä Daniel pyytää Jumalaa lähettämään toivottomalle Kermitille apua. 85 min. Ohjaus: Kirk R. Thatcher. Pääosissa: David Arquette, Joan Cusack, Matthew Lillard, Whoopi Goldberg, Mel Brooks.

19:15
Elokuva: Kermitin joulu (7)
Elokuva: Man of the Year (12)

(Man of the Year, draama/komedia, USA, 2006) Poliittisen puheohjelman suosittu juontaja (Robin Williams) yllättää kaikki pyrkimällä USA:n presidentiksi. Vika sähköisessä äänestysjärjestelmässä sinetöi hänen kohtalonsa. 106 min. Ohjaus: Barry Levinson. Pääosissa: Robin Williams, Christopher Walken, David Alpay, Faith Daniels, Jeff Goldblum, Laura Linney, Lewis Black.

23:10
House (12)
Monk (12)

Kausi 6, osa 9. Monk ei pysty nukkumaan kohdattuaan kadulla mieltään askarruttavan naisen. Etsiessään mysteerinaista Monk näkee murhan - tai ainakin luulee nähneensä. (Monk, komediallinen rikossarja, USA, 2007)

00:00
Monk (12)
Amerikan suloisimmat lemmikit

Kausi 2, osa 2. Koirat: iloiset veijarit. Osaako koirasi puhua vai kiipeääkö piskisi puuhun kuin kissa? Löysimme netin ällistyttävimmät koiravideot. (America's Cutest Pets, perhesarja, USA, 2011)

00:55
Amerikan suloisimmat lemmikit
Elokuva: Man of the Year (12)

(Man of the Year, draama/komedia, USA, 2006) Poliittisen puheohjelman suosittu juontaja (Robin Williams) yllättää kaikki pyrkimällä USA:n presidentiksi. Vika sähköisessä äänestysjärjestelmässä sinetöi hänen kohtalonsa. 106 min. Ohjaus: Barry Levinson. Pääosissa: Robin Williams, Christopher Walken, David Alpay, Faith Daniels, Jeff Goldblum, Laura Linney, Lewis Black.

01:55
Elokuva: Man of the Year (12)
Villi Pohjola (S)

2. kauden jaksot alkavat uusintana. Osa 1. Sarjassa seurataan alaskalaisen pikkukaupungin ja sen omalaatuisten asukkaiden verkkaista elämää. Shelly on aina halunnut nähdä maailmaa, ja kun Holling hankkii tälle satelliittiantennin, kanavatarjonta kietoo tytön pauloihinsa. Ed yrittää lohduttaa murheen murtamaa Joelia. (Northern Exposure, draama, USA, 1990)

04:05
Villi Pohjola (S)
Lasten eläinmaailma: Suloiset eläinvauvat

Sarja alkaa uusintana. Kausi 1, osa 1. Sarjassa seurataan ihmisten kasvattamien villieläinvauvojen elämää niiden ensimmäisen elinvuoden ajan. Sarjassa tutustutaan mm. gepardinpentuihin, jotka ovat syntyneet Etelä-Afrikan Cango-villieläinfarmin gepardien kasvatuskeskuksessa, sekä seurataan kolmen leijonanpennun pelastamista meksikolaisen omistajan väärinkohtelulta. (Growing Up, perhesarja, USA, 2001)

08:20
Lasten eläinmaailma: Suloiset eläinvauvat
TV Shop Tvins

09:15
TV Shop Tvins
Maailman hauskimmat häävideot

Kausi 1, osa 6. Sormuksenkantaja ottaa tehtävänsä vakavasti, ja kuljetuksissa ilmenee yllättäviä ongelmia. Kaaso saa uuden tehtävän, ja hääkutsun teko vaatii tarkkuutta. (Happily Ever Laughter, viihde, USA, 2011)

12:15
Maailman hauskimmat häävideot
Elokuva: Naisen tuoksu (S)

(Scent of a Woman, draama, USA, 1992) Arvostetun koulun oppilas Charlie Simms suostuu tienestin toivossa vahtimaan sokeaa ja omalaatuista everstiä kiitospäivän ajan. Kun eversti ilmoittaa lähtevänsä New Yorkiin, on Charlien seurattava perässä. Matkan ansiosta he molemmat saavat uuden näkökulman elämään ja kuolemaan. 147 min. Ohjaus: Martin Brest. Pääosissa: Al Pacino, Chris O'Donnell, Gabrielle Anwar, James Rebhorn, Philip Seymour Hoffman, Richard Venture.

12:50
Elokuva: Naisen tuoksu (S)
FriiD: Nettimorsiamet (S)

Lukuisat brittimiehet etsivät morsianta ulkomailta. Mike, 26, matkaa Ukrainaan tapaamaan lupaavaa vaimoehdokasta, kun taas 46-vuotias Chris kokeilee onneaan Thaimaassa. (My Online Bride, dokumentti, Iso-Britannia, 2014)

15:40
FriiD: Nettimorsiamet (S)
Lottovoittajat

Sarja alkaa uusintana. Kausi 4, osa 1. Kukapa ei olisi haaveillut rikastumisesta yhdessä yössä? Sarja esittelee tositarinoita lottovoittajista. Nämä miljonäärit eivät peittele voittoaan ja uutta hulppeaa elämäntyyliään! (Lottery Changed My Life, tosi-tv, USA, 2011)

16:35
Lottovoittajat
Hysteerikkovanhemmat

Kausi 1, osa 8. Kasvatusasiantuntija Lenore Skenazy ottaa käsittelyyn ylihuolehtivia vanhempia, jotka rajoittavat lähes vainoharhaisesti lastensa elämää. Lenore auttaa hysteerisiä aikuisia rentoutumaan, luottamaan lapsiinsa ja antamaan heille mahdollisuuden itsenäistymiseen. (World's Worst Mom, tosi-tv, USA, 2012)

17:30
Hysteerikkovanhemmat
Omituinen pakkomielteeni (S)

Kausi 1, osa 3. Bobin ja Lizzien kokoelmissa on yli 240 seksinukkea, jotka ovat vahvasti läsnä pariskunnan arjessa. Fiftarikaunotar Doris on niin hulluna 50-lukuun, ettei omista mitään modernia. (My Crazy Obsession, dokumenttisarja, USA, 2013)

18:30
Omituinen pakkomielteeni (S)
Lihavien klinikka

Kausi 1, osa 4. Isä-poika -tiimi Robert ja Garth Davis pyörittää Houstonissa lihavuusleikkauksiin erikoistunutta klinikkaa. Sarja seuraa huomattavasti ylipainoisten potilaiden tunteikasta matkaa aina vaativasta leikkauksesta toipumiseen ja jälkihoitoon. (Big Medicine, tosi-tv, USA, 2007)

19:00
Lihavien klinikka
Vaaralliset vaimot (12)

Kausi 1, osa 3. Ulkoisesti täydellinen perhe-elämä saattaa olla todellisuudessa valheen varaan rakennettu kulissi. 12-osainen sarja yhdistää Täydelliset naiset -henkisen kerronnan tosielämän rikoksiin, joissa pääosassa on kaunis ja menestyvä kodinhengetär. Nämä naiset ovat valmiita tekemään kaikkensa säilyttääkseen luurangot kaapeissaan. (Secret Lives of Stepford Wives, rikostarina, USA, 2014)

20:00
Vaaralliset vaimot (12)
Kadonneet: spesiaali (7)

Erikoisjaksot kausi 1, osa 1. Discoveryn sarjassa käydään läpi tunnettuja katoamistapauksia. Koko yhteisö hälytetään apuun, kun 27-vuotias raskaana oleva Charli Scott katoaa Mauin saarella Havaijilla. (Disappeared Special: Missing in Maui, dokumenttisarja, USA, 2014)

20:30
Kadonneet: spesiaali (7)
Tappava houkutus (16)

2. kausi alkaa uusintana. Amerikan lähiöiden kätköissä on salaseuroja ja yhteisöjä, joissa noudatetaan omia sääntöjä. Tosielämän tarinat paljastavat karulla tavalla, mitä tapahtuu, kun tavallinen ihminen sekaantuu erikoisiin kuvioihin. (Deadly Devotion, rikostarina, USA, 2014)

21:30
Tappava houkutus (16)
Murha pikkukaupungissa (12)

Kausi 1, osa 5. Murha on järkytys tapahtumapaikasta riippumatta, mutta usein tragedian vaikutukset uppoavat vielä syvemmälle tiiviissä yhteisössä. Sarja käy läpi tosielämän sokeeraavia murhatapauksia ja -tutkimuksia näennäisesti idyllisissä amerikkalaisissa pikkukylissä. (Murder Comes to Town, rikostarina, USA, 2014)

22:30
Murha pikkukaupungissa (12)
Myrkylliset suhteet (12)

Kausi 1, osa 4. Nämä naiset rakastuivat väärään mieheen ja vajosivat petollisen kumppaninsa mukana syviin vesiin. Uteliaisuus ja rohkeus kostautuvat, kun naiset huomaavat ajautuneensa syvälle alamaailman, kulttien ja muiden vaarojen pariin. (Poisoned Passions, rikostarina, USA, 2013)

23:25
Myrkylliset suhteet (12)
Kaunotarmurhat (12)

Kausi 2, osa 6. Mitä häikäisevämpi kaunotar, sitä kammottavampi kohtalo. Rikossarjan surullisessa pääosassa ovat nuoret kauneuskuningattaret, joiden unelma menestyksestä parrasvaloissa romuttui ennen aikojaan. Suosio ja kauneimman kruunu eivät suojanneet näitä naisia väkivaltaiselta kuolemalta murhaajan käsissä. (Beauty Queen Murders, rikostarina, USA, 2014)

00:15
Kaunotarmurhat (12)
FriiD: Olen aikuinen vauva (S)

Brittiläinen aviopari pyörittää aikuisille tarkoitettua päiväkotia, jonne aikuiset voivat tulla leikkimään pikkuvauvaa ja tuntemaan olonsa turvalliseksi. 27-vuotias Kat on amerikkalainen psykologian opiskelija, joka on rakentanut itselleen lastenhuoneen. Hänen 10 vuotta vanhempi miesystävänsä esittää hänen isäänsä. (I Am an Adult Baby, dokumentti, Iso-Britannia, 2013)

01:10
FriiD: Olen aikuinen vauva (S)
FriiD: Bloody Marys (12)

Lähes neljä miljoonaa amerikkalaista naista on nimeltään Mary. Ei ole tavatonta, että Yhdysvaltain suosituin nimi nousee esiin myös rikostilastoissa. Dokumentti kertoo usean Mary-nimisen murhaajan tarinan. (Bloody Marys, dokumentti, USA, 2013)

02:05
FriiD: Bloody Marys (12)
Naismurhatutkijat (12)

Kausi 1, osa 5. Mies ammutaan Cincinnatissa kadulle. Silminnäkijän ja epäillyn kertomukset poikkeavat toisistaan, joten epäilty pannaan valheenpaljastuskokeeseen. (Women of Homicide, tosi-tv, USA, 2014)

03:00
Naismurhatutkijat (12)
Tappavat suhteet (12)

Kausi 2, osa 2. Rikosdokumenttisarjassa uppoudutaan intohimorikosten ihmeelliseen maailmaan. (Deadly Affairs, rikosdokumenttisarja, USA, 2012)

03:55
Tappavat suhteet (12)
Hengenvaarallinen saalis

Kausi 8, osa 3. Heikot lenkit. Beringinmerellä saalistaa harvinainen kalastajoukko, jonka silmissä siintävät seikkailunhalu, rapusaaliit sekä sadan miljoonan dollarin palkinto. (Deadliest Catch, tosi-tv, USA, 2012)

06:55
Hengenvaarallinen saalis
Hengenvaarallinen saalis

Kausi 8, osa 4. Koukku. Beringinmerellä saalistaa harvinainen kalastajoukko, jonka silmissä siintävät seikkailunhalu, rapusaaliit sekä sadan miljoonan dollarin palkinto. (Deadliest Catch, tosi-tv, USA, 2012)

07:50
Hengenvaarallinen saalis
Hengenvaarallinen saalis

Kausi 8, osa 5. Beringinmerellä saalistaa harvinainen kalastajoukko, jonka silmissä siintävät seikkailunhalu, rapusaaliit sekä sadan miljoonan dollarin palkinto. (Deadliest Catch, tosi-tv, USA, 2012)

08:40
Hengenvaarallinen saalis
TV Shop Tvins

09:35
TV Shop Tvins
Kullan sukeltajat

Kausi 1, osa 3. Alaskassa Nomen kaupungissa on päällä kultaryntäys. Arvometallia ei löydy kuitenkaan maasta, vaan hyisen ja arvaamattoman Beringinmeren pohjasta. (Bering Sea Gold, tosi-tv, USA, 2012)

12:35
Kullan sukeltajat
Superihmiset

Kausi 1, osa 3. Voima. Kuinka Mak Yuree pystyy katkaisemaan baseball-mailan pelkällä sääriluullaan, miten Franz Muellner pystyy heittämään pesukoneen? Voiko ääniterapeutti Jaime särkeä lasin äänellään? (Superhuman Showdown, tosi-tv, USA, 2013)

13:30
Superihmiset
Vieraita avaruudesta (7)

2. kauden jaksot alkavat uusintana. Osa 1. Miten ihmiskunta reagoisi avaruusaluksen saapumiseen Maan läheisyyteen? Tuntisivatko ihmiset pelkoa vai pysyisimmekö rauhallisina? Miten ihmiset kommunikoisivat ulkoavaruudesta saapuneiden vieraiden kanssa ilman yhteistä kieltä ja tekniikkaa? Kiehtovan sarjan 2. kaudella tiedemiehet ja kirjailijat pohtivat, minkälainen vaikutus avaruudesta saapuneilla vierailla olisi ihmiskunnalle? (Alien Encounters, dokumentti, USA, 2013)

14:25
Vieraita avaruudesta (7)
Maailma mikroskoopissa

Kausi 1, osa 3. Äärimmäisen tarkkojen mikroskooppikuvien avulla sarja paljastaa kiehtovan näkymättömän maailman, jonka keskellä elämme. (What You Can't See, dokumentti, USA)

15:20
Maailma mikroskoopissa
Historian salaiset kansiot (7)

Kausi 2, osa 12. Miten Pavlovin tuloksia sovellettiin orpoihin? Miksi sotilaiden kelloja valaistiin radioaktiivisella radiumilla? Mikä aiheutti punaisen sateen Intian Keralassa? (Dark Matters: Twisted But True, dokumentti, USA, 2012)

16:10
Historian salaiset kansiot (7)
Historian mysteerit

Kausi 1, osa 11. Pearl Harborin myytit, osa 2. Sarja nostaa esiin historialliset tapahtumat, joita ei ole pystytty aukottomasti selvittämään. (Unsolved History, dokumentti, USA, 2002)

17:05
Historian mysteerit
Tuhoutunut sekunneissa

Kausi 1, osa 12. Tässä jaksossa nähdään, kun pikavene törmää 225 km:n tuntivauhdissa, valtava räjähdys ravisuttaa kemiantehdasta, korkea kerrostalo sortuu vajoamaan ja kaksi venäläistä koelentokonetta syöksyy maahan. (Destroyed in Seconds, dokumenttisarja, USA, 2013)

18:00
Tuhoutunut sekunneissa
Kaara

Kausi 2, osa 38. Kotimaisessa autoiluohjelmassa koeajetaan ja vertaillaan niin uusia kuin käytettyjä autoja ja kerrotaan autoiluun liittyviä vinkkejä. (Kaara, kotimainen autoiluohjelma, 2015)

18:30
Kaara
Katujen kaaharit

Kausi 1, osa 20. Ruokoton Etelä. OKC:n parhaat kuljettajat matkustavat mittelemään New Orleansin nopeimpien katuautojen kanssa. Teksasilainen kilpa-ajaja Boosted GT yrittää päästä 405:n listalle. (Street Outlaws, tosi-tv, USA, 2013)

18:55
Katujen kaaharit
Valmistuksen salat: Unelma-autot

Kausi 1, osa 2. Porsche 911. Matka vie suoraan autotaivaaseen, mistä löytyvät mm. Maserati, Audi R8, Morgan Aero Coupes ja Porsche 911. Miten nämä upeat menopelit suunnitellaan ja rakennetaan? (How It's Made: Dream Cars, tosi-tv, USA, 2013)

19:50
Valmistuksen salat: Unelma-autot
Misfit Garage

Kausi 1, osa 6. Hurja 65-vm Fastback, 2/2. Mustang tulee takaisin maalaamolta ja pojat pääsevät töihin. Tilanne kääntyy kuitenkin huonompaan, kun Soupbonen konepelti saa valkoista maalia. (Misfit Garage, tosi-tv, USA, 2014)

20:15
Misfit Garage
Wheeler Dealers

Kausi 9, osa 3. BMW M5. Mike ostaa yhden Britannian halvimmista M5:sta. Se on kuitenkin jätetty täysin huoltamatta ja Edin on kunnostettava se huolella ja halvalla saadakseen myynnistä voittoa. (Wheeler Dealers, tosi-tv, Iso-Britannia, 2012)

21:10
Wheeler Dealers
Manhunt (12)

Sarja alkaa alusta uusintana. Kausi 1, osa 1. Henkeäsalpaavan jännittävässä sarjassa Yhdysvaltain laivaston erikoisjoukkojen ex-sotilas Joel Lambert jätetään yksin haastaviin olosuhteisiin eri puolilla maailmaa. Miehen tehtävänä on siirtyä alle 48 tunnissa lähtöpisteestä maaliin eri maiden huippukoulutettujen eliittijoukkojen takaa-ajamana. Käytössään hänellä on vain yksinkertaisia apuvälineitä siinä missä eliittijoukot jahtaavat kohdettaan modernin teknologian avulla. Kamerat tallentavat vaihe vaiheelta hengästyttävän ajojahdin, jossa onnistuminen on välillä hiuskarvan varassa. Erikoisjakso antaa esimakua sarjan kuvausten aikana tapahtuneista loukkaantumisista ja hengenvaarallisista onnettomuuksista. (Manhunt, tosi-tv, USA, 2013)

22:05
Manhunt (12)
Elokuva: Godzilla (12)

(Godzilla, toiminta, USA, Japani, 1998) Roland Emmerichin (Independence Day - Maailmojen sota, Tähtiportti) ohjaama elokuva on jättibudjetin versio japanilaisesta hirviöelokuvaklassikosta. Tällä kertaa hirviö riehuu Tokion sijaan New Yorkissa. 134 min. Ohjaus: Roland Emmerich. Pääosissa: Hank Azaria, Matthew Broderick, Kevin Dunn, Michael Lerner, Maria Pitillo, Jean Reno.

23:00
Elokuva: Godzilla (12)
A-Team (12)

Kausi 1, osa 5. Töiden sivussa palkkamurhaajiksi pestautunut SWAT-ryhmä aiheuttaa päänvaivaa poliisitarkastaja Maloneylle, joka värvää apuun A-Teamin. Saadakseen konnat nalkkiin tiukka tiimi ujuttaa SWAT-ryhmäläisten sekaan kuuntelulaittaan, mikä antaa heille etulyöntiaseman, ja roistot ovat pulassa kummastellessaan, ketkä heitä kovistelevat. (The A-Team, toiminta, USA, 1983)

01:25
A-Team (12)
A-Team (12)

Kausi 1, osa 6. Jalkaan ammuttu B.A. tarvitsee kiireesti hoitoa, joten A-Team pysähtyy pikkukaupunkiin. Siellä he onnistuvat suututtamaan sekä paikallisen poliisin että pahansisuisen prätkäjengin. (The A-Team, toiminta, USA, 1983)

02:25
A-Team (12)
Miami Ink

Kausi 1, osa 16. Muistoja musteella. Tatuoinnit kertovat kantajiensa henkilökohtaisia tarinoita. Darren tekee tatuoinnin asiakkaan sedän muistoksi ja Garver tapaa naisen, joka on taistellut syömishäiriön kanssa. (Miami Ink, tosi-tv, USA, 2005)

03:20
Miami Ink
Heimotatuointien jäljillä

Kausi 1, osa 3. Thaimaa. Sarjassa seurataan antropologi Lars Krutakin matkoja eri puolille maailmaa, kun hän käy tutustumassa eri kansojen ja heimojen tatuointikulttuureihin. (Tattoo Hunter, tosi-tv, USA, 2009)

04:10
Heimotatuointien jäljillä
Tatuointistudio HelsINK

Kausi 2, osa 5. Tämän illan jaksossa Mitzu päättää laittaa toisen taiteilijan designin kokonaan uusiksi. Tony tekee upean Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa -tatuoinnin ja Lassin puheille saapuu äitinsä saattamana tyttö, joka haaveilee napakorusta. Sinin asiakas haluaa perhettään kunnioittavan tekstitatuoinnin ja päivän päätteeksi kaikki käyvät vielä yhdessä läpi karmaisevia kuvia epäonnistuneista tatuoinneista, jotka ovat satoa liikkeen peitetatuointikilpailusta. (Tatuointistudio HelsINK, kotimainen tosi-tv, 2013)

05:00
Tatuointistudio HelsINK
Tatuointistudio HelsINK

Kausi 2, osa 6. Räiskyvä Martina Aitolehti saapuu tänään Mitzun tatuoitavaksi, eikä päästä miestä helpolla. Sini tatuoi omalle asiakkaalleen paljon merkitsevää ja pitkät perinteet omaavaa sukuvaakunaa ja Tonylla on työn alla realistinen kasvokuva. Samulin ystävä saapuu ottamaan kuvaa itselleen erityisen rakkaasta koirasta. (Tatuointistudio HelsINK, kotimainen tosi-tv, 2013)

05:25
Tatuointistudio HelsINK
27.06.
30 Rock (7)

Kausi 1, osa 12. Kuninkaallisten kinkereillä. Liz lähtee Jackin seuralaiseksi Habsburgien suvun viimeisen perillisen syntymäpäiville. Itse päivänsankari iskee silmänsä Jennaan. Tracy pistää bileet pystyyn toimistolla. (30 Rock, komedia, USA, 2006)

06:25
30 Rock (7)
30 Rock (7)

Kausi 1, osa 13. Ympäripyöreää päivää. Lizin tiimi joutuu painamaan töitä läpi yön ystävänpäivänä. Pete unohtaa ystävänpäivän, joka sattuu olemaan myös vaimon syntymäpäivä. Jack puolestaan juhlii avioeroaan. (30 Rock, komedia, USA, 2006)

06:55
30 Rock (7)
Houstonin eläinpoliisit

Kausi 3, osa 3. Likaista puuhaa. Dokumentaarisessa sarjassa seurataan Houstonin eläinsuojeluyhdistyksen työtä kaltoinkohdeltujen eläinten hyväksi. (Animal Cops Houston, tosi-tv, USA, 2005)

07:25
Houstonin eläinpoliisit
Dawson's Creek (7)

Kausi 3, osa 6. Joey epäilee Andien motiiveja. Jen järjestää räväkät juhlat, mutta Henry joutuu pettymään. (Dawson's Creek, draamasarja, USA, 1999)

08:15
Dawson's Creek (7)
TV Shop Tvins

09:10
TV Shop Tvins
Pulmuset (S)

Kausi 7, osa 24. Al yrittää parhaansa mukaan huijata vakuutusyhtiötä, kun selviää, että hänen autonsa on varastettu. Onneksi autoja saa koeajaa ilmaiseksi... (Married... with Children, komedia, USA, 1992)

12:10
Pulmuset (S)
Pulmuset (S)

Kausi 7, osa 25. Budin serkku saa selville, että tuore vaimo on pettänyt häntä. Bud yrittää parhaansa mukaan peitellä, että hänellä on osuutta asiaan... (Married... with Children, komedia, USA, 1992)

12:40
Pulmuset (S)
70's show (7)

Diskokokko. Hyde, Randy ja Donna päättävät järjestää kokon, ja liekkeihin lyödään diskomusaa. Fez ja Jackie nousevat yhdessä puolustamaan Village Peoplea ja muita diskosankareita. (That '70s show, komediasarja, 8. kausi, USA, 2006)

13:10
70's show (7)
Seinfeld (S)

Kausi 7, osa 3. Kramerin ystävä haluaa tuntea nimen Maestro. George huolestuu vartijoiden puolesta, ja Jerry haikailee taloa Toscanasta. (Seinfeld, komediasarja, USA, 1995)

13:40
Seinfeld (S)
Villi Pohjola (S)

Kausi 2, osa 2. Chris menettää äänensä, ja ainoa keino saada se takaisin on vietellä kylän kaunein nainen. Kuka saa kunnian? Edin näkymätön henkiystävä vie hänet etsimään vanhempiaan. (Northern Exposure, draama, USA, 1990)

14:10
Villi Pohjola (S)
Dawson's Creek (7)

Kausi 3, osa 7. Joey liittyy Dawsonin, Paceyn ja Jennyn porukkaan kuvaamaan dokumenttia noitasaarelle, jossa Joey ja Dawson päätyvät selvittelemään tulehtuneita välejään. (Dawson's Creek, draamasarja, USA, 1999)

15:05
Dawson's Creek (7)
30 Rock (7)

Kausi 1, osa 12. Kuninkaallisten kinkereillä. Liz lähtee Jackin seuralaiseksi Habsburgien suvun viimeisen perillisen syntymäpäiville. Itse päivänsankari iskee silmänsä Jennaan. Tracy pistää bileet pystyyn toimistolla. (30 Rock, komedia, USA, 2006)

16:00
30 Rock (7)
30 Rock (7)

Kausi 1, osa 13. Ympäripyöreää päivää. Lizin tiimi joutuu painamaan töitä läpi yön ystävänpäivänä. Pete unohtaa ystävänpäivän, joka sattuu olemaan myös vaimon syntymäpäivä. Jack puolestaan juhlii avioeroaan. (30 Rock, komedia, USA, 2006)

16:30
30 Rock (7)
Pulmuset (7)

Kausi 7, osa 26. Alin vanha heila Coco (visailujuontaja Vanna White) tarjoaa Peggylle Alista sievoisen summan rahaa. Kumpi voittaa, raha vai rakkaus? (Married... with Children, komedia, USA, 1992)

17:00
Pulmuset (7)
Pulmuset (S)

7. kauden jaksot alkavat uusintana. Osa 1. Chicagolaisen Bundyn lähiöperheen elämästä kertova tilannekomediasarja tuo ruutuun kenkämyyjä-isä Alin (Ed O'Neill), kotirouva-äiti Peggyn (Katey Sagal), heidän yksinkertaisen ja hutsahtavan blondityttärensä Kellyn (Christina Applegate), näsäviisaan ja itsekeskeisen poikansa Budin (David Faustino), laiminlyödyn Buck-koiran sekä naapurissa asuvan D'Arcyn pariskunnan. Peggyn sukulaiset tulevat kylään ja "unohtavat" nuorimman lapsensa Bundyn perheen hoiviin. Sulaako vastahakoisen Alin sydän? (Married... with Children, komedia, USA, 1992)

17:30
Pulmuset (S)
Seinfeld (S)

Kausi 7, osa 4. Jerryn terveysintoilu koituu Georgen kohtaloksi, kun greipistä tirskahtanut mehu saa tämän iskemään jatkuvasti silmää. (Seinfeld, komediasarja, USA, 1995)

18:00
Seinfeld (S)
70's show (7)

Sydämet lujilla. Red ja Hyde ryhtyvät tekemään tuohta sydänpillereillä. Myös Jackien sydän on kovilla, kun hän seuraa Fezin naisseikkailuja sivusta. (That '70s show, komediasarja, 8. kausi, USA, 2006)

18:30
70's show (7)
Hullut häävideot

Kausi 1, osa 13. Kermat naamalle. Tavalliset häät ovat ihan mukavat, mutta nekin kalpenevat nudistihäiden rinnalla! Jamaikalaisessa Hedonism 3 -järjestettävissä nakuhäissä ei peitellä mitään. Lisäksi näemme, millaista on mennä naimisiin pilvien yläpuolella. (Wild Weddings, viihde, USA, 2009)

19:00
Hullut häävideot
Koomikot

Sarja alkaa alusta uusintana. Kausi 1, osa 1. Kuusi koomikkoa. Kuusi tapaa nauraa ja naurattaa. Kuusi tarinaa. Kaikki saman pöydän äärellä. Sarja tuo ruutuun Suomen eturivin koomikot, jotka kukin omassa jaksossaan käyvät läpi elämäänsä ja uransa käännekohtia. Sarjassa ovat mukana Pirjo Heikkilä, Sami Hedberg, Pirkka-Pekka Petelius, Miitta Sorvali, Heikki Silvennoinen ja Jarkko Tamminen. Sarjan juontaa Roope Salminen. Koomikoiden avausjaksossa vietetään Pirkka-Pekka Peteliuksen päivää. Kotimaisen komiikan suurmies tutustuttaa kollegat lintubongaamiseen ja johdattelee tunnelmaa päivän mittaan hysteerisestä naurusta elämänviisauksien ja pieruhuumorin kautta syvään liikutukseen. Valheenpaljastustestissä PP joutuu vastaamaan kiperiin kysymyksiin ja illallinen huipentuu kollegoiden varta vasten hänelle suunnittelemaan sketsiin. Jakson lomassa nähtävissä inserteissä muistellaan PP:n mittavaa uraa ja paljastetaan hauskoja yksityiskohtia vuosien varrelta. (Koomikot, kotimainen viihde, 2015)

20:00
Koomikot
Elokuva: Reality Bites (S)

(Reality Bites, draamakomedia, USA, 1995) Romanttinen draamaelokuva neljästä vastavalmistuneesta nuoresta, jotka etsivät itseään 1990-luvun Yhdysvalloissa. Seuratako omia unelmiaan vai mennäkö mukaan aikuisten maailman oravanpyörään? 90 min. Ohjaus: Ben Stiller. Pääosissa: Winona Ryder, Ethan Hawke, Ben Stiller.

21:00
Elokuva: Reality Bites (S)
5D: Syön itseni kuoliaaksi

Sairaalloisen lihavat John Keitz, Michael Hebranko ja Alayna Morgan ovat kertoneet paino-ongelmistaan julkisesti ennenkin. Nyt näemme, miten heidän kävi. (Eating Themselves to Death, dokumentti, Iso-Britannia, 2006)

23:00
5D: Syön itseni kuoliaaksi
Elokuva: Kermitin joulu (7)

(It's a Very Merry Muppet Christmas Movie, perhe-elokuva, USA, 2002) Kermit on surullinen, ja joulu näyttää menevän mönkään. Enkeli nimeltä Daniel pyytää Jumalaa lähettämään toivottomalle Kermitille apua. 85 min. Ohjaus: Kirk R. Thatcher. Pääosissa: David Arquette, Joan Cusack, Matthew Lillard, Whoopi Goldberg, Mel Brooks.

00:00
Elokuva: Kermitin joulu (7)
Yukonin miehet

Sarja alkaa! Kausi 1, osa 1. Metsästä tai kuole. Sarjassa tutustutaan poikkeuksellisissa olosuhteissa napapiirin tuntumassa eristyksissä muusta maasta eläviin Tanana-nimisen kylän asukkaisiin. Ilmastollisesti haastavan seudun erilaiset uhat ja vaarat laittavat kylän nuoret pojat kasvamaan miehiksi nopeasti. Luvassa on todellinen irtiotto omasta tutusta arjesta. Avausjaksossa lihan loputtua Stan Zuray ja Joey joutuvat karibujahtiin vuorille. Charlie Wright kohtaa kylää säikyttelevän suden. (Yukon Men, tosi-tv, USA, 2012)

01:50
Yukonin miehet
Pan Am (S)

Kausi 1, osa 6. Romantiikkaa Riossa. Dean yllättyy, kun Ginny ilmestyy Brasilian-lennolle. Maggie pelkää saavansa potkut sopimattoman käytöksen vuoksi. (Pan Am, draama, USA, 2011)

02:40
Pan Am (S)
Dawson's Creek (7)

Kausi 3, osa 7. Joey liittyy Dawsonin, Paceyn ja Jennyn porukkaan kuvaamaan dokumenttia noitasaarelle, jossa Joey ja Dawson päätyvät selvittelemään tulehtuneita välejään. (Dawson's Creek, draamasarja, USA, 1999)

03:35
Dawson's Creek (7)
Tahdon morsiuspuvun: Häiden jälkeen

Erikoisjaksot 1/2. Hääparit ovat löytäneet täydelliset hääpuvut ja päässeet naimisiin. Spin off -sarjassa edetään aikaan häiden jälkeen. Mitä pareille kuuluu, kun juhlahumu on haihtunut ja arki astunut kuvaan? Autumnin ja Sonnyn miljoonahäistä on kulunut kaksi vuotta. Luksuselämää rakastava pariskunta kertaa nyt häämuistojaan ja esittelee uudet perheenjäsenensä. (Say Yes To The Dress: Since The Big Day, tosi-tv, USA, 2014)

08:05
Tahdon morsiuspuvun: Häiden jälkeen
TV Shop Tvins

09:00
TV Shop Tvins
Kakkukuningas

Sarja alkaa uusintana. Kausi 1, osa 1. Jauhopeukaloiden suosikkisarja seuraa New Jerseyssä sijaitsevan Carlo's Bakery -perheleipomon arkea, jossa nokkamiehenä häärää kakkumestari Buddy Valastro. Toinen toistaan uskomattomammat visiot muuttuvat Buddyn tiimin käsissä syötäviksi taideteoksiksi. Ohessa perheellä riittää haasteita nopeasti kasvavan leipomon pyörittämisessä. (Cake Boss, lifestyle, USA, 2009)

12:00
Kakkukuningas
Pomo keittiössä

Sarja alkaa uusintana. Kausi 1, osa 1. Kakkukuninkaan spin-off -sarjassa Buddy Valastro valmistaa italialais-amerikkalaisia herkkuruokia vanhojen perhereseptien mukaan. Avausjaksossa vietetään treffi-iltaa. Buddy ja Lisa lähettävät lapset mummolaan yöksi. He nauttivat toistensa seurasta valmistamalla hyvää ruokaa ja herkullista jälkiruokaa. Buddy valmistaa kana-aterian pastalla, koska tietää vaimonsa rakastavan pastaa. Jälkiruuaksi Lisa puolestaan tarjoilee parsaa ja suklaaseen dipattuja mansikoita. (Kitchen Boss, lifestyle, USA, 2011)

12:25
Pomo keittiössä
Glee (12)

Kausi 1, osa 4. Kurt tanssii kellarissa Beyoncén tahtiin, kun isä marssii paikalle. Finn saa kuulla, että tyttöystävä on raskaana. (Glee, musiikkikomedia, USA, 2009)

12:55
Glee (12)
Jon ja Kate +8

Kausi 4, osa 16. Jon ja Kate Gosselin pyörittävät todellista suurperhettä, johon kuuluvat 7-vuotiaat kaksostytöt sekä pian 4 vuotta täyttävät kuutoset. Sarja seuraa perheen vauhdikasta ja haastavaa elämää. (Jon & Kate Plus 8, tosi-tv, USA, 2008)

13:40
Jon ja Kate +8
Pienten perhe

Kausi 1, osa 12. Uusi vuosi lähestyy. Roloffit suunnittelevat remonttia, ja työt pääsevät alkuun. Ystäväperheen kanssa hoidetaan bisneksiä. (Little People, Big World, tosi-tv, USA, 2006)

14:10
Pienten perhe
FriiD: Nettimorsiamet (S)

Lukuisat brittimiehet etsivät morsianta ulkomailta. Mike, 26, matkaa Ukrainaan tapaamaan lupaavaa vaimoehdokasta, kun taas 46-vuotias Chris kokeilee onneaan Thaimaassa. (My Online Bride, dokumentti, Iso-Britannia, 2014)

14:40
FriiD: Nettimorsiamet (S)
Lihavien klinikka (12)

Kausi 1, osa 4. Rose tarvitsee kipeästi lihavuusleikkausta, mutta lääkärit pelkäävät, ettei vakuutusyhtiö anna myönteistä päätöstä. Sheronin upea muodonmuutos on valmis, kun hän pääsee roikkuvasta vatsanahkastaan eroon. (Big Medicine, tosi-tv, USA, 2007)

15:40
Lihavien klinikka (12)
Salaa raskaana (S)

Sarja alkaa uusintana. Kausi 1, osa 1. Raskausaika muuttuu haastavaksi, kun odotus on pidettävä salaisuutena. Sarjassa esiintyvät naiset peittelevät tilaansa viimeiseen asti, kukin omista syistään. Sarja seuraa haastavaa taivalta läpi salailun ja aina totuuden paljastumiseen lapsen syntymän myötä. Krystal salaa raskautensa anopiltaan huonon rahatilanteen vuoksi. Danie puolestaan pelkää isänsä reaktiota. (Secretly Pregnant, tosi-tv, USA, 2011)

16:35
Salaa raskaana (S)
Jon ja Kate +8

Kausi 4, osa 17. Jon ja Kate Gosselin pyörittävät todellista suurperhettä, johon kuuluvat 7-vuotiaat kaksostytöt sekä pian 4 vuotta täyttävät kuutoset. Sarja seuraa perheen vauhdikasta ja haastavaa elämää. (Jon & Kate Plus 8, tosi-tv, USA, 2008)

17:30
Jon ja Kate +8
Pienten perhe

Kausi 1, osa 13. Matt ottaa Zachin mukaan työmatkalleen ja tutustuttaa tämän erilaisiin uravaihtoehtoihin. Kaksikko vierailee mm. yliopistossa ja sukellusvenetelakalla. Jeremyllä ja Amylla on riitaa Jeremyn vapauksista. (Little People, Big World, tosi-tv, USA, 2006)

18:00
Pienten perhe
Lottovoittajat

Sarja alkaa uusintana. Kausi 4, osa 1. Kukapa ei olisi haaveillut rikastumisesta yhdessä yössä? Sarja esittelee tositarinoita lottovoittajista. Nämä miljonäärit eivät peittele voittoaan ja uutta hulppeaa elämäntyyliään! (Lottery Changed My Life, tosi-tv, USA, 2011)

18:30
Lottovoittajat
Jotain lainattua, jotain uutta

Kausi 3, osa 17. Morsiamet ovat vaikean valinnan edessä: pukeutuako suurena päivänä odotusten mukaisesti suvun perintökalleuteen, vai astellako alttarille oman maun mukaisessa modernissa häämekossa? Apuna mielipiteiden ristitulessa toimivat muotisuunnittelija Kelly Nishimoto ja stylisti Sam Saboura. (Something Borrowed, Something New, tosi-tv, USA, 2014)

19:30
Jotain lainattua, jotain uutta
Tahdon morsiuspuvun!

Kausi 10, osa 10. Morsian ei aina halua valkoista pukua. Myyjät etsivät värillisiä pukuja intialaisiin häihin ja morsiamelle, joka haluaa erottua massasta. (Say Yes to the Dress, tosi-tv-sarja, USA, 2013)

20:00
Tahdon morsiuspuvun!
Intohimon uhrit (12)

Kausi 4, osa 13. Kun intohimo purkautuu vihaksi, syntyy likaista jälkeä. Sarja pureutuu intohimorikoksiin, joiden laukaisevana tekijänä on petos ja sen aiheuttama hallitsematon tunnevyöry. Aina ei ole selvää, onko tekijä pettäjä vai uhri. (Scorned: Crimes of Passion, rikostarina, USA, 2014)

20:30
Intohimon uhrit (12)
Näin minut murhattiin (12)

Kausi 2, osa 9. Tosielämän murhatapaukset heräävät eloon, kun uhrien ääni nousee päivänvaloon näyttelijöiden avulla. Murhatut sekä tutkijat, perheenjäsenet ja ystävät kertovat, mitä tapahtui. Katsojalle jää pääteltäväksi, kuka murhaaja lopulta oli. (I Was Murdered, rikostarina, USA)

21:30
Näin minut murhattiin (12)
Redrum

Kausi 1, osa 9. Rikossarja lähestyy tosielämän murhatapauksia hetkestä, jolloin murhaaja kohtasi uhrinsa. Uhrin lähipiirin ja välillä myös itse murhaajan haastatteluiden avulla tutkijat löytävät lopulta tien rikoksen alkulähteille. (Redrum, rikostarina, USA, 2013)

22:00
Redrum
Teinien seksiklinikka (16)

2. kausi alkaa uusintana. Suorasukainen sarja seuraa ilman ajanvarausta toimivan Sex Advice Shop -klinikan arkea. Klinikka tarjoaa nuorille ja tarvittaessa myös heidän vanhemmilleen apua sekä fyysisten että henkisten seksiin liittyvien ongelmien suhteen. Klinikan ammattitaitoiselle henkilökunnalle mikään aihe ei ole tabu. Avausjaksossa neuvoja hakevat mm. suuseksin antamista inhoava poika, nautintoa teeskentelevät tytöt ja kondomia välttelevä nuorimies. Billie seuraa nuorten lomakäytöstä.(The Joy of Teen Sex, viihde, USA, 2011)

22:30
Teinien seksiklinikka (16)
Melkein täydellinen rikos (12)

Kausi 2, osa 8. Sarja esittelee tositarinoita rikollisista, jotka ovat onnistuneet pakenemaan tekonsa jälkeen ja piileskelemään lain kouralta - mutta ei ikuisesti. (I Almost Got Away With It, rikostarina, USA, 2010)

23:30
Melkein täydellinen rikos (12)
Paholaisen palapeli (12)

Kausi 1, osa 3. Pienet yksityiskohdat muodostavat palapelin, joka johdattaa tutkijat lopulta murhaajan jäljille. Piinkovat ammattilaiset kuorivat pala palalta uhrien taustoja ja todisteita selvittääkseen, mitä tapahtui. (Devil In The Details, rikostarina, USA, 2014)

00:20
Paholaisen palapeli (12)
Tappava houkutus (16)

2. kausi alkaa uusintana. Amerikan lähiöiden kätköissä on salaseuroja ja yhteisöjä, joissa noudatetaan omia sääntöjä. Tosielämän tarinat paljastavat karulla tavalla, mitä tapahtuu, kun tavallinen ihminen sekaantuu erikoisiin kuvioihin. (Deadly Devotion, rikostarina, USA, 2014)

01:15
Tappava houkutus (16)
Kadonneet: spesiaali (7)

Erikoisjaksot kausi 1, osa 1. Discoveryn sarjassa käydään läpi tunnettuja katoamistapauksia. Koko yhteisö hälytetään apuun, kun 27-vuotias raskaana oleva Charli Scott katoaa Mauin saarella Havaijilla. (Disappeared Special: Missing in Maui, dokumenttisarja, USA, 2014)

02:10
Kadonneet: spesiaali (7)
Kaunotarmurhat (12)

Kausi 2, osa 6. Mitä häikäisevämpi kaunotar, sitä kammottavampi kohtalo. Rikossarjan surullisessa pääosassa ovat nuoret kauneuskuningattaret, joiden unelma menestyksestä parrasvaloissa romuttui ennen aikojaan. Suosio ja kauneimman kruunu eivät suojanneet näitä naisia väkivaltaiselta kuolemalta murhaajan käsissä. (Beauty Queen Murders, rikostarina, USA, 2014)

03:05
Kaunotarmurhat (12)
FriiD: Bloody Marys (12)

Lähes neljä miljoonaa amerikkalaista naista on nimeltään Mary. Ei ole tavatonta, että Yhdysvaltain suosituin nimi nousee esiin myös rikostilastoissa. Dokumentti kertoo usean Mary-nimisen murhaajan tarinan. (Bloody Marys, dokumentti, USA, 2013)

04:00
FriiD: Bloody Marys (12)
American Chopper

Kausi 2, osa 25. NY Yankees -pyörä, 1/2. Yankee-stadionila Teutulit tapaavat New York Yankees -joukkueen siepparin Jorge Posadan. Aiheena on Posadan säätiön hyväksi huutokaupattavan pyörän rakentaminen. (American Chopper, tosi-tv, USA, 2004)

06:40
American Chopper
Yllätystuunaajat

Kausi 1, osa 7. Onnentähti. Salaisessa operaatiossa Barbara ja Mike rikkovat sukulaistyttönsä Cassien Ford Explorer -91:n, jotta Chip Foose pääsee sen kimppuun tiimeineen. (Overhaulin', tosi-tv, USA, 2004)

07:40
Yllätystuunaajat
LA Ink

Kausi 1, osa 9. LA Ink tarjoaa tarinoita tatuointien takaa. Sarjassa seurataan neljän arvostetun tatuointitaiteilijan Kat Von D:n, Kim Saigh'n, Hannah Aitchisonin ja Corey Millerin työskentelyä losangelesilaisessa tatuointistudiossa. (LA Ink, tosi-tv, USA, 2007)

08:30
LA Ink
TV Shop Tvins

09:25
TV Shop Tvins
Tuhoutunut sekunneissa

Kausi 1, osa 12. Tässä jaksossa nähdään, kun pikavene törmää 225 km:n tuntivauhdissa, valtava räjähdys ravisuttaa kemiantehdasta, korkea kerrostalo sortuu vajoamaan ja kaksi venäläistä koelentokonetta syöksyy maahan. (Destroyed in Seconds, dokumenttisarja, USA, 2013)

12:25
Tuhoutunut sekunneissa
Ehdonalaisvangit koirankouluttajina

4. kauden jaksot alkavat uusintana. Osa 1. Suuri muutto. Villalobosin väki saa häädön Kaliforniasta ja muuttaa New Orleansiin. (Pit Bulls and Parolees, tosi-tv-sarja, USA, 2012)

12:55
Ehdonalaisvangit koirankouluttajina
Yllätystuunaajat

2. kauden jaksot alkavat uusintana. Osa 1. Muuttopäivä. Connie järkyttyy pahemman kerran, kun Corvette 1964 varastetaan autotallista. Mutta asialla onkin tuunaajien tiimi. (Overhaulin', tosi-tv, USA, 2005)

13:50
Yllätystuunaajat
American Chopper

Kausi 2, osa 26. NY Yankees -pyörä, 2/2. Pojat lähtevät katsomaan New York Yankeesien pesäpallo-ottelua mummo matkassaan. Tarkoituksena on hakea inspiraatiota Yankee-teemapyörälle. (American Chopper, tosi-tv, USA, 2004)

14:45
American Chopper
Hengenvaarallinen saalis

Kausi 8, osa 7. Beringinmerellä saalistaa harvinainen kalastajoukko, jonka silmissä siintävät seikkailunhalu, rapusaaliit sekä sadan miljoonan dollarin palkinto. (Deadliest Catch, tosi-tv, USA, 2012)

15:40
Hengenvaarallinen saalis
LA Ink

Kausi 1, osa 10. LA Ink tarjoaa tarinoita tatuointien takaa. Sarjassa seurataan neljän arvostetun tatuointitaiteilijan Kat Von D:n, Kim Saigh'n, Hannah Aitchisonin ja Corey Millerin työskentelyä losangelesilaisessa tatuointistudiossa. (LA Ink, tosi-tv, USA, 2007)

16:35
LA Ink
Hengenvaarallinen saalis

Kausi 8, osa 8. Beringinmerellä saalistaa harvinainen kalastajoukko, jonka silmissä siintävät seikkailunhalu, rapusaaliit sekä sadan miljoonan dollarin palkinto. (Deadliest Catch, tosi-tv, USA, 2012)

17:30
Hengenvaarallinen saalis
Kullan sukeltajat

Kausi 1, osa 4. Alaskassa Nomen kaupungissa on päällä kultaryntäys. Arvometallia ei löydy kuitenkaan maasta, vaan hyisen ja arvaamattoman Beringinmeren pohjasta. (Bering Sea Gold, tosi-tv, USA, 2012)

19:10
Kullan sukeltajat
Superihmiset

Kausi 1, osa 4. Vauhti. Miten base-hyppääjä Frode Johannessen pystyy saavuttamaan 270 km/h nopeuden ilman moottorin apua, ja miten viulisti Ben Lee onnistuu soittamaan 810 nuottia minuutissa? (Superhuman Showdown, tosi-tv, USA, 2013)

20:05
Superihmiset
100 tunnin haaste

Kausi 1, osa 4. Syleile vaikeuksiasi. Terry on siepattu, hänen silmänsä on sidottu ja muut henkiinjäämisleikin pelaajat ovat tiputtaneet hänet keskelle erämaata. Hänellä on sata tuntia aikaa löytää tie takaisin kotiin. (Survive That!, reality, USA, 2014)

21:00
100 tunnin haaste
6D: Kaksi viikkoa helvetissä

Vihreät baretit ovat Amerikan epätavallista sotakoneistoa. Dokumentissa seurataan barettien valintaa - kaksi viikkoa kestäviä testejä, jotka paljastavat miesten heikkoudet. (Two Weeks in Hell, dokumentti, USA, 2009)

22:00
6D: Kaksi viikkoa helvetissä
Spartacus - gladiaattori (18)

Kausi 1, osa 11. Spartacus pysyy hädin tuskin järjissään, samalla kun Batiatus juonii kostoa vihollisilleen. Crixus saa luvan palata taisteluareenalle, kun samaan aikaan Spartacus kuulee järkyttäviä uutisia. (Spartacus: Blood and Sand, draama, USA, 2010)

23:45
Spartacus - gladiaattori (18)
Historian mysteerit

Kausi 1, osa 11. Pearl Harborin myytit, osa 2. Sarja nostaa esiin historialliset tapahtumat, joita ei ole pystytty aukottomasti selvittämään. (Unsolved History, dokumentti, USA, 2002)

00:45
Historian mysteerit
Miami Ink

Kausi 1, osa 17. Kun Ami on poissa... Chris Nuñez on jäänyt hoitamaan Miami Inkiä sillä välin, kun Ami ja Garver ovat Havaijilla. Pystyykö Chris pitämään työntekijät tyytyväisinä ja liikkeen toiminnassa? (Miami Ink, tosi-tv, USA, 2005)

01:40
Miami Ink
Yllätystuunaajat

2. kauden jaksot alkavat uusintana. Osa 1. Muuttopäivä. Connie järkyttyy pahemman kerran, kun Corvette 1964 varastetaan autotallista. Mutta asialla onkin tuunaajien tiimi. (Overhaulin', tosi-tv, USA, 2005)

02:30
Yllätystuunaajat
American Chopper

Kausi 2, osa 25. NY Yankees -pyörä, 1/2. Yankee-stadionila Teutulit tapaavat New York Yankees -joukkueen siepparin Jorge Posadan. Aiheena on Posadan säätiön hyväksi huutokaupattavan pyörän rakentaminen. (American Chopper, tosi-tv, USA, 2004)

03:30
American Chopper
28.06.
30 Rock (S)

Kausi 1, osa 14. Pomon panettelua. Jack kutsuu Tracyn mukaan golfturnaukseen, jossa yrittää hieroa lähempää tuttavuutta Don Geissin kanssa. Liz pahoittaa mielensä, kun Lutz haukkuu häntä selän takana. (30 Rock, komedia, USA, 2006)

06:25
30 Rock (S)
30 Rock (S)

Kausi 1, osa 15. Neuvotteluvaihde silmässä. Jack on elementissään sopimusneuvotteluissa. Jenna joutuu oikaisemaan lausuntoaan USA:n sotajoukoista, mutta soppa tuntuu vain syvenevän. Miten Kenneth pärjää Tracyn seurueessa? (30 Rock, komedia, USA, 2006)

06:55
30 Rock (S)
Houstonin eläinpoliisit

Kausi 3, osa 4. Hautausmaafarmi. Dokumentaarisessa sarjassa seurataan Houstonin eläinsuojeluyhdistyksen työtä kaltoinkohdeltujen eläinten hyväksi. (Animal Cops Houston, tosi-tv, USA, 2005)

07:25
Houstonin eläinpoliisit
Dawson's Creek (7)

Kausi 3, osa 7. Joey liittyy Dawsonin, Paceyn ja Jennyn porukkaan kuvaamaan dokumenttia noitasaarelle, jossa Joey ja Dawson päätyvät selvittelemään tulehtuneita välejään. (Dawson's Creek, draamasarja, USA, 1999)

08:15
Dawson's Creek (7)
TV Shop Tvins

09:10
TV Shop Tvins
Pulmuset (7)

Kausi 7, osa 26. Alin vanha heila Coco (visailujuontaja Vanna White) tarjoaa Peggylle Alista sievoisen summan rahaa. Kumpi voittaa, raha vai rakkaus? (Married... with Children, komedia, USA, 1992)

12:10
Pulmuset (7)
Pulmuset (S)

7. kauden jaksot alkavat uusintana. Osa 1. Chicagolaisen Bundyn lähiöperheen elämästä kertova tilannekomediasarja tuo ruutuun kenkämyyjä-isä Alin (Ed O'Neill), kotirouva-äiti Peggyn (Katey Sagal), heidän yksinkertaisen ja hutsahtavan blondityttärensä Kellyn (Christina Applegate), näsäviisaan ja itsekeskeisen poikansa Budin (David Faustino), laiminlyödyn Buck-koiran sekä naapurissa asuvan D'Arcyn pariskunnan. Peggyn sukulaiset tulevat kylään ja "unohtavat" nuorimman lapsensa Bundyn perheen hoiviin. Sulaako vastahakoisen Alin sydän? (Married... with Children, komedia, USA, 1992)

12:40
Pulmuset (S)
70's show (7)

Sydämet lujilla. Red ja Hyde ryhtyvät tekemään tuohta sydänpillereillä. Myös Jackien sydän on kovilla, kun hän seuraa Fezin naisseikkailuja sivusta. (That '70s show, komediasarja, 8. kausi, USA, 2006)

13:10
70's show (7)
Seinfeld (S)

Kausi 7, osa 4. Jerryn terveysintoilu koituu Georgen kohtaloksi, kun greipistä tirskahtanut mehu saa tämän iskemään jatkuvasti silmää. (Seinfeld, komediasarja, USA, 1995)

13:40
Seinfeld (S)
Villi Pohjola (S)

Kausi 2, osa 3. Maggie valehtelee tapailevansa Joelia tehdäkseen vaikutuksen vaativaan isäänsä. Holling harkitsee ympärileikkausta Shelleyn mieliksi. Mystinen kalmo askarruttaa kaupunkilaisia. (Northern Exposure, draama, USA, 1990)

14:10
Villi Pohjola (S)
Dawson's Creek (S)

Kausi 3, osa 8. Kun Jenin äiti Helen saapuu yllättäen kiitospäivän viettoon, Dawson päättää kertoa hänelle Evestä. Helen haluaa ensin salata asian Jeniltä, mutta muuttaakin illan edetessä mieltään. (Dawson's Creek, draamasarja, USA, 1999)

15:05
Dawson's Creek (S)
30 Rock (S)

Kausi 1, osa 14. Pomon panettelua. Jack kutsuu Tracyn mukaan golfturnaukseen, jossa yrittää hieroa lähempää tuttavuutta Don Geissin kanssa. Liz pahoittaa mielensä, kun Lutz haukkuu häntä selän takana. (30 Rock, komedia, USA, 2006)

16:00
30 Rock (S)
30 Rock (S)

Kausi 1, osa 15. Neuvotteluvaihde silmässä. Jack on elementissään sopimusneuvotteluissa. Jenna joutuu oikaisemaan lausuntoaan USA:n sotajoukoista, mutta soppa tuntuu vain syvenevän. Miten Kenneth pärjää Tracyn seurueessa? (30 Rock, komedia, USA, 2006)

16:30
30 Rock (S)
Pulmuset (S)

8. kauden jaksot alkavat uusintana. Osa 1. Al saa liput koripallo-otteluun, ja edessä on tärkeä päätös siitä, kenet ottaa mukaan. Ehdokkaita on monia, mutta kun Peg kuulee, että paikalla on liuta julkimoita, joutuu vastentahtoinen Al ottamaan vaimon matkaan. Osaako Peg käyttäytyä kuten katsomossa kuuluu? (Married... with Children, komedia, USA, 1994)

17:00
Pulmuset (S)
Pulmuset (S)

Kausi 8, osa 2. Alin nuoruudenrakkaus ottaa yhteyttä tarvitessaan apua häiriköivien nuorten pistämiseksi kuriin, ja Al säntää auttamaan neitoa hädässä. Pitääkseen aikeen Pegiltä salassa Al esittää vievänsä vaimon toiselle häämatkalle mutta hiipii aina tilaisuuden tullen näyttämään nuorille taivaan merkit - tai ainakin tekemään parhaansa. (Married... with Children, komedia, USA, 1994)

17:30
Pulmuset (S)
Seinfeld (S)

Kausi 7, osa 5. Kramer on hankkinut porealtaan. Elainen vieraana on kuuluisa maratoonari, jonka ongelmana on myöhästyminen. (Seinfeld, komediasarja, USA, 1995)

18:00
Seinfeld (S)
70's show (7)

Lähtökuopissa. Bob on ihastunut ikihyviksi Floridaan ja kertoo päätöksestä, joka saa niin Donnan kuin Formanitkin hämilleen. Fezin ja Jackien tunteet roihuavat isolla liekillä. On aika ottaa rajut konstit käyttöön. (That '70s show, komediasarja, 8. kausi, USA, 2006)

18:30
70's show (7)
Maailman hauskimmat kotivideot

Kausi 2, osa 10. Koomisia sattumuksia. Tässä jaksossa nähdään vaarallisia hyppyjä, palloa pelaava vuohi ja hiihtoa portaissa. Kanelihaaste saa aikaan savupilven, ja autiotalon purkaminen johtaa läheltä piti -tilanteeseen. (TOP 20 Funniest, viihde, USA, 2014)

19:00
Maailman hauskimmat kotivideot
Jutan ja Vertin supersinkkudieetti

Kausi 1, osa 2. Hanna tarvitsee apua tunnesyömiseensä, ja Petrin ongelma on hänen työnsä, joka vaikeuttaa ruokailuja. Jutta ja Vertti auttavat näitä kahta huumorintajuista sinkkua karistamaan liikakilonsa, jotta he olisivat kaikkein parhaimmillaan sokkotreffeillään. (Jutan ja Vertin supersinkkudieetti, kotimainen tosi-tv, 2015)

20:00
Jutan ja Vertin supersinkkudieetti
House (12)

Kausi 1, osa 4. Äitiys. Sairaalassa syntyneet lapset sairastuvat outoon sairauteen, ja Housen tiimi joutuu selvittämään visaista arvoitusta. Kello tikittää, ja vauvojen tila huononee nopeasti. Raivoaako sairaalassa epidemia, vai onko kyse perinnöllisestä sairaudesta? Housen klinikalle tulee nainen, jonka loiset ovat tavallista suurempia. (House, draama, USA, 2004)

21:00
House (12)
Kova laki (12)

Kausi 17, osa 4. Mies teloitetaan valkoisen ylivallan kannattajien videolla, mutta kyseessä saattaakin olla lavastus. (Law and Order, rikosdraama, USA, 2006)

22:00
Kova laki (12)
Elokuva: Hannibal (18)

(Hannibal, trilleri, USA, 2001) Uhrilampaiden jatko-osassa pakomatkalla oleva Hannibal Lecter ottaa viimein kymmenen vuoden jälkeen yhteyttä Clarice Sterlingiin. Nainen passitetaan älykköpsykopaatin jäljille, ja tämä istuu ja odottaa kaikessa rauhassa Firenzessä... 131 min. Ohjaus: Ridley Scott. Pääosissa: Anthony Hopkins, Frankie Faison, Gary Oldman, Giancarlo Giannini, Julianne Moore, Ray Liotta.

23:00
Elokuva: Hannibal (18)
Aikuisten lelukauppa (12)

Kausi 1, osa 6. Joulukiireitä. Vuoden kiireisimpänä aikana kaikki tekevät parhaansa, jotta paketit ehtivät jouluksi perille. Tohinan keskellä työntekijät ehtivät jakaa lahjoja toisilleenkin. (Frisky Business, tosi-tv, Iso-Britannia, 2013)

01:35
Aikuisten lelukauppa (12)
Pelastajat (7)

Kausi 2, osa 5. Pelastajien 2. kaudella seurataan vuoden 2007 tapahtumia Helsingissä. Kalliossa sijaitsevan pelastusaseman toiminta-alueena on koko kaupunki, joten luvassa on paljon hälytyksiä ja dramaattisia tilanteita. (Pelastajat, kotimainen tosi-tv, 2008)

02:30
Pelastajat (7)
Kaara

Kausi 2, osa 37. Kotimaisessa autoiluohjelmassa koeajetaan ja vertaillaan niin uusia kuin käytettyjä autoja ja kerrotaan autoiluun liittyviä vinkkejä. (Kaara, kotimainen autoiluohjelma, 2015)

03:00
Kaara
Dawson's Creek (S)

Kausi 3, osa 8. Kun Jenin äiti Helen saapuu yllättäen kiitospäivän viettoon, Dawson päättää kertoa hänelle Evestä. Helen haluaa ensin salata asian Jeniltä, mutta muuttaakin illan edetessä mieltään. (Dawson's Creek, draamasarja, USA, 1999)

03:25
Dawson's Creek (S)
Suuri kakkukisa

Kausi 2, osa 2. Kakkumestarit ottavat toisistaan mittaa herkullisessa ja vauhdikkaassa sarjassa. Kussakin jaksossa kolmella kilpailijalla ja heidän tiimeillään on 9 tuntia aikaa loihtia vähintään 1,5 metriä korkea, tietyn teeman mukainen kakku. Voittaja kuittaa luomuksellaan reilut 9000 euroa. (Ultimate Cake Off, tosi-tv, USA, 2010)

08:05
Suuri kakkukisa
TV Shop Tvins

09:00
TV Shop Tvins
Kakkukuningas

Kausi 1, osa 2. Jauhopeukaloiden suosikkisarja seuraa New Jerseyssä sijaitsevan Carlo's Bakery -perheleipomon arkea, jossa nokkamiehenä häärää kakkumestari Buddy Valastro. Toinen toistaan uskomattomammat visiot muuttuvat Buddyn tiimin käsissä syötäviksi taideteoksiksi. Ohessa perheellä riittää haasteita nopeasti kasvavan leipomon pyörittämisessä. (Cake Boss, lifestyle, USA, 2009)

12:00
Kakkukuningas
Pomo keittiössä

Kausi 1, osa 2. Buddy valmistaa siskonsa Maryn kanssa perheillallisen. Pääruoaksi he tekevät isoäidin reseptillä makkaralasagnen, joka on perheen suosikkiruoka. Illallisen kruunaa herkullinen banaanikermapiirakka. (Kitchen Boss, lifestyle, USA, 2011)

12:30
Pomo keittiössä
Glee (12)

Kausi 1, osa 5. Ilman Rachelia kuoro on vaikeuksissa, ja etsiessään tälle korviketta Will saa loistoidean: hän hälyttää hätiin lukiovuosiensa ihastuksen ja kuoron entisen tähden Aprilin, joka ei lopulta olekaan sopiva roolimalli. Stipendiä havitteleva Finn yrittää houkutella Rachelin takaisin kuoroon flirttailemalla ja leikkii samalla tytön tunteilla. (Glee, musiikkikomedia, USA, 2009)

12:55
Glee (12)
Jon ja Kate +8

Kausi 4, osa 17. Jon ja Kate päättävät lähteä Havaijille uusimaan vihkivalansa. Myös lapsilla on oma roolinsa. Sitä ennen pitää valmistautua. Tytöille pitää tehdä pedikyyri. (Jon & Kate Plus 8, tosi-tv, USA, 2008)

13:45
Jon ja Kate +8
Pienten perhe

Kausi 1, osa 13. Matt ottaa Zachin mukaan työmatkalleen ja tutustuttaa tämän erilaisiin uravaihtoehtoihin. Kaksikko vierailee mm. yliopistossa ja sukellusvenetelakalla. Jeremyllä ja Amylla on riitaa Jeremyn vapauksista. (Little People, Big World, tosi-tv, USA, 2006)

14:15
Pienten perhe
Salaa raskaana (S)

Sarja alkaa uusintana. Kausi 1, osa 1. Raskausaika muuttuu haastavaksi, kun odotus on pidettävä salaisuutena. Sarjassa esiintyvät naiset peittelevät tilaansa viimeiseen asti, kukin omista syistään. Sarja seuraa haastavaa taivalta läpi salailun ja aina totuuden paljastumiseen lapsen syntymän myötä. Krystal salaa raskautensa anopiltaan huonon rahatilanteen vuoksi. Danie puolestaan pelkää isänsä reaktiota. (Secretly Pregnant, tosi-tv, USA, 2011)

14:45
Salaa raskaana (S)
Jotain lainattua, jotain uutta

Kausi 3, osa 17. Äidin hääpuku on tuotu Susanille Hondurasista asti. Sillä on tunnearvoa, mutta kaapumainen kolttu sopisi paremmin kummitukselle kuin kuumalle latinomorsiamelle. (Something Borrowed, Something New, tosi-tv, USA, 2014)

15:40
Jotain lainattua, jotain uutta
Tahdon morsiuspuvun!

Kausi 10, osa 10. Morsian ei aina halua valkoista pukua. Myyjät etsivät värillisiä pukuja intialaisiin häihin ja morsiamelle, joka haluaa erottua massasta. (Say Yes to the Dress, tosi-tv-sarja, USA, 2013)

16:10
Tahdon morsiuspuvun!
Hysteerikkovanhemmat

Kausi 1, osa 8. Renee pelkää aina pahinta. Lapset eivät saa kiipeillä eivätkä ylittää lähikatua. Vanhempi tytär alkaa pian kapinoida, joten jotain on tehtävä. (World's Worst Mom, tosi-tv, USA, 2012)

16:40
Hysteerikkovanhemmat
Jon ja Kate +8

Kausi 4, osa 18. Gosselinit viettävät aikaa San Diegossa ennen lentoa Havaijille. Lentokoneessa sattuu ja tapahtuu. Lapset pääsevät Legolandiin sekä villieläinsafarille. (Jon & Kate Plus 8, tosi-tv, USA, 2008)

17:30
Jon ja Kate +8
Sisarvaimot

Kausi 4, osa 13. Brownit vastailevat katsojien kysymyksiin. Tuleeko perheeseen lisää lapsia? Entä miten vaimot pitävät mustasukkaisuuden kurissa? (Sister Wives, tosi-tv, USA, 2013)

18:30
Sisarvaimot
Kenet ihmeessä nain? (12)

Kausi 5, osa 2. Menestynyt Jason tapaa netissä unelmanaisensa Andrian, mutta tämän kauniin hymyn takana piilee hillitöntä raivoa ja synkkiä salaisuuksia. (Who the Hell Did I Marry, rikostarina, USA, 2015)

19:00
Kenet ihmeessä nain? (12)
Jotain lainattua, jotain uutta

Kausi 3, osa 18. Harkitseva Sheena suhtautuu varauksella jokaiseen näkemäänsä hääpukuun. Samin ja Kellyn on pantava parastaan tarjotakseen hänelle jotain, mihin hän rakastuu. (Something Borrowed, Something New, tosi-tv, USA, 2014)

19:30
Jotain lainattua, jotain uutta
Tahdon morsiuspuvun!

Kausi 10, jakso 11. Tällä kertaa hääpukua vailla ovat äidit, ja makutuomareiden penkeillä istuu kriittisiä tyttäriä. (Say Yes to the Dress, tosi-tv, USA, 2013)

20:00
Tahdon morsiuspuvun!
Tappavat unelmat (12)

Sarja alkaa uusintana. Kausi 1, osa 1. Pikkukylän kasvatti lähtee suurten unelmien siivittämänä kohti kaupungin sykettä - ja ajautuu keskelle painajaista. Haave uudesta elämästä suurkaupungissa maksaa nuorille lahjakkaille tulokkaille hengen. (Dead on Arrival, rikostarina, USA, 2014)

20:30
Tappavat unelmat (12)
Näin minut murhattiin (12)

Kausi 2, osa 10. Tosielämän murhatapaukset heräävät eloon, kun uhrien ääni nousee päivänvaloon näyttelijöiden avulla. Murhatut sekä tutkijat, perheenjäsenet ja ystävät kertovat, mitä tapahtui. Katsojalle jää pääteltäväksi, kuka murhaaja lopulta oli. (I Was Murdered, rikostarina, USA)

21:30
Näin minut murhattiin (12)
Redrum (12)

Kausi 1, osa 10. Rikossarja lähestyy tosielämän murhatapauksia hetkestä, jolloin murhaaja kohtasi uhrinsa. Uhrin lähipiirin ja välillä myös itse murhaajan haastatteluiden avulla tutkijat löytävät lopulta tien rikoksen alkulähteille. (Redrum, rikostarina, USA, 2013)

22:00
Redrum (12)
Kaikki seksistä

Kausi 1, osa 4. Puhelinseksityöntekijä kertoo, mitä miehet oikeasti haluavat kuulla. Lisäksi selviää, miten huijata mies kertomaan, tapaileeko hän muita naisia. (All About Sex, viihde, USA, 2014)

22:30
Kaikki seksistä
Seksileikeistä putkaan (12)

Kausi 1, osa 4. Brian on neitsyt ja tapaa baarissa naisen, mutta jää kiinni housut nilkoissa, kun poliisi tekee ratsian baariin. David saa työtoverilta turhan rajua rakkautta. (Sex Sent Me to the Slammer, viihde, USA, 2015)

23:00
Seksileikeistä putkaan (12)
Melkein täydellinen rikos (16)

Kausi 2, osa 9. Sarja esittelee tositarinoita rikollisista, jotka ovat onnistuneet pakenemaan tekonsa jälkeen ja piileskelemään lain kouralta - mutta ei ikuisesti. (I Almost Got Away With It, rikostarina, USA, 2010)

23:30
Melkein täydellinen rikos (16)
Paholaisen palapeli (12)

Kausi 1, osa 4. Pienet yksityiskohdat muodostavat palapelin, joka johdattaa tutkijat lopulta murhaajan jäljille. Piinkovat ammattilaiset kuorivat pala palalta uhrien taustoja ja todisteita selvittääkseen, mitä tapahtui. (Devil In The Details, rikostarina, USA, 2014)

00:20
Paholaisen palapeli (12)
Murha pikkukaupungissa (12)

Kausi 1, osa 5. Murha on järkytys tapahtumapaikasta riippumatta, mutta usein tragedian vaikutukset uppoavat vielä syvemmälle tiiviissä yhteisössä. Sarja käy läpi tosielämän sokeeraavia murhatapauksia ja -tutkimuksia näennäisesti idyllisissä amerikkalaisissa pikkukylissä. (Murder Comes to Town, rikostarina, USA, 2014)

01:15
Murha pikkukaupungissa (12)
Verisukulaisia (12)

Kausi 2, osa 5. Veri on vettä sakeampaa? Ei näiden perheiden kohdalla. Rikossarja tutkii murhia, joissa tappaja on käynyt säälimättä omiensa kimppuun. (Blood Relatives, rikostarina, USA, 2013)

02:10
Verisukulaisia (12)
Myrkylliset suhteet (12)

Kausi 1, osa 4. Nämä naiset rakastuivat väärään mieheen ja vajosivat petollisen kumppaninsa mukana syviin vesiin. Uteliaisuus ja rohkeus kostautuvat, kun naiset huomaavat ajautuneensa syvälle alamaailman, kulttien ja muiden vaarojen pariin. (Poisoned Passions, rikostarina, USA, 2013)

03:05
Myrkylliset suhteet (12)
Intohimon uhrit (12)

Kausi 4, osa 13. Kun intohimo purkautuu vihaksi, syntyy likaista jälkeä. Sarja pureutuu intohimorikoksiin, joiden laukaisevana tekijänä on petos ja sen aiheuttama hallitsematon tunnevyöry. Aina ei ole selvää, onko tekijä pettäjä vai uhri. (Scorned: Crimes of Passion, rikostarina, USA, 2014)

04:00
Intohimon uhrit (12)
American Chopper

Kausi 2, osa 26. NY Yankees -pyörä, 2/2. Pojat lähtevät katsomaan New York Yankeesien pesäpallo-ottelua mummo matkassaan. Tarkoituksena on hakea inspiraatiota Yankee-teemapyörälle. (American Chopper, tosi-tv, USA, 2004)

06:25
American Chopper
Yllätystuunaajat

2. kauden jaksot alkavat uusintana. Osa 1. Muuttopäivä. Connie järkyttyy pahemman kerran, kun Corvette 1964 varastetaan autotallista. Mutta asialla onkin tuunaajien tiimi. (Overhaulin', tosi-tv, USA, 2005)

07:20
Yllätystuunaajat
LA Ink

Kausi 1, osa 10. LA Ink tarjoaa tarinoita tatuointien takaa. Sarjassa seurataan neljän arvostetun tatuointitaiteilijan Kat Von D:n, Kim Saigh'n, Hannah Aitchisonin ja Corey Millerin työskentelyä losangelesilaisessa tatuointistudiossa. (LA Ink, tosi-tv, USA, 2007)

08:20
LA Ink
TV Shop Tvins

09:15
TV Shop Tvins
Kaara

Kausi 2, osa 38. Kotimaisessa autoiluohjelmassa koeajetaan ja vertaillaan niin uusia kuin käytettyjä autoja ja kerrotaan autoiluun liittyviä vinkkejä. (Kaara, kotimainen autoiluohjelma, 2015)

12:15
Kaara
Yllätystuunaajat

Kausi 2, osa 2. Chevy Nova. Katyn Chevy Nova 1976 hinataan pois. Hänellä ei ole aavistustakaan siitä, että Chip ja tuunaajat ovat päässeet kunnostamaan hänen rakastamansa auton entiseen loistoonsa. (Overhaulin', tosi-tv, USA, 2005)

12:45
Yllätystuunaajat
American Chopper

3. kauden jaksot alkavat uusintana. Osa 1. Space Shuttle Tribute pyörä, 1/2. Kun poikia pyydetään rakentamaan NASA-aiheinen pyörä avaruussukkulaohjelman muistoksi, inspiraatiota on lähdettävä hakemaan Johnsonin avaruuskeskuksesta Houstonista, Teksasista. (American Chopper, tosi-tv, USA, 2005)

13:40
American Chopper
Hengenvaarallinen saalis

Kausi 8, osa 8. Beringinmerellä saalistaa harvinainen kalastajoukko, jonka silmissä siintävät seikkailunhalu, rapusaaliit sekä sadan miljoonan dollarin palkinto. (Deadliest Catch, tosi-tv, USA, 2012)

14:40
Hengenvaarallinen saalis
LA Ink

Kausi 1, osa 11. LA Ink tarjoaa tarinoita tatuointien takaa. Sarjassa seurataan neljän arvostetun tatuointitaiteilijan Kat Von D:n, Kim Saigh'n, Hannah Aitchisonin ja Corey Millerin työskentelyä losangelesilaisessa tatuointistudiossa. (LA Ink, tosi-tv, USA, 2007)

16:20
LA Ink
Ehdonalaisvangit koirankouluttajina

Kausi 4, osa 2. Tia ottaa hoiviinsa hylätyn koiran, joka kärsii sydänmatotaudista. Comanche löytää vastoin odotuksia uuden kodin, mutta sen terveys uhkaa estää adoption. (Pit Bulls and Parolees, tosi-tv, USA, 2012)

17:15
Ehdonalaisvangit koirankouluttajina
Hengenvaarallinen saalis

Kausi 8, osa 9. Beringinmerellä saalistaa harvinainen kalastajoukko, jonka silmissä siintävät seikkailunhalu, rapusaaliit sekä sadan miljoonan dollarin palkinto. (Deadliest Catch, tosi-tv, USA, 2012)

18:10
Hengenvaarallinen saalis
Wheeler Dealers

Kausi 6. osa 17. Land Rover Discovery, 1/2. Mike Brewer ja Edd China ostavat ja kunnostavat klassisia autoja, jotka myyvät sitten voitolla. Tässä jaksossa he kunnostavat Land Rover Discoveryn. (Wheeler Dealers, tosi-tv, Iso-Britannia, 2009)

19:05
Wheeler Dealers
Wheeler Dealers

Kausi 6. osa 18. Land Rover Discovery, 2/2. Mike Brewer ja Edd China ostavat ja myyvät klassisia autoja. He ovat kuunnostaneet Land Rover Discoveryn, mutta pystyvätkö he myymään sen voitolla? (Wheeler Dealers, tosi-tv, Iso-Britannia, 2009)

19:35
Wheeler Dealers
Katujen kaaharit

Kausi 1, osa 21. Mitä nyt tohtori? Doc aikoo vakaasti palata takaisin piireihin Street Beastillä. Dung Beetlellä ajavat Farmtruck ja AZN yrittävät päästä tasoihin vanhan kilpailijansa kanssa. (Street Outlaws, tosi-tv, USA, 2013)

20:05
Katujen kaaharit
Fast n' Loud

3. kauden jaksot alkavat uusintana. Osa 1. The Shorty Short VW Bus. GMG-korjaamolla entisöidään ruostuvia autokaunottaria, jotka myydään huutokaupassa mahdollisimman suurella voitolla eteenpäin. (Fast n' Loud, tosi-tv, USA, 2013)

21:00
Fast n' Loud
Elokuva: Nopeat ja kuolleet (16)

(The Quick and the Dead, trilleri, USA, 1995) Ellen (Sharon Stone) ratsastaa syrjäiseen pikkukaupunkiin, jossa hänet haastetaan ampumiskilpailuun. Kilpailun järjestäjä on kaupunkilaisten vihaama Herod (Gene Hackman), jolle Ellen kantaa kaunaa. Herod pakottaa uskoon tulleen Cortin (Russell Crowe) ottamaan osaa. Pian Ellen ja Cort tuntevat vetoa toisiinsa. Myös Herodin poika Kid (Leonardo DiCaprio) ottaa mittaa isästään. 100 min. Ohjaus: Sam Raimi. Pääosissa: Gene Hackman, Lance Henriksen, Leonardo DiCaprio, Pat Hingle, Russell Crowe, Sharon Stone, Tobin Bell.

22:00
Elokuva: Nopeat ja kuolleet (16)
Spartacus - gladiaattori (18)

Kausi 1, osa 12. Spartacus suunnittelee kostoa, samalla kun Solonius saa oman tilaisuuden todistaa kykynsä taisteluareenalla. Asheria kunnioitetaan lahjalla, joka järkyttää tiettyjä ihmisiä. (Spartacus: Blood and Sand, draama, USA, 2010)

00:00
Spartacus - gladiaattori (18)
100 tunnin haaste

Kausi 1, osa 4. Syleile vaikeuksiasi. Terry on siepattu, hänen silmänsä on sidottu ja muut henkiinjäämisleikin pelaajat ovat tiputtaneet hänet keskelle erämaata. Hänellä on sata tuntia aikaa löytää tie takaisin kotiin. (Survive That!, reality, USA, 2014)

01:05
100 tunnin haaste
Miami Ink

Kausi 1, osa 18. Rock 'n' roll all night. Amin vanha ystävä ja mentori Shinji, yksi maailman parhaista tatuoijista, käy kylässä. Chris Nuñez tatuoi Laurenille kelttiristin. (Miami Ink, tosi-tv, USA, 2005)

02:00
Miami Ink
Yllätystuunaajat

Kausi 2, osa 2. Chevy Nova. Katyn Chevy Nova 1976 hinataan pois. Hänellä ei ole aavistustakaan siitä, että Chip ja tuunaajat ovat päässeet kunnostamaan hänen rakastamansa auton entiseen loistoonsa. (Overhaulin', tosi-tv, USA, 2005)

02:55
Yllätystuunaajat
American Chopper

Kausi 2, osa 26. NY Yankees -pyörä, 2/2. Pojat lähtevät katsomaan New York Yankeesien pesäpallo-ottelua mummo matkassaan. Tarkoituksena on hakea inspiraatiota Yankee-teemapyörälle. (American Chopper, tosi-tv, USA, 2004)

03:50
American Chopper
Ehdonalaisvangit koirankouluttajina

Kausi 4, osa 2. Tia ottaa hoiviinsa hylätyn koiran, joka kärsii sydänmatotaudista. Comanche löytää vastoin odotuksia uuden kodin, mutta sen terveys uhkaa estää adoption. (Pit Bulls and Parolees, tosi-tv, USA, 2012)

04:40
Ehdonalaisvangit koirankouluttajina
29.06.
30 Rock (7)

Kausi 1, osa 16. Oprahin opit. Liz lähtee treffeille afroamerikkalaisen miehen kanssa. Kun parilla ei synkkaa, mies syyttää Liziä rasistiksi. Jack yrittää luoda kuohuviinilleen mainetta Tracyn juontamassa gaalassa. (30 Rock, komedia, USA, 2006)

06:25
30 Rock (7)
30 Rock (7)

Kausi 1, osa 17. Riitaisat irlantilaiset. Jack veli tulee kyläilemään suru-uutisen kera, ja veljesten välille syntyy mojova riita. Liz saa tehtäväkseen irtisanoa henkilökuntaa. Sopiva kohde löytyy, kun hän tapaa Floydin tyttöystävän. (30 Rock, komedia, USA, 2006)

06:55
30 Rock (7)
Houstonin eläinpoliisit

Kausi 3, osa 5. Pieni ihme. Dokumentaarisessa sarjassa seurataan Houstonin eläinsuojeluyhdistyksen työtä kaltoinkohdeltujen eläinten hyväksi. (Animal Cops Houston, tosi-tv, USA, 2005)

07:25
Houstonin eläinpoliisit
Dawson's Creek (S)

Kausi 3, osa 8. Kun Jenin äiti Helen saapuu yllättäen kiitospäivän viettoon, Dawson päättää kertoa hänelle Evestä. Helen haluaa ensin salata asian Jeniltä, mutta muuttaakin illan edetessä mieltään. (Dawson's Creek, draamasarja, USA, 1999)

08:15
Dawson's Creek (S)
TV Shop Tvins

09:10
TV Shop Tvins
Pulmuset (S)

8. kauden jaksot alkavat uusintana. Osa 1. Al saa liput koripallo-otteluun, ja edessä on tärkeä päätös siitä, kenet ottaa mukaan. Ehdokkaita on monia, mutta kun Peg kuulee, että paikalla on liuta julkimoita, joutuu vastentahtoinen Al ottamaan vaimon matkaan. Osaako Peg käyttäytyä kuten katsomossa kuuluu? (Married... with Children, komedia, USA, 1994)

12:10
Pulmuset (S)
Pulmuset (S)

Kausi 8, osa 2. Alin nuoruudenrakkaus ottaa yhteyttä tarvitessaan apua häiriköivien nuorten pistämiseksi kuriin, ja Al säntää auttamaan neitoa hädässä. Pitääkseen aikeen Pegiltä salassa Al esittää vievänsä vaimon toiselle häämatkalle mutta hiipii aina tilaisuuden tullen näyttämään nuorille taivaan merkit - tai ainakin tekemään parhaansa. (Married... with Children, komedia, USA, 1994)

12:40
Pulmuset (S)
70's show (7)

Lähtökuopissa. Bob on ihastunut ikihyviksi Floridaan ja kertoo päätöksestä, joka saa niin Donnan kuin Formanitkin hämilleen. Fezin ja Jackien tunteet roihuavat isolla liekillä. On aika ottaa rajut konstit käyttöön. (That '70s show, komediasarja, 8. kausi, USA, 2006)

13:10
70's show (7)
Seinfeld (S)

Kausi 7, osa 5. Kramer on hankkinut porealtaan. Elainen vieraana on kuuluisa maratoonari, jonka ongelmana on myöhästyminen. (Seinfeld, komediasarja, USA, 1995)

13:40
Seinfeld (S)
Villi Pohjola (7)

Kausi 2, osa 4. Joel on innoissaan tulevasta New Yorkin -reissusta, mutta Maggien synkeä enneuni saa hänet harkitsemaan matkaansa uudelleen. Mauricella on säpinää sänkykamarissa. (Northern Exposure, draama, USA, 1990)

14:10
Villi Pohjola (7)
Dawson's Creek (S)

Kausi 3, osa 9. Dawson vetää väärät johtopäätökset Paceyn oudosta käytöksestä. Andie rohkaisee Jackia treffeille. (Dawson's Creek, draamasarja, USA, 1999)

15:05
Dawson's Creek (S)
30 Rock (7)

Kausi 1, osa 16. Oprahin opit. Liz lähtee treffeille afroamerikkalaisen miehen kanssa. Kun parilla ei synkkaa, mies syyttää Liziä rasistiksi. Jack yrittää luoda kuohuviinilleen mainetta Tracyn juontamassa gaalassa. (30 Rock, komedia, USA, 2006)

16:00
30 Rock (7)
30 Rock (7)

Kausi 1, osa 17. Riitaisat irlantilaiset. Jack veli tulee kyläilemään suru-uutisen kera, ja veljesten välille syntyy mojova riita. Liz saa tehtäväkseen irtisanoa henkilökuntaa. Sopiva kohde löytyy, kun hän tapaa Floydin tyttöystävän. (30 Rock, komedia, USA, 2006)

16:30
30 Rock (7)
Pulmuset (S)

Kausi 8, osa 3. Bud saa alter egoltaan uutta näkökulmaa naisten iskemiseen. Automaattinen asiakaspalvelupuhelin syö miestä, mutta Al yrittää sinnikkäästi tilata varaosaa Dodgeen. (Married... with Children, komedia, USA, 1994)

17:00
Pulmuset (S)
Pulmuset (S)

Kausi 8, osa 4. Onni alkaa suosia Bundyn perhettä: kenkäkauppa kuhisee kauniita naisia, Kelly saa töitä ja Bud pääsee veljeskuntaan. Al on kuitenkin vakuuttunut, että hyvä tuuri ehtyy pian. (Married... with Children, komedia, USA, 1994)

17:30
Pulmuset (S)
Seinfeld (S)

Kausi 7, osa 6. Jerryn kulmille on avattu herkullinen keittopaikka, jonka kokki saa lisänimen Keittonatsi tavastaan hallita paikan jonoa. Jerry joutuu valitsemaan keiton ja naisen välillä. (Seinfeld, komediasarja, USA, 1995)

18:00
Seinfeld (S)
70's show (7)

Oma koti kultaakin kalliimpi. Kitty ja Red esittelevät taloaan ostajaehdokkaalle vaihtelevalla menestyksellä. Fezin ystävä kotipuolesta saapuu vierailulle. Donna ja Jackie tekevät päätöksiä poikaystäviensä suhteen. (That '70s show, komediasarja, 8. kausi, USA, 2006)

18:30
70's show (7)
Alastomat selviytyjät

Kausi 1, osa 6. Kaksitoista seikkailijaa testaa selviytymistaitojaan Kolumbian villin luonnon keskellä peräti 40 päivän ajan ilman ruokaa, vettä ja vaatteita. (Naked and Afraid XL, tosi-tv, USA, 2015)

19:00
Alastomat selviytyjät
Myyntimies Jethro

Kausi 2, osa 6. Myyntimies Jethro saa oman makkaran! Osuvan nimen keksiminen tuottaa Jethrolle päänvaivaa, eikä vaimolta tai anopilta heru tässä asiassa tukea. Jaksossa päästään kurkistamaan ensi kertaa myös Jethron Helsingin poikamiesboxiin ja kuullaan miten Seiska-lehti sai kaivettua Jetistä kohuotsikon. Entä kumpi kaasuttaa Maseratissa, Jethro vai radiotoimittaja Juha Perälä - ja miksi Perälä menettää totaalisesti hermonsa minigolf-radalla? (Myyntimies Jethro, kotimainen tosi-tv, 2014)

20:00
Myyntimies Jethro
Elokuva: Raakalaiset (16)

(Savages, rikosdraama, USA, 2012) Don Winslown romaaniin perustuvassa, Oliver Stonen piinkovassa rikosdraamassa kaksi nuorta pilviparonia joutuu napit vastakkain meksikolaisen huumekartellin kanssa, joka kaappaa heidän yhteisen tyttöystävänsä. 131 min. Ohjaus: Oliver Stone. Pääosissa: Aaron Taylor-Johnson, Benicio Del Toro, Blake Lively, Emile Hirsch, Joel David Moore, John Travolta, Mía Maestro, Salma Hayek, Taylor Kitsch, Uma Thurman.

21:00
Elokuva: Raakalaiset (16)
Koomikot

Sarja alkaa alusta uusintana. Kausi 1, osa 1. Kuusi koomikkoa. Kuusi tapaa nauraa ja naurattaa. Kuusi tarinaa. Kaikki saman pöydän äärellä. Sarja tuo ruutuun Suomen eturivin koomikot, jotka kukin omassa jaksossaan käyvät läpi elämäänsä ja uransa käännekohtia. Sarjassa ovat mukana Pirjo Heikkilä, Sami Hedberg, Pirkka-Pekka Petelius, Miitta Sorvali, Heikki Silvennoinen ja Jarkko Tamminen. Sarjan juontaa Roope Salminen. Koomikoiden avausjaksossa vietetään Pirkka-Pekka Peteliuksen päivää. Kotimaisen komiikan suurmies tutustuttaa kollegat lintubongaamiseen ja johdattelee tunnelmaa päivän mittaan hysteerisestä naurusta elämänviisauksien ja pieruhuumorin kautta syvään liikutukseen. Valheenpaljastustestissä PP joutuu vastaamaan kiperiin kysymyksiin ja illallinen huipentuu kollegoiden varta vasten hänelle suunnittelemaan sketsiin. Jakson lomassa nähtävissä inserteissä muistellaan PP:n mittavaa uraa ja paljastetaan hauskoja yksityiskohtia vuosien varrelta. (Koomikot, kotimainen viihde, 2015)

23:35
Koomikot
5D: Syön itseni kuoliaaksi

Sairaalloisen lihavat John Keitz, Michael Hebranko ja Alayna Morgan ovat kertoneet paino-ongelmistaan julkisesti ennenkin. Nyt näemme, miten heidän kävi. (Eating Themselves to Death, dokumentti, Iso-Britannia, 2006)

00:30
5D: Syön itseni kuoliaaksi
Maailmaa järkyttäneet rikokset (12)

Kausi 1, osa 2. Uutuussarja pureutuu suoraan surullisenkuuluisien rikostapausten ytimeen. Jaksoissa esitellään pala palalta tapaukset, rikollisten motiivit sekä pidätykseen johtaneet toimenpiteet. (Crimes That Shook The World, rikostarina, USA, 2009)

01:30
Maailmaa järkyttäneet rikokset (12)
Villi Pohjola (S)

Kausi 2, osa 2. Chris menettää äänensä, ja ainoa keino saada se takaisin on vietellä kylän kaunein nainen. Kuka saa kunnian? Edin näkymätön henkiystävä vie hänet etsimään vanhempiaan. (Northern Exposure, draama, USA, 1990)

02:30
Villi Pohjola (S)
Dawson's Creek (S)

Kausi 3, osa 9. Dawson vetää väärät johtopäätökset Paceyn oudosta käytöksestä. Andie rohkaisee Jackia treffeille. (Dawson's Creek, draamasarja, USA, 1999)

03:25
Dawson's Creek (S)
Lottovoittajat

Sarja alkaa uusintana. Kausi 4, osa 1. Kukapa ei olisi haaveillut rikastumisesta yhdessä yössä? Sarja esittelee tositarinoita lottovoittajista. Nämä miljonäärit eivät peittele voittoaan ja uutta hulppeaa elämäntyyliään! (Lottery Changed My Life, tosi-tv, USA, 2011)

08:05
Lottovoittajat
TV Shop Tvins

09:00
TV Shop Tvins
Kakkukuningas

Kausi 1, osa 3. Jauhopeukaloiden suosikkisarja seuraa New Jerseyssä sijaitsevan Carlo's Bakery -perheleipomon arkea, jossa nokkamiehenä häärää kakkumestari Buddy Valastro. Toinen toistaan uskomattomammat visiot muuttuvat Buddyn tiimin käsissä syötäviksi taideteoksiksi. Ohessa perheellä riittää haasteita nopeasti kasvavan leipomon pyörittämisessä. (Cake Boss, lifestyle, USA, 2009)

12:00
Kakkukuningas
Pomo keittiössä

Kausi 1, osa 3. Buddy ja hänen serkkunsa Frankie muistelevat italialaisia katutapahtumia, joihin osallistuivat lapsina. Samalla he valmistavat lempikaturuokiaan, kuten makkaravoileipiä ja kannellista pizzaa. Jälkiruuaksi he tekevät zeppole-leivoksia. (Kitchen Boss, lifestyle, USA, 2011)

12:30
Pomo keittiössä
Glee (12)

Kausi 1, osa 6. Huomatessaan kuorolaisten motivaation laskeneen Will usuttaa tytöt ja pojat laulukisaan toisiaan vastaan nostattaakseen kilpailumieltä, mutta paineiden alla nuoret etsivät energiaa kyseenalaisin tavoin. Sue jatkaa juoniaan Gleen tuhoamiseksi ja päättää murtaa Willin herättämällä Terrin epäilyt miehen suhteesta Emmaan. (Glee, musiikkikomedia, USA, 2009)

12:55
Glee (12)
Jon ja Kate +8

Kausi 4, osa 18. Gosselinit viettävät aikaa San Diegossa ennen lentoa Havaijille. Lentokoneessa sattuu ja tapahtuu. Lapset pääsevät Legolandiin sekä villieläinsafarille. (Jon & Kate Plus 8, tosi-tv, USA, 2008)

13:50
Jon ja Kate +8
Sisarvaimot

Kausi 4, osa 13. Brownit vastailevat katsojien kysymyksiin. Tuleeko perheeseen lisää lapsia? Entä miten vaimot pitävät mustasukkaisuuden kurissa? (Sister Wives, tosi-tv, USA, 2013)

14:45
Sisarvaimot
Maailman hauskimmat häävideot

Kausi 1, osa 6. Sormuksenkantaja ottaa tehtävänsä vakavasti, ja kuljetuksissa ilmenee yllättäviä ongelmia. Kaaso saa uuden tehtävän, ja hääkutsun teko vaatii tarkkuutta. (Happily Ever Laughter, viihde, USA, 2011)

15:15
Maailman hauskimmat häävideot
Jotain lainattua, jotain uutta

Kausi 3, osa 18. Harkitseva Sheena suhtautuu varauksella jokaiseen näkemäänsä hääpukuun. Samin ja Kellyn on pantava parastaan tarjotakseen hänelle jotain, mihin hän rakastuu. (Something Borrowed, Something New, tosi-tv, USA, 2014)

15:40
Jotain lainattua, jotain uutta
Tahdon morsiuspuvun!

Kausi 10, jakso 11. Tällä kertaa hääpukua vailla ovat äidit, ja makutuomareiden penkeillä istuu kriittisiä tyttäriä. (Say Yes to the Dress, tosi-tv, USA, 2013)

16:10
Tahdon morsiuspuvun!
Glee (12)

Kausi 1, osa 7. Onnistuttuaan kampeamaan itsensä johtajaksi Willin rinnalle Sue alkaa usuttaa kuorolaisia toisiaan vastaan. Tieto Quinnin raskaudesta uhkaa levitä koko koululle. (Glee, musiikkikomedia, USA, 2009)

16:40
Glee (12)
Jon ja Kate +8

Kausi 4, osa 19. Gosselinit saapuvat Havaijille. Lapset pääsevät tutustumaan paikalliseen kulttuuriin. Yksi pikkuisista oppii uimaan. Kate voittaa pelkonsa meressä uimisesta. (Jon & Kate Plus 8, tosi-tv, USA, 2008)

17:30
Jon ja Kate +8
Himoshoppaajien haaste

Kausi 1, osa 3. Kokemus kohtaa nuoruuden innon, kun neljä shoppaajaa kilpailee siitä, kuka pukeutuu tyylikkäimmin häihin, rock-festivaaleille ja Oscar-gaalan jatkoille. (Ultimate Shopper, viihde, USA, 2012)

18:30
Himoshoppaajien haaste
Jotain lainattua, jotain uutta

Kausi 3, osa 19. Morsiamet ovat vaikean valinnan edessä: pukeutuako suurena päivänä odotusten mukaisesti suvun perintökalleuteen, vai astellako alttarille oman maun mukaisessa modernissa häämekossa? Apuna mielipiteiden ristitulessa toimivat muotisuunnittelija Kelly Nishimoto ja stylisti Sam Saboura. (Something Borrowed, Something New, tosi-tv, USA, 2014)

19:30
Jotain lainattua, jotain uutta
Tahdon morsiuspuvun!

Kausi 10, jakso 12. Voiko kaikkia miellyttävää unelmien hääpukua löytyä, kun morsiamen ja läheisten toiveet eivät kohtaa? (Say Yes to the Dress, tosi-tv, USA, 2013)

20:00
Tahdon morsiuspuvun!
Verisukulaisia (12)

Kausi 2, osa 6. Veri on vettä sakeampaa? Ei näiden perheiden kohdalla. Rikossarja tutkii murhia, joissa tappaja on käynyt säälimättä omiensa kimppuun. (Blood Relatives, rikostarina, USA, 2013)

20:30
Verisukulaisia (12)
Näin minut murhattiin (12)

Kausi 2, osa 11. Tosielämän murhatapaukset heräävät eloon, kun uhrien ääni nousee päivänvaloon näyttelijöiden avulla. Murhatut sekä tutkijat, perheenjäsenet ja ystävät kertovat, mitä tapahtui. Katsojalle jää pääteltäväksi, kuka murhaaja lopulta oli. (I Was Murdered, rikostarina, USA)

21:30
Näin minut murhattiin (12)
Vaaralliset valheet (12)

Sarja alkaa uusintana. Kausi 1, osa 1. Kylmäpäiset valehtelijat syöttävät läheisilleen valheen toisensa perään. Uhrien maailma musertuu kerralla, kun salatut henkilöllisyydet, kaksoiselämä ja muut petokset lopulta paljastuvat. Rhondan mustasukkaisuus varjostaa Rhondan ja Valentinon salamasuhdetta. Kun Valentino näyttää Rhondalle ovea, tiedossa on vainoamista ja väkivaltaa. (Dirty Little Lies, rikostarina, USA, 2012)

22:00
Vaaralliset valheet (12)
Seksielämä kuntoon (12)

Kausi 1, osa 5. Sarja paljastaa rohkeasti, mitä muiden makuuhuoneissa tapahtuu. Pariskunnat osallistuvat retriittiin, jossa ammattilaiset auttavat heitä seksiin liittyvissä ongelmissa, kuten haluttomuus, kehonkuvaongelmat ja uskottomuus. Valmennuksen lisäksi parit dokumentoivat edistystään haastatteluiden ja videopäiväkirjojen kautta. Mikään seksuaalisuuteen liittyvä ongelma ei ole tässä sarjassa tabu. (Sex Hospital, tosi-tv, USA, 2013)

22:30
Seksielämä kuntoon (12)
Melkein täydellinen rikos (7)

Kausi 2, osa 10. Sarja esittelee tositarinoita rikollisista, jotka ovat onnistuneet pakenemaan tekonsa jälkeen ja piileskelemään lain kouralta - mutta ei ikuisesti. (I Almost Got Away With It, rikostarina, USA, 2010)

23:30
Melkein täydellinen rikos (7)
Paholaisen palapeli (12)

Kausi 1, osa 5. Pienet yksityiskohdat muodostavat palapelin, joka johdattaa tutkijat lopulta murhaajan jäljille. Piinkovat ammattilaiset kuorivat pala palalta uhrien taustoja ja todisteita selvittääkseen, mitä tapahtui. (Devil In The Details, rikostarina, USA, 2014)

00:20
Paholaisen palapeli (12)
Teinien seksiklinikka (16)

2. kausi alkaa uusintana. Suorasukainen sarja seuraa ilman ajanvarausta toimivan Sex Advice Shop -klinikan arkea. Klinikka tarjoaa nuorille ja tarvittaessa myös heidän vanhemmilleen apua sekä fyysisten että henkisten seksiin liittyvien ongelmien suhteen. Klinikan ammattitaitoiselle henkilökunnalle mikään aihe ei ole tabu. Avausjaksossa neuvoja hakevat mm. suuseksin antamista inhoava poika, nautintoa teeskentelevät tytöt ja kondomia välttelevä nuorimies. Billie seuraa nuorten lomakäytöstä.(The Joy of Teen Sex, viihde, USA, 2011)

01:15
Teinien seksiklinikka (16)
Näin minut murhattiin (12)

Kausi 2, osa 9. Tosielämän murhatapaukset heräävät eloon, kun uhrien ääni nousee päivänvaloon näyttelijöiden avulla. Murhatut sekä tutkijat, perheenjäsenet ja ystävät kertovat, mitä tapahtui. Katsojalle jää pääteltäväksi, kuka murhaaja lopulta oli. (I Was Murdered, rikostarina, USA)

02:10
Näin minut murhattiin (12)
Redrum (12)

Kausi 1, osa 9. Rikossarja lähestyy tosielämän murhatapauksia hetkestä, jolloin murhaaja kohtasi uhrinsa. Uhrin lähipiirin ja välillä myös itse murhaajan haastatteluiden avulla tutkijat löytävät lopulta tien rikoksen alkulähteille. (Redrum, rikostarina, USA, 2013)

02:40
Redrum (12)
Melkein täydellinen rikos (12)

Kausi 2, osa 8. Sarja esittelee tositarinoita rikollisista, jotka ovat onnistuneet pakenemaan tekonsa jälkeen ja piileskelemään lain kouralta - mutta ei ikuisesti. (I Almost Got Away With It, rikostarina, USA, 2010)

03:05
Melkein täydellinen rikos (12)
Paholaisen palapeli (12)

Kausi 1, osa 3. Pienet yksityiskohdat muodostavat palapelin, joka johdattaa tutkijat lopulta murhaajan jäljille. Piinkovat ammattilaiset kuorivat pala palalta uhrien taustoja ja todisteita selvittääkseen, mitä tapahtui. (Devil In The Details, rikostarina, USA, 2014)

04:00
Paholaisen palapeli (12)
American Chopper

3. kauden jaksot alkavat uusintana. Osa 1. Space Shuttle Tribute pyörä, 1/2. Kun poikia pyydetään rakentamaan NASA-aiheinen pyörä avaruussukkulaohjelman muistoksi, inspiraatiota on lähdettävä hakemaan Johnsonin avaruuskeskuksesta Houstonista, Teksasista. (American Chopper, tosi-tv, USA, 2005)

06:45
American Chopper
Yllätystuunaajat

Kausi 2, osa 2. Chevy Nova. Katyn Chevy Nova 1976 hinataan pois. Hänellä ei ole aavistustakaan siitä, että Chip ja tuunaajat ovat päässeet kunnostamaan hänen rakastamansa auton entiseen loistoonsa. (Overhaulin', tosi-tv, USA, 2005)

07:45
Yllätystuunaajat
LA Ink

Kausi 1, osa 11. LA Ink tarjoaa tarinoita tatuointien takaa. Sarjassa seurataan neljän arvostetun tatuointitaiteilijan Kat Von D:n, Kim Saigh'n, Hannah Aitchisonin ja Corey Millerin työskentelyä losangelesilaisessa tatuointistudiossa. (LA Ink, tosi-tv, USA, 2007)

08:40
LA Ink
TV Shop Tvins

09:35
TV Shop Tvins
Ehdonalaisvangit koirankouluttajina

Kausi 4, osa 2. Tia ottaa hoiviinsa hylätyn koiran, joka kärsii sydänmatotaudista. Comanche löytää vastoin odotuksia uuden kodin, mutta sen terveys uhkaa estää adoption. (Pit Bulls and Parolees, tosi-tv, USA, 2012)

12:35
Ehdonalaisvangit koirankouluttajina
Yllätystuunaajat

Kausi 2, osa 3. 4-4-New. Tuunaajat saavat käsiinsä Oldsmobile 442 vm. 1968, joka on nähnyt parempiakin päiviä. Heillä on viikko aikaa saada autoon uutta coolia ilmettä. (Overhaulin', tosi-tv, USA, 2005)

13:35
Yllätystuunaajat
American Chopper

Kausi 3, osa 2. Space Shuttle Tribute -pyörä, 2/2. Pojat suuntaavat Johnsonin avaruuskeskukseen Houstoniiin tarkoituksenaan paljastaa pyörä NASAlle ja avaruussukkula Discoverylla kotiin palanneille astronauteille. (American Chopper, tosi-tv, USA, 2005)

14:30
American Chopper
Hengenvaarallinen saalis

Kausi 8, osa 9. Beringinmerellä saalistaa harvinainen kalastajoukko, jonka silmissä siintävät seikkailunhalu, rapusaaliit sekä sadan miljoonan dollarin palkinto. (Deadliest Catch, tosi-tv, USA, 2012)

15:25
Hengenvaarallinen saalis
LA Ink

Kausi 1, osa 12. LA Ink tarjoaa tarinoita tatuointien takaa. Sarjassa seurataan neljän arvostetun tatuointitaiteilijan Kat Von D:n, Kim Saigh'n, Hannah Aitchisonin ja Corey Millerin työskentelyä losangelesilaisessa tatuointistudiossa. (LA Ink, tosi-tv, USA, 2007)

16:20
LA Ink
Ehdonalaisvangit koirankouluttajina

Kausi 4, osa 3. Villalobos on ratkeamassa liitoksistaan, kun tiimi kutsutaan noutamaan kahta eri pentuetta. Kulkukoira Beaux auttaa pelastamaan koiran ja sulattaa Tian sydämen. (Pit Bulls and Parolees, tosi-tv, USA, 2012)

17:15
Ehdonalaisvangit koirankouluttajina
Hengenvaarallinen saalis

Kausi 8, osa 10. Nousu ja tuho. Raaka tuuli jatkaa puhaltamista ravustusvesillä, ja Wizardia varustetaan napa-alueelta tulevaa jäätä varten. Kodiakilla tunteet kuohuvat. (Deadliest Catch, tosi-tv, USA, 2012)

18:05
Hengenvaarallinen saalis
Pelastajat (7)

Kausi 2, osa 6. Pelastajien 2. kaudella seurataan vuoden 2007 tapahtumia Helsingissä. Kalliossa sijaitsevan pelastusaseman toiminta-alueena on koko kaupunki, joten luvassa on paljon hälytyksiä ja dramaattisia tilanteita. (Pelastajat, kotimainen tosi-tv, 2008)

19:05
Pelastajat (7)
Kaara

Kausi 2, osa 38. Kotimaisessa autoiluohjelmassa koeajetaan ja vertaillaan niin uusia kuin käytettyjä autoja ja kerrotaan autoiluun liittyviä vinkkejä. (Kaara, kotimainen autoiluohjelma, 2015)

19:35
Kaara
6D: Zombi-hait (7)

Voiko hai muuttua zombiksi käden heilautuksella? Sukeltaja Eli Martinez uskoo löytäneensä tempun, jolla hän saa hain vaipumaan hypnoosiin. (Zombie Sharks, dokumentti, USA, 2014)

20:05
6D: Zombi-hait (7)
Erakkoperhe erämaassa

Kausi 2, osa 14. Alaskan erämaassa elää seitsenlapsinen Brownin perhe. He asuvat yhteiskunnan ulkopuolella ilman mukavuuksia, ja luonnon armoilla he ovat täysin riippuvaisia toisistaan. (Alaskan Bush People, tosi-tv, USA, 2015)

21:00
Erakkoperhe erämaassa
Elokuva: S.W.A.T.: Firefight (16)

(S.W.A.T.: Firefight, toiminta, USA, 2011) Panttivankineuvottelija Paul Cutler lähetetään Los Angelesista Detroitiin kouluttamaan paikallista SWAT-tiimiä. Pieleen menneen piiritystilanteen jälkeen Cutler joutuu itse tappolistalle. 81 min. Ohjaus: Benny Boom. Pääosissa: Carly Pope, Gabriel Macht, Kristanna Loken, Nicholas Gonzalez, Robert Patrick, Shannon Kane.

22:00
Elokuva: S.W.A.T.: Firefight (16)
Spartacus - gladiaattori (18)

Kausi 1, osa 13. Batiatus pitää suuret juhlat kotonaan, jossa vieraita viihdyttävät Spartacus ja Crixus, taistellen toisiaan vastaan. Yhä kostonhimoinen Spartacus yrittää nostattaa kapinaa, mutta yksi mies voi pysäyttää hänen aikeensa. 1. kauden päätösjakso. (Spartacus: Blood and Sand, draama, USA, 2010)

23:40
Spartacus - gladiaattori (18)
Historian salaiset kansiot (7)

Kausi 2, osa 12. Miten Pavlovin tuloksia sovellettiin orpoihin? Miksi sotilaiden kelloja valaistiin radioaktiivisella radiumilla? Mikä aiheutti punaisen sateen Intian Keralassa? (Dark Matters: Twisted But True, dokumentti, USA, 2012)

00:45
Historian salaiset kansiot (7)
Miami Ink

Kausi 1, osa 19. Hyvästi vapaus. Darren tekee isälleen ensimmäisen tatuoinnin, Chris Nuñez auttaa Danyelia pitämään tämän äidin muiston elossa, ja Yojin kilpailuhenkisyys paljastuu. (Miami Ink, tosi-tv, USA, 2005)

01:40
Miami Ink
Yllätystuunaajat

Kausi 2, osa 3. 4-4-New. Tuunaajat saavat käsiinsä Oldsmobile 442 vm. 1968, joka on nähnyt parempiakin päiviä. Heillä on viikko aikaa saada autoon uutta coolia ilmettä. (Overhaulin', tosi-tv, USA, 2005)

02:30
Yllätystuunaajat
American Chopper

3. kauden jaksot alkavat uusintana. Osa 1. Space Shuttle Tribute pyörä, 1/2. Kun poikia pyydetään rakentamaan NASA-aiheinen pyörä avaruussukkulaohjelman muistoksi, inspiraatiota on lähdettävä hakemaan Johnsonin avaruuskeskuksesta Houstonista, Teksasista. (American Chopper, tosi-tv, USA, 2005)

03:25
American Chopper
Ehdonalaisvangit koirankouluttajina

Kausi 4, osa 3. Villalobos on ratkeamassa liitoksistaan, kun tiimi kutsutaan noutamaan kahta eri pentuetta. Kulkukoira Beaux auttaa pelastamaan koiran ja sulattaa Tian sydämen. (Pit Bulls and Parolees, tosi-tv, USA, 2012)

04:20
Ehdonalaisvangit koirankouluttajina
30.06.
30 Rock (S)

Kausi 1, osa 18. Rakettinäytös. Jack pelkää menettävänsä työpaikkansa lahjakkaalle Devin Banksille ja laittaa Kennethin vakoilemaan tätä. Liz turvautuu epätoivoisiin keinoihin päästäkseen tutustumaan Floydiin paremmin. (30 Rock, komedia, USA, 2006)

06:20
30 Rock (S)
30 Rock (S)

Kausi 1, osa 19. Lätkässä. Jack haluaa tavata onnea huokuvan Lizin miesystävän. Jackilla itsellään ei mene yhtä vahvasti: hän joutuu luopumaan mikroaaltouuniosastosta. Tracy yrittää saada Geissin innostumaan Jefferson-elokuvasta. (30 Rock, komedia, USA, 2006)

06:55
30 Rock (S)
Houstonin eläinpoliisit

Kausi 3, osa 6. Suojeleva enkeli. Dokumentaarisessa sarjassa seurataan Houstonin eläinsuojeluyhdistyksen työtä kaltoinkohdeltujen eläinten hyväksi. (Animal Cops Houston, tosi-tv, USA, 2005)

07:25
Houstonin eläinpoliisit
Dawson's Creek (S)

Kausi 3, osa 9. Dawson vetää väärät johtopäätökset Paceyn oudosta käytöksestä. Andie rohkaisee Jackia treffeille. (Dawson's Creek, draamasarja, USA, 1999)

08:15
Dawson's Creek (S)
TV Shop Tvins

09:10
TV Shop Tvins
Pulmuset (S)

Kausi 8, osa 3. Bud saa alter egoltaan uutta näkökulmaa naisten iskemiseen. Automaattinen asiakaspalvelupuhelin syö miestä, mutta Al yrittää sinnikkäästi tilata varaosaa Dodgeen. (Married... with Children, komedia, USA, 1994)

12:10
Pulmuset (S)
Pulmuset (S)

Kausi 8, osa 4. Onni alkaa suosia Bundyn perhettä: kenkäkauppa kuhisee kauniita naisia, Kelly saa töitä ja Bud pääsee veljeskuntaan. Al on kuitenkin vakuuttunut, että hyvä tuuri ehtyy pian. (Married... with Children, komedia, USA, 1994)

12:40
Pulmuset (S)
70's show (7)

Oma koti kultaakin kalliimpi. Kitty ja Red esittelevät taloaan ostajaehdokkaalle vaihtelevalla menestyksellä. Fezin ystävä kotipuolesta saapuu vierailulle. Donna ja Jackie tekevät päätöksiä poikaystäviensä suhteen. (That '70s show, komediasarja, 8. kausi, USA, 2006)

13:10
70's show (7)
Seinfeld (S)

Kausi 7, osa 6. Jerryn kulmille on avattu herkullinen keittopaikka, jonka kokki saa lisänimen Keittonatsi tavastaan hallita paikan jonoa. Jerry joutuu valitsemaan keiton ja naisen välillä. (Seinfeld, komediasarja, USA, 1995)

13:40
Seinfeld (S)
Villi Pohjola (7)

Kausi 2, osa 5. Kevät sekoittaa kaupunkilaisten päät, kun turhaumat vaivaavat Joelia, Holling haastaa riitaa ja vuotuinen rikosaalto saa Mauricen hälyttämään paikalle viehättävän naispoliisin. Maggien ja Joelin välinen vetovoima tiivistyy. (Northern Exposure, draama, USA, 1990)

14:10
Villi Pohjola (7)
Dawson's Creek (S)

Kausi 3, osa 10. Nuorten viikonloppureissu Bostoniin johtaa moniin mielenkiintoisiin ja opettavaisiin kohtaamisiin. (Dawson's Creek, draamasarja, USA, 1999)

15:05
Dawson's Creek (S)
30 Rock (S)

Kausi 1, osa 18. Rakettinäytös. Jack pelkää menettävänsä työpaikkansa lahjakkaalle Devin Banksille ja laittaa Kennethin vakoilemaan tätä. Liz turvautuu epätoivoisiin keinoihin päästäkseen tutustumaan Floydiin paremmin. (30 Rock, komedia, USA, 2006)

16:00
30 Rock (S)
30 Rock (S)

Kausi 1, osa 19. Lätkässä. Jack haluaa tavata onnea huokuvan Lizin miesystävän. Jackilla itsellään ei mene yhtä vahvasti: hän joutuu luopumaan mikroaaltouuniosastosta. Tracy yrittää saada Geissin innostumaan Jefferson-elokuvasta. (30 Rock, komedia, USA, 2006)

16:30
30 Rock (S)
Pulmuset (S)

Kausi 8, osa 5. Marcy kammoaa yleisölle puhumista ja turvautuu yhtiökokouksessa makuuhuoneaiheisiin mielikuviin voittaakseen pelkonsa. Al innostuu räppivideoista. (Married... with Children, komedia, USA, 1994)

17:00
Pulmuset (S)
Pulmuset (7)

Kausi 8, osa 6. Kelly ja Bud ovat kyllästyneet romu-Dodgeen ja ostavat yhteisillä säästöillään uuden auton. Yhteisomistajuus ei kuitenkaan suju ongelmitta... Al saa pihviä, ainakin melkein. (Married... with Children, komedia, USA, 1994)

17:30
Pulmuset (7)
Seinfeld (S)

Kausi 7, osa 7. George ei halua paljastaa pankkikorttinsa salasanaa Susanille. Lisäksi George saa uuden ystävän. (Seinfeld, komediasarja, USA, 1995)

18:00
Seinfeld (S)
70's show (7)

Viimeinen rinki. On uudenvuodenaatto, ja vuosikymmen on vaihtumassa. Formaneilla on ilmoitusasiaa, ja kellarin rinkiin kokoontuu tuttu joukko vielä viimeisen kerran. Sarjan päätösjaksossa ovat mukana myös Eric (Topher Grace) ja Kelso (Ashton Kutcher). (That '70s show, komediasarja, 8. kausi, USA, 2006)

18:30
70's show (7)
Konttori (S)

Kausi 1, osa 5. Komediasarja kuvaa dokumenttiohjelman keinoin paperitarvikkeita myyvän Dunder Mifflin konttorin arkea. Pääosassa loistaa Steve Carrel. (The Office, komediasarja, USA, 2005)

19:00
Konttori (S)
Konttori (S)

Kausi 1, osa 6. Konttoriin saapuu viehättävä laukkukauppias, ja Michael ja muut konttorin miehet alkavat kilvoitella hänen huomiostaan. (The Office, komediasarja, USA, 2005)

19:30
Konttori (S)
Maailman hauskimmat kotivideot

Kausi 1, osa 11. Tällä kertaa vuorossa ovat kotivideoiden noloimmat hetket. Nyt ei auta muu kuin nauraa, vaikka sitten itselleen. (TOP 20 Funniest, viihde, USA, 2013)

20:00
Maailman hauskimmat kotivideot
Elokuva: American Dreamz (7)

(American Dreamz, komedia, USA, 2006) Hugh Grantin ja Mandy Mooren tähdittämä komedia suositun laulukilpailun voittoa tavoittelevasta pikkukaupungin tytöstä ja tämän kilpakumppanista, musikaaleja rakastavasta terroristista, joka on värvätty surmaamaan USA:n vähä-älyinen presidentti. 100 min. Ohjaus: Paul Weitz. Pääosissa: Hugh Grant, Dennis Quaid, Mandy Moore, Willem Dafoe, Chris Klein.

21:00
Elokuva: American Dreamz (7)
Myyntimies Jethro

Kausi 2, osa 6. Myyntimies Jethro saa oman makkaran! Osuvan nimen keksiminen tuottaa Jethrolle päänvaivaa, eikä vaimolta tai anopilta heru tässä asiassa tukea. Jaksossa päästään kurkistamaan ensi kertaa myös Jethron Helsingin poikamiesboxiin ja kuullaan miten Seiska-lehti sai kaivettua Jetistä kohuotsikon. Entä kumpi kaasuttaa Maseratissa, Jethro vai radiotoimittaja Juha Perälä - ja miksi Perälä menettää totaalisesti hermonsa minigolf-radalla? (Myyntimies Jethro, kotimainen tosi-tv, 2014)

23:10
Myyntimies Jethro
Kyllä isi hoitaa (S)

Kausi 1, osa 9. Sheila kutsuu kaikki luokseen kuivahkolle kiitospäivän aterialle. Ulkona on hyytävän kylmä, mutta Gary aikoo viettää kolme päivää alennusmyyntijonossa saadakseen jättitelkkarin. (Guys with Kids, komediasarja, USA, 2012)

00:05
Kyllä isi hoitaa (S)
Kyllä isi hoitaa (S)

Kausi 1, osa 10. Gary ja Marny pääsevät kahdestaan ulos, mutta heille järjestetyn romanttisen hevoskärryajelun sijasta he päätyvätkin baariin. Nickin ja Emilyn söpöstely menee överiksi. (Guys with Kids, komediasarja, USA, 2012)

00:30
Kyllä isi hoitaa (S)
Ryhmäterapian tarpeessa (S)

Kausi 1, osa 17. Ryan ei kykene vielä luopumaan vihkisormuksestaan, vaikka se uhkaa ajaa Simonen tiehensä. Anne ottaa Herra K:n lapsenvahdiksi ja huomaa tämän olevan oikea Maija Poppanen. (Go On, draamakomedia, USA, 2012)

01:00
Ryhmäterapian tarpeessa (S)
Ryhmäterapian tarpeessa (S)

Kausi 1, osa 18. Ryanin vanha peliongelma nostaa päätään, kun Fausta vie hänet bingoon. Anne häpeää uutta tyttöystäväänsä, joka on hemaiseva mutta hölmö. (Go On, draamakomedia, USA, 2012)

01:30
Ryhmäterapian tarpeessa (S)
Miesten juttuja (S)

Kausi 1, osa 5. Komediasarja kertoo neljästä kaveruksesta, joita yhdistävät niin työ- kuin naishuoletkin. Full Steam -lehden toimitukseen sijoittuvan sarjan pääosia esittävät Danny Masterson (Milo Foster), Michael Cassidy (Tyler Mitchell), Adam Busch (Neal Bradford) ja James Lesure (Gibbs). Nealin tyttöystävän roolissa nähdään Meredith Hagner (Amy Jordan). (Men at Work, komedia, USA, 2012)

01:55
Miesten juttuja (S)
Miesten juttuja (S)

Kausi 1, osa 6. Komediasarja kertoo neljästä kaveruksesta, joita yhdistävät niin työ- kuin naishuoletkin. Full Steam -lehden toimitukseen sijoittuvan sarjan pääosia esittävät Danny Masterson (Milo Foster), Michael Cassidy (Tyler Mitchell), Adam Busch (Neal Bradford) ja James Lesure (Gibbs). Nealin tyttöystävän roolissa nähdään Meredith Hagner (Amy Jordan). (Men at Work, komedia, USA, 2012)

02:25
Miesten juttuja (S)
Villi Pohjola (S)

Kausi 2, osa 3. Maggie valehtelee tapailevansa Joelia tehdäkseen vaikutuksen vaativaan isäänsä. Holling harkitsee ympärileikkausta Shelleyn mieliksi. Mystinen kalmo askarruttaa kaupunkilaisia. (Northern Exposure, draama, USA, 1990)

02:50
Villi Pohjola (S)
Hysteerikkovanhemmat

Kausi 1, osa 8. Kasvatusasiantuntija Lenore Skenazy ottaa käsittelyyn ylihuolehtivia vanhempia, jotka rajoittavat lähes vainoharhaisesti lastensa elämää. Lenore auttaa hysteerisiä aikuisia rentoutumaan, luottamaan lapsiinsa ja antamaan heille mahdollisuuden itsenäistymiseen. (World's Worst Mom, tosi-tv, USA, 2012)

08:05
Hysteerikkovanhemmat
TV Shop Tvins

09:00
TV Shop Tvins
Kakkukuningas

Kausi 1, osa 4. Jauhopeukaloiden suosikkisarja seuraa New Jerseyssä sijaitsevan Carlo's Bakery -perheleipomon arkea, jossa nokkamiehenä häärää kakkumestari Buddy Valastro. Toinen toistaan uskomattomammat visiot muuttuvat Buddyn tiimin käsissä syötäviksi taideteoksiksi. Ohessa perheellä riittää haasteita nopeasti kasvavan leipomon pyörittämisessä. (Cake Boss, lifestyle, USA, 2009)

12:00
Kakkukuningas
Pomo keittiössä

Kausi 1, osa 4. Buddy valmistaa Italiasta kotoisin olevan lankonsa lempiruokia. Samalla miehet jutustelevat muun muassa leipomosta ja vuosien aikana yhdessä syödyistä aterioista. (Kitchen Boss, lifestyle, USA, 2011)

12:30
Pomo keittiössä
Hysteerikkovanhemmat

Kausi 1, osa 8. Kasvatusasiantuntija Lenore Skenazy ottaa käsittelyyn ylihuolehtivia vanhempia, jotka rajoittavat lähes vainoharhaisesti lastensa elämää. Lenore auttaa hysteerisiä aikuisia rentoutumaan, luottamaan lapsiinsa ja antamaan heille mahdollisuuden itsenäistymiseen. (World's Worst Mom, tosi-tv, USA, 2012)

12:55
Hysteerikkovanhemmat
Jon ja Kate +8

Kausi 4, osa 19. Jon ja Kate Gosselin pyörittävät todellista suurperhettä, johon kuuluvat 7-vuotiaat kaksostytöt sekä pian 4 vuotta täyttävät kuutoset. Sarja seuraa perheen vauhdikasta ja haastavaa elämää. (Jon & Kate Plus 8, tosi-tv, USA, 2008)

13:50
Jon ja Kate +8
Himoshoppaajien haaste

Kausi 1, osa 3. Kokemus kohtaa nuoruuden innon, kun neljä shoppaajaa kilpailee siitä, kuka pukeutuu tyylikkäimmin häihin, rock-festivaaleille ja Oscar-gaalan jatkoille. (Ultimate Shopper, viihde, USA, 2012)

14:45
Himoshoppaajien haaste
Jotain lainattua, jotain uutta

Kausi 3, osa 19. Morsiamet ovat vaikean valinnan edessä: pukeutuako suurena päivänä odotusten mukaisesti suvun perintökalleuteen, vai astellako alttarille oman maun mukaisessa modernissa häämekossa? Apuna mielipiteiden ristitulessa toimivat muotisuunnittelija Kelly Nishimoto ja stylisti Sam Saboura. (Something Borrowed, Something New, tosi-tv, USA, 2014)

15:40
Jotain lainattua, jotain uutta
Tahdon morsiuspuvun!

Kausi 10, jakso 12. Voiko kaikkia miellyttävää unelmien hääpukua löytyä, kun morsiamen ja läheisten toiveet eivät kohtaa? (Say Yes to the Dress, tosi-tv, USA, 2013)

16:10
Tahdon morsiuspuvun!
Glee (12)

Kausi 1, osa 8. Finn ja Quinn huomaavat kauhukseen, etteivät ole enää koulun ykköspari. Rachel ja Puck alkavat seurustella, vaikka tunteet vetävät muualle. Pojat joutuvat valitsemaan joko kuoron tai jalkapallon. (Glee, musiikkikomedia, USA, 2009)

16:40
Glee (12)
Jon ja Kate +8

Kausi 4, osa 20. Jon ja Kate Gosselin pyörittävät todellista suurperhettä, johon kuuluvat 7-vuotiaat kaksostytöt sekä pian 4 vuotta täyttävät kuutoset. Sarja seuraa perheen vauhdikasta ja haastavaa elämää. (Jon & Kate Plus 8, tosi-tv, USA, 2008)

17:30
Jon ja Kate +8
Suuri kakkukisa

Kausi 2, osa 3. Kakkumestarit ottavat toisistaan mittaa herkullisessa ja vauhdikkaassa sarjassa. Kussakin jaksossa kolmella kilpailijalla ja heidän tiimeillään on 9 tuntia aikaa loihtia vähintään 1,5 metriä korkea, tietyn teeman mukainen kakku. Voittaja kuittaa luomuksellaan reilut 9000 euroa. (Ultimate Cake Off, tosi-tv, USA, 2010)

18:30
Suuri kakkukisa
Jotain lainattua, jotain uutta

Kausi 3, osa 20. Morsiamet ovat vaikean valinnan edessä: pukeutuako suurena päivänä odotusten mukaisesti suvun perintökalleuteen, vai astellako alttarille oman maun mukaisessa modernissa häämekossa? Apuna mielipiteiden ristitulessa toimivat muotisuunnittelija Kelly Nishimoto ja stylisti Sam Saboura. (Something Borrowed, Something New, tosi-tv, USA, 2014)

19:30
Jotain lainattua, jotain uutta
Tahdon morsiuspuvun!

Kausi 10, jakso 13. Nämä morsiamet tietävät tarkkaan, mitä haluavat. Voidaanko yksityiskohtaiset toiveet toteuttaa? (Say Yes to the Dress, tosi-tv, USA, 2013)

20:00
Tahdon morsiuspuvun!
Naismurhatutkijat (12)

Kausi 1, osa 6. Nainen soittaa hätäkeskukseen ja kertoo, että hän on ampunut raiskaajansa. Rikostutkija Bentonin löytämät todisteet eivät kuitenkaan viittaa itsepuolustukseen. (Women of Homicide, tosi-tv, USA, 2014)

20:30
Naismurhatutkijat (12)
Näin minut murhattiin

Kausi 2, osa 12. Tosielämän murhatapaukset heräävät eloon, kun uhrien ääni nousee päivänvaloon näyttelijöiden avulla. Murhatut sekä tutkijat, perheenjäsenet ja ystävät kertovat, mitä tapahtui. Katsojalle jää pääteltäväksi, kuka murhaaja lopulta oli. (I Was Murdered, rikostarina, USA)

21:30
Näin minut murhattiin
Vaaralliset valheet (12)

Kausi 1, osa 2. Harveyn ja Shanan avioliitto on alkanut rakoilla, ja Shana epäilee Harveya uskottomuudesta. Totuus lyö Shanan ällikällä. (Dirty Little Lies, rikostarina, USA, 2012)

22:00
Vaaralliset valheet (12)
Seksileikeistä ensiapuun (12)

Kausi 1, osa 9. Karkkiporeet, alkoholin kastelemat housut ja lemmenleikit autossa aiheuttavat vaaratilanteita pariskunnille. (Sex Sent Me to the ER, viihde, USA, 2014)

22:30
Seksileikeistä ensiapuun (12)
Melkein täydellinen rikos (12)

Kausi 2, osa 11. Sarja esittelee tositarinoita rikollisista, jotka ovat onnistuneet pakenemaan tekonsa jälkeen ja piileskelemään lain kouralta - mutta ei ikuisesti. (I Almost Got Away With It, rikostarina, USA, 2010)

23:25
Melkein täydellinen rikos (12)
Tappavat suhteet (12)

Kausi 2, osa 3. Rikosdokumenttisarjassa uppoudutaan intohimorikosten ihmeelliseen maailmaan. (Deadly Affairs, rikosdokumenttisarja, USA, 2012)

00:15
Tappavat suhteet (12)
Seksileikeistä putkaan (12)

Kausi 1, osa 4. Vauhdikkaiksi yltyneet seksileikit johtavat uutuussarjassa vankilakeikkaan. Mustan huumorin värittämiin tapauksiin lukeutuvat mm. parkkipaikalla lemmenleikkeihin ryhtynyt vanhempi pari ja rakastavaiset, joiden roolileikkiä poliisi luulee aidoksi kidnappaustilanteeksi. (Sex Sent Me to the Slammer, viihde, USA, 2015)

01:10
Seksileikeistä putkaan (12)
Kenet ihmeessä nain? (12)

Kausi 5, osa 2. Menestynyt Jason tapaa netissä unelmanaisensa Andrian, mutta tämän kauniin hymyn takana piilee hillitöntä raivoa ja synkkiä salaisuuksia. (Who the Hell Did I Marry, rikostarina, USA, 2015)

01:40
Kenet ihmeessä nain? (12)
Näin minut murhattiin

Kausi 2, osa 10. Tosielämän murhatapaukset heräävät eloon, kun uhrien ääni nousee päivänvaloon näyttelijöiden avulla. Murhatut sekä tutkijat, perheenjäsenet ja ystävät kertovat, mitä tapahtui. Katsojalle jää pääteltäväksi, kuka murhaaja lopulta oli. (I Was Murdered, rikostarina, USA)

02:05
Näin minut murhattiin
Redrum

Kausi 1, osa 10. Rikossarja lähestyy tosielämän murhatapauksia hetkestä, jolloin murhaaja kohtasi uhrinsa. Uhrin lähipiirin ja välillä myös itse murhaajan haastatteluiden avulla tutkijat löytävät lopulta tien rikoksen alkulähteille. (Redrum, rikostarina, USA, 2013)

02:35
Redrum
Melkein täydellinen rikos (16)

Kausi 2, osa 9. Sarja esittelee tositarinoita rikollisista, jotka ovat onnistuneet pakenemaan tekonsa jälkeen ja piileskelemään lain kouralta - mutta ei ikuisesti. (I Almost Got Away With It, rikostarina, USA, 2010)

03:05
Melkein täydellinen rikos (16)
Paholaisen palapeli (12)

Kausi 1, osa 4. Pienet yksityiskohdat muodostavat palapelin, joka johdattaa tutkijat lopulta murhaajan jäljille. Piinkovat ammattilaiset kuorivat pala palalta uhrien taustoja ja todisteita selvittääkseen, mitä tapahtui. (Devil In The Details, rikostarina, USA, 2014)

03:55
Paholaisen palapeli (12)
American Chopper

Kausi 3, osa 2. Space Shuttle Tribute -pyörä, 2/2. Pojat suuntaavat Johnsonin avaruuskeskukseen Houstoniiin tarkoituksenaan paljastaa pyörä NASAlle ja avaruussukkula Discoverylla kotiin palanneille astronauteille. (American Chopper, tosi-tv, USA, 2005)

06:25
American Chopper
Yllätystuunaajat

Kausi 2, osa 3. 4-4-New. Tuunaajat saavat käsiinsä Oldsmobile 442 vm. 1968, joka on nähnyt parempiakin päiviä. Heillä on viikko aikaa saada autoon uutta coolia ilmettä. (Overhaulin', tosi-tv, USA, 2005)

07:25
Yllätystuunaajat
LA Ink

Kausi 1, osa 12. LA Ink tarjoaa tarinoita tatuointien takaa. Sarjassa seurataan neljän arvostetun tatuointitaiteilijan Kat Von D:n, Kim Saigh'n, Hannah Aitchisonin ja Corey Millerin työskentelyä losangelesilaisessa tatuointistudiossa. (LA Ink, tosi-tv, USA, 2007)

08:20
LA Ink
TV Shop Tvins

09:15
TV Shop Tvins
Amerikan kamalimmat tatuoinnit

Kausi 1, osa 5. Naimisiin menevä Heather haluaa peittää rinnastaan roskaruoka-aiheiset tatuoinnit ennen hääpäivää. Rachael tahtoo eroon lähes sadan kilon painonpudotuksen kylkiäisenä muotoaan muuttaneesta kuvasta. (America's Worst Tattoos, tosi-tv, USA, 2012)

12:15
Amerikan kamalimmat tatuoinnit
Ehdonalaisvangit koirankouluttajina

Kausi 4, osa 3. Villalobos on ratkeamassa liitoksistaan, kun tiimi kutsutaan noutamaan kahta eri pentuetta. Kulkukoira Beaux auttaa pelastamaan koiran ja sulattaa Tian sydämen. (Pit Bulls and Parolees, tosi-tv, USA, 2012)

12:45
Ehdonalaisvangit koirankouluttajina
Yllätystuunaajat

Kausi 2, osa 4. Monte Fuego. Chip on onnistunut yhdessä vaimonsa ja ystävänsä kanssa saamaan käsiinsä Raycen 1970 vuosimallia olevan Monte Carlon, johon tehdään täydellinen remontti. (Overhaulin', tosi-tv, USA, 2005)

13:40
Yllätystuunaajat
American Chopper

Kausi 3, osa 3. Rickin pyörä, 1/2. Senior päättää yllättää Rickin and kertoo, että seuraava pyörä rakennetaan tälle. Mikey tulee mukaan avuksi ja inspiraatioksi. (American Chopper, tosi-tv, USA, 2005)

14:35
American Chopper
Hengenvaarallinen saalis

Kausi 8, osa 10. Nousu ja tuho. Raaka tuuli jatkaa puhaltamista ravustusvesillä, ja Wizardia varustetaan napa-alueelta tulevaa jäätä varten. Kodiakilla tunteet kuohuvat. (Deadliest Catch, tosi-tv, USA, 2012)

15:30
Hengenvaarallinen saalis
LA Ink

Kausi 1, osa 13. LA Ink tarjoaa tarinoita tatuointien takaa. Sarjassa seurataan neljän arvostetun tatuointitaiteilijan Kat Von D:n, Kim Saigh'n, Hannah Aitchisonin ja Corey Millerin työskentelyä losangelesilaisessa tatuointistudiossa. (LA Ink, tosi-tv, USA, 2007)

16:20
LA Ink
Ehdonalaisvangit koirankouluttajina

Kausi 4, osa 4. Mariah auttaa kahta hyväsydämisen sotaveteraanin pelastamaa koiraa. Villalobosin vapaaehtoinen apulainen haluaa tarjota kodin yhdelle tarhan koirista. (Pit Bulls and Parolees, tosi-tv, USA, 2012)

17:15
Ehdonalaisvangit koirankouluttajina
Hengenvaarallinen saalis

Kausi 8, osa 11. Laivasto palaa Beringinmerelle, missä sillä on vastassaan ankarin talvi miesmuistiin. Kaupankäynnissäkin on selvä laskukausi. Kuka onnistuu tekemään hyvän kauden? (Deadliest Catch, tosi-tv, USA, 2012)

18:10
Hengenvaarallinen saalis
Tuhoutunut sekunneissa

Kausi 1, osa 13. Tässä jaksossa nähdään, kun tehdaspalo syöksee tappavia sirpaleita, moottoripyörä törmää 215 km:n tuntivauhdissa, yhdeksänkerroksinen rakennus sortuu Venäjällä ja Titan-raketti räjähtää. (Destroyed in Seconds, dokumenttisarja, USA, 2013)

19:05
Tuhoutunut sekunneissa
Tuhoutunut sekunneissa

Kausi 1, osa 14. Tässä jaksossa nähdään, kun kilpa-auto iskeytyy seinään 160 km tuntivauhdilla, 420 km tunnissa puhaltava myrskytuuli tuhoaa taloja, 70-vuotias lentäjä törmää gyrokopterilla ja moottorikelkka putoaa 90 metriä. (Destroyed in Seconds, dokumenttisarja, USA, 2013)

19:35
Tuhoutunut sekunneissa
Luonnon armoilla

Kausi 1, osa 7. Alaska. Mykelin ja Ruthin moottorikelkka rikkoutuu Alaskan villissä luonnossa. He tajuavat, että kevään sulat kelit voivat olla vaarallisempia kuin keskitalven kylmyys. (Man, Woman, Wild, tosi-tv, USA, 2010)

20:05
Luonnon armoilla
Wheeler Dealers

Kausi 6. osa 17. Land Rover Discovery, 1/2. Mike Brewer ja Edd China ostavat ja kunnostavat klassisia autoja, jotka myyvät sitten voitolla. Tässä jaksossa he kunnostavat Land Rover Discoveryn. (Wheeler Dealers, tosi-tv, Iso-Britannia, 2009)

21:00
Wheeler Dealers
Wheeler Dealers

Kausi 6. osa 18. Land Rover Discovery, 2/2. Mike Brewer ja Edd China ostavat ja myyvät klassisia autoja. He ovat kuunnostaneet Land Rover Discoveryn, mutta pystyvätkö he myymään sen voitolla? (Wheeler Dealers, tosi-tv, Iso-Britannia, 2009)

21:30
Wheeler Dealers
Elokuva: Miehuuskoe (12)

(The Graduate, draama, USA, 1967) Mike Nicholsin klassikkoelokuvassa nuori opiskelija Ben (Dustin Hoffman) päätyy vanhemman naisen rakastajaksi kohtalokkain seurauksin. 105 min. Ohjaus: Mike Nichols. Pääosissa: Dustin Hoffman, Anne Bancroft, Katharine Ross.

22:00
Elokuva: Miehuuskoe (12)
Spartacus: Areenan kuninkaat (18)

2. kauden jaksot alkavat uusintana. Osa 1. Batiatus on saanut isänsä gladiaattorikoulun hoitaakseen. Hän ostaa aatelismies Tulliuksen orjan ylihinnalla päästäkseen Tulliuksen suosioon. Batiatus julistaa gladiaattori Gannicuksen voittavan kaksintaistelun vaikka silmät sidottuna, jos hän vain pääsee osallistumaan avajaisturnaukseen. Tullius tarjoutuu pian ostamaan Gannicuksen, mutta Batiatus ei suostu myymään. Hän saa maksaa siitä kalliisti. Lucretian ystävä Gaia on jäänyt hiljattain leskeksi ja tulee käymään ihailemansa ystävättären luona. Verevä Gannicus herättää intohimoja myös naisten kesken. (Spartacus: Gods of the Arena, draama, USA, 2011)

00:00
Spartacus: Areenan kuninkaat (18)
Chicago Fire (12)

Kausi 1, osa 21. Chicagolaisten palomiesten jännittävästä arjesta kertova draama. (Chicago Fire, draama, USA, 2012)

01:00
Chicago Fire (12)
Miami Ink

Kausi 1, osa 20. Valmistettu Japanissa. Yoji tekee ensimmäisen tatuointinsa maksavalle asiakkaalle. Miami Inkin työntekijät astuvat taiteen maailmaan tekemällä töitä kansainväliseen näyttelyyn tulevien taulujen parissa. (Miami Ink, tosi-tv, USA, 2005)

01:55
Miami Ink
Yllätystuunaajat

Kausi 2, osa 4. Monte Fuego. Chip on onnistunut yhdessä vaimonsa ja ystävänsä kanssa saamaan käsiinsä Raycen 1970 vuosimallia olevan Monte Carlon, johon tehdään täydellinen remontti. (Overhaulin', tosi-tv, USA, 2005)

02:45
Yllätystuunaajat
American Chopper

Kausi 3, osa 2. Space Shuttle Tribute -pyörä, 2/2. Pojat suuntaavat Johnsonin avaruuskeskukseen Houstoniiin tarkoituksenaan paljastaa pyörä NASAlle ja avaruussukkula Discoverylla kotiin palanneille astronauteille. (American Chopper, tosi-tv, USA, 2005)

03:45
American Chopper
Ehdonalaisvangit koirankouluttajina

Kausi 4, osa 4. Mariah auttaa kahta hyväsydämisen sotaveteraanin pelastamaa koiraa. Villalobosin vapaaehtoinen apulainen haluaa tarjota kodin yhdelle tarhan koirista. (Pit Bulls and Parolees, tosi-tv, USA, 2012)

04:35
Ehdonalaisvangit koirankouluttajina
01.07.
30 Rock (S)

Kausi 1, osa 20. Clevelandin tuoksu. Liz harkitsee muuttoa Clevelandiin Floydin kanssa. Jack on onnellinen hauraan morsiamensa kanssa, mutta intiimielämä ei ota sujuakseen. Tracy pelkää Mustien ristiretkeläisten kostoa. (30 Rock, komedia, USA, 2006)

06:50
30 Rock (S)
30 Rock (7)

Kausi 1, osa 21. Cowboy karkuteillä. Jack murtuu paineiden alla, kun häät lähestyvät ja äiti saapuu visiitille. Mustia ristiretkeläisiä pakoileva Tracy katoaa maisemista, mutta kauden viimeinen lähetys pitäisi saada purkkiin. (30 Rock, komedia, USA, 2006)

07:15
30 Rock (7)
Houstonin eläinpoliisit

Kausi 3, osa 7. Oikeussalidraama. Dokumentaarisessa sarjassa seurataan Houstonin eläinsuojeluyhdistyksen työtä kaltoinkohdeltujen eläinten hyväksi. (Animal Cops Houston, tosi-tv, USA, 2005)

07:45
Houstonin eläinpoliisit
Dawson's Creek (S)

Kausi 3, osa 10. Nuorten viikonloppureissu Bostoniin johtaa moniin mielenkiintoisiin ja opettavaisiin kohtaamisiin. (Dawson's Creek, draamasarja, USA, 1999)

08:40
Dawson's Creek (S)
TV Shop Tvins

09:30
TV Shop Tvins
Kuinka sitten kävikään?

Sarja alkaa. Kausi 1, osa 1. Mitä tapahtuu huimapäälle, joka yrittää kiivetä seiniä pitkin hämähäkkimiehen tapaan? Entä miten käy uhkarohkealle ihmisammukselle? Sarjassa etsitään tieteellisiä selityksiä ja teorioita kameroiden tallentamille uskomattomille, pelottaville, hauskoille ja hämmästyttäville tilanteille. Avausjaksossa selviää, mitä tapahtuu lumivyöryn alle hautautuneelle hiihtäjälle sekä vastaantulevaa autoa kohti singahtaneelle rekka-autolle. (What Happened Next?, viihde, USA, 2014)

12:30
Kuinka sitten kävikään?
Pulmuset (S)

Kausi 8, osa 5. Marcy kammoaa yleisölle puhumista ja turvautuu yhtiökokouksessa makuuhuoneaiheisiin mielikuviin voittaakseen pelkonsa. Al innostuu räppivideoista. (Married... with Children, komedia, USA, 1994)

13:00
Pulmuset (S)
Pulmuset (7)

Kausi 8, osa 6. Kelly ja Bud ovat kyllästyneet romu-Dodgeen ja ostavat yhteisillä säästöillään uuden auton. Yhteisomistajuus ei kuitenkaan suju ongelmitta... Al saa pihviä, ainakin melkein. (Married... with Children, komedia, USA, 1994)

13:30
Pulmuset (7)
Seinfeld (S)

Kausi 7, osa 7. George ei halua paljastaa pankkikorttinsa salasanaa Susanille. Lisäksi George saa uuden ystävän. (Seinfeld, komediasarja, USA, 1995)

14:00
Seinfeld (S)
Villi Pohjola (7)

Kausi 2, osa 6. Vuotuinen venäläinen vieras saapuu Cicelyyn saaden kaupunkilaiset juhlimaan riemusta, mutta välit Mauricen kanssa kärjistyvät. Ed rakastuu ja pyytää Chrisiä kynäilemään rakkauskirjeet puolestaan. Holling kärsii levottomista unista. (Northern Exposure, draama, USA, 1990)

14:30
Villi Pohjola (7)
Dawson's Creek (S)

Kausi 3, osa 11. Joey huolestuu Dawsonin sulkeutuneisuudesta. Jack yrittää lähestyä Ethania, ja Jen tulee katumapäälle Henryn suhteen. (Dawson's Creek, draamasarja, USA, 1999)

15:25
Dawson's Creek (S)
30 Rock (S)

Kausi 1, osa 20. Clevelandin tuoksu. Liz harkitsee muuttoa Clevelandiin Floydin kanssa. Jack on onnellinen hauraan morsiamensa kanssa, mutta intiimielämä ei ota sujuakseen. Tracy pelkää Mustien ristiretkeläisten kostoa. (30 Rock, komedia, USA, 2006)

16:15
30 Rock (S)
30 Rock (7)

Kausi 1, osa 21. Cowboy karkuteillä. Jack murtuu paineiden alla, kun häät lähestyvät ja äiti saapuu visiitille. Mustia ristiretkeläisiä pakoileva Tracy katoaa maisemista, mutta kauden viimeinen lähetys pitäisi saada purkkiin. (30 Rock, komedia, USA, 2006)

16:45
30 Rock (7)
Pulmuset (S)

Kausi 8, osa 7. Marcy houkuttelee Jeffersonin, Pegin, Kellyn ja Budin esiintymään Village People -yhtyeenä hyväntekeväisyysjuhlissaan. Halloweeniä vihaava Al kohtaa kuoleman. (Married... with Children, komedia, USA, 1994)

17:10
Pulmuset (S)
Pulmuset (S)

Kausi 8, osa 8. Al palkkaa kenkäkauppaan nuoren apulaisen, jolle hän kertoo muutamia valikoituja totuuksia avioliitosta. Kelly käyttäytyy kummallisesti työtapaturman seurauksena. (Married... with Children, komedia, USA, 1994)

17:40
Pulmuset (S)
Seinfeld (S)

Kausi 7, osa 8. Jerry ystävystyy vastahakoisesti kuntoklubinsa altaanhoitajan kanssa, Elaine ystävystyy Susanin kanssa, ja Kramer hankkii uuden puhelinnumeron. (Seinfeld, komediasarja, USA, 1995)

18:05
Seinfeld (S)
Pulmuset (S)

7. kauden jaksot alkavat uusintana. Osa 1. Chicagolaisen Bundyn lähiöperheen elämästä kertova tilannekomediasarja tuo ruutuun kenkämyyjä-isä Alin (Ed O'Neill), kotirouva-äiti Peggyn (Katey Sagal), heidän yksinkertaisen ja hutsahtavan blondityttärensä Kellyn (Christina Applegate), näsäviisaan ja itsekeskeisen poikansa Budin (David Faustino), laiminlyödyn Buck-koiran sekä naapurissa asuvan D'Arcyn pariskunnan. Peggyn sukulaiset tulevat kylään ja "unohtavat" nuorimman lapsensa Bundyn perheen hoiviin. Sulaako vastahakoisen Alin sydän? (Married... with Children, komedia, USA, 1992)

18:35
Pulmuset (S)
Columbo (12)

Kausi 12, osa 3. Peitetehtävissä. Kaksi pikkurikollista löydetään kuolleena, ja toinen puristaa kädessään valokuvasta leikattua palasta. Pian käy ilmi, että ympäri kaupunkia sirotelluista palasista muodostuu kuva, joka paljastaa ammoisen ryöstösaaliin kätköpaikan. Columbo ryhtyy jäljittämään palasten haltijoita, mutta neljän miljoonan dollarin saalis vetää puoleensa myös vaarallisia ja murhanhimoisia etsijöitä. (Columbo, draama, USA, 1994)

19:10
Columbo (12)
Elokuva: Mamma Mia! (S)

(Mamma Mia!, musikaalikomedia, USA, 2008) Abba-hiteille rakentuva musikaali naimisiin menevästä Sophiesta, joka kutsuu häihin kolme äitinsä entistä heilaa saadakseen selville, kuka heistä on hänen oikea isänsä. 98 min. Ohjaus: Phyllida Lloyd. Pääosissa: Amanda Seyfried, Christine Baranski, Colin Firth, Dominic Cooper, Julie Walters, Meryl Streep, Pierce Brosnan, Stellan Skarsgård.

21:00
Elokuva: Mamma Mia! (S)
Alastomat selviytyjät

Kausi 1, osa 6. Kaksitoista seikkailijaa testaa selviytymistaitojaan Kolumbian villin luonnon keskellä peräti 40 päivän ajan ilman ruokaa, vettä ja vaatteita. (Naked and Afraid XL, tosi-tv, USA, 2015)

23:05
Alastomat selviytyjät
Client List (7)

Kausi 1, osa 3. Työn ja perheen ristitulessa. Työn ja perheen välissä pallotteleva Riley joutuu tekemään oharit asiakkaalle, kun kenkkuilevalla Katiella on ongelmia koulussa. Sukkela hieroja pitää kuitenkin asiakkaan tyytyväisenä ja ansaitsee tunnustusta töissä, mikä saa toiset työkavereista vihreiksi kateudesta. Lynette tuo uuden poikaystävänsä näytille. (The Client List, draama, USA, 2012)

00:00
Client List (7)
Client List (7)

Kausi 1, osa 4. Valheita ja totuuksia. Suvun maineen säilyttämiseksi Lynette painostaa Rileya seurapiirijuhliin huolimatta Kylen kysymyksiä herättävästä poissaolosta, mutta jaksaako Riley pitää kulissia yllä? Tietämättään Riley tarjoaa lisäpalveluja Kendran sulhasen ystävälle, ja hermoileva Kendra panikoi rakkaansa kuulevan, mitä työpaikalla tapahtuu. (The Client List, draama, USA, 2012)

00:50
Client List (7)
Eläintodistaja

Kausi 1, osa 8. Operaatio lumiaura. Eläimet eivät pysty puhumaan, mutta ne voivat kuitenkin auttaa viranomaisia rikoksien ratkaisemisessa. Sarja esittelee rikostutkintoja, joissa eläin on tarjonnut ratkaisevan todisteen. (Animal Witness, dokumentti, USA, 2008)

01:40
Eläintodistaja
Yövuoro (7)

Kausi 1, osa 3. Itsensä metsällä satuttaneen metsästäjän käsi on leikattava kiireen vilkkaa ulos sen nielaisseen villisian vatsasta. Myös metsämiehen käly loukkaantuu reissulla, ja kun miehen vaimo ilmaantuu sairaalaan, Jordan ja TC huomaavat ajautuneensa keskelle mutkikasta perheriitaa. Drew satuttaa kätensä. (The Night Shift, draamasarja, USA, 2014)

02:05
Yövuoro (7)
Trokarit

Kausi 4, osa 8. Ohjelmassa seurataan metsään kätketyillä laitteilla omaa pontikkaansa keitteleviä trokareita, jotka kuitenkin yrittävät pysyä viranomaisten ystävinä. (Moonshiners, tosi-tv, USA, 2014)

02:55
Trokarit
Dawson's Creek (S)

Kausi 3, osa 11. Joey huolestuu Dawsonin sulkeutuneisuudesta. Jack yrittää lähestyä Ethania, ja Jen tulee katumapäälle Henryn suhteen. (Dawson's Creek, draamasarja, USA, 1999)

03:50
Dawson's Creek (S)
Sisarvaimot

Kausi 4, osa 13. Brownit vastailevat katsojien kysymyksiin. Tuleeko perheeseen lisää lapsia? Entä miten vaimot pitävät mustasukkaisuuden kurissa? (Sister Wives, tosi-tv, USA, 2013)

08:15
Sisarvaimot
Maailman hauskimmat häävideot

Kausi 1, osa 5. Kihlasormuksia kätketään ruokaan ja häissä nähdään Bollywood-glamouria ja ilmapalloja. Morsiuspari lähtee häämatkalle vauhdilla, ja kuokkavieras iskee naisia. (Happily Ever Laughter, viihde, USA, 2011)

08:40
Maailman hauskimmat häävideot
TV Shop Tvins

09:10
TV Shop Tvins
Kakkukuningas

Kausi 1, osa 5. Jauhopeukaloiden suosikkisarja seuraa New Jerseyssä sijaitsevan Carlo's Bakery -perheleipomon arkea, jossa nokkamiehenä häärää kakkumestari Buddy Valastro. Toinen toistaan uskomattomammat visiot muuttuvat Buddyn tiimin käsissä syötäviksi taideteoksiksi. Ohessa perheellä riittää haasteita nopeasti kasvavan leipomon pyörittämisessä. (Cake Boss, lifestyle, USA, 2009)

12:10
Kakkukuningas
Pomo keittiössä

Kausi 1, osa 5. Buddy ja hänen sisarensa Lisa rakastavat pastaa. Yhdessä he valmistavat isoäitinsä opettamalla tavalla kotitekoista pastaa. Heidän lempiruokiaan ovat muuan muassa perunagnocchit sienikastikkeella sekä rigatonipasta. (Kitchen Boss, lifestyle, USA, 2011)

12:35
Pomo keittiössä
Sing Date

Kausi 1, osa 39. Sing Date on brittiläinen treffi-ohjelma, jossa rakkautta etsitään laulamalla. Tässä jaksossa unelmiensa kumppania etsii 31-vuotias Sarah. (Sing Date, viihde, Iso-Britannia, 2012)

13:05
Sing Date
Sing Date

Kausi 1, osa 40. Sing Date on brittiläinen treffi-ohjelma, jossa rakkautta etsitään laulamalla. Tässä jaksossa tapaamme 22-vuotiaan katusoittajan, Rhysin, joka etsii elämänsä naista. (Sing Date, viihde, Iso-Britannia, 2012)

13:30
Sing Date
Jon ja Kate +8

Kausi 4, osa 20. Jon ja Kate uusivat häävalansa Havaijilla. Hääjuhlaan osallistuvat Jonin sukulaiset, jotka eivät päässeet ensimmäisiin häihin. Lapset pääsevät laittautumaan. (Jon & Kate Plus 8, tosi-tv, USA, 2008)

14:00
Jon ja Kate +8
Suuri kakkukisa

Kausi 2, osa 3. Kakkumestarit ottavat toisistaan mittaa herkullisessa ja vauhdikkaassa sarjassa. Kussakin jaksossa kolmella kilpailijalla ja heidän tiimeillään on 9 tuntia aikaa loihtia vähintään 1,5 metriä korkea, tietyn teeman mukainen kakku. Voittaja kuittaa luomuksellaan reilut 9000 euroa. (Ultimate Cake Off, tosi-tv, USA, 2010)

14:55
Suuri kakkukisa
Jotain lainattua, jotain uutta

Kausi 3, osa 20. Morsiamet ovat vaikean valinnan edessä: pukeutuako suurena päivänä odotusten mukaisesti suvun perintökalleuteen, vai astellako alttarille oman maun mukaisessa modernissa häämekossa? Apuna mielipiteiden ristitulessa toimivat muotisuunnittelija Kelly Nishimoto ja stylisti Sam Saboura. (Something Borrowed, Something New, tosi-tv, USA, 2014)

15:45
Jotain lainattua, jotain uutta
Tahdon morsiuspuvun!

Kausi 10, jakso 13. Nämä morsiamet tietävät tarkkaan, mitä haluavat. Voidaanko yksityiskohtaiset toiveet toteuttaa? (Say Yes to the Dress, tosi-tv, USA, 2013)

16:15
Tahdon morsiuspuvun!
Glee (12)

Kausi 1, osa 9. Kun käy ilmi, ettei koulu maksa Artien matkaa karsintoihin, keksii Will oivan keinon nostattaa yhteishenkeä ja kerätä rahaa yhteiskuljetusta varten. Rachel ja Kurt kisaavat soolosta. (Glee, musiikkikomedia, USA, 2009)

16:40
Glee (12)
Jon ja Kate +8

Kausi 4, osa 21. Jon ja Kate Gosselin pyörittävät todellista suurperhettä, johon kuuluvat 7-vuotiaat kaksostytöt sekä pian 4 vuotta täyttävät kuutoset. Sarja seuraa perheen vauhdikasta ja haastavaa elämää. (Jon & Kate Plus 8, tosi-tv, USA, 2008)

17:30
Jon ja Kate +8
Pienten perhe

Kausi 1, osa 14. Zach kolhii äitinsä vanhan auton, eikä nuoren miehen ajokoekaan tunnu onnistuvan niin millään. Matt yrittää tsempata poikaansa ja keksii tälle kannustimia, jotta tämä ottaisi kokeen vakavasti. Amy saa uuden auton, mutta auton paras ominaisuus rikkoutuu heti kättelyssä. (Little People, Big World, tosi-tv, USA, 2006)

18:00
Pienten perhe
Tahdon morsiuspuvun: Häiden jälkeen

Erikoisjaksot 2/2. HKelly ja Roger muistelevat kolmen vuoden takaisia Liisa Ihmemaassa -häitään. Pariskunta kertoo myös siitä, miten yhteiselo saatiin sujumaan takkuilevan alun jälkeen. (Say Yes To The Dress: Since The Big Day, tosi-tv, USA, 2014)

18:30
Tahdon morsiuspuvun: Häiden jälkeen
Tahdon morsiuspuvun: Kaasot

Kausi 4, osa 3. Tällä kertaa tiimillä on hoidettavanaan yksi kostonhimoinen morsiusneito ja yksi epävarma kaaso. Löytyykö tilanteeseen sopiva ratkaisu, ja saavatko morsiamet täydelliset mekkonsa? (Say Yes to the Dress: Bridesmaids, lifestyle, USA, 2013)

19:30
Tahdon morsiuspuvun: Kaasot
Synnytä ja voita!

Kausi 1, osa 4. Uuden tietovisan näyttämönä toimii synnytyssali! Isät ja äidit saavat mahdollisuuden voittaa lapselleen upeita palkintoja, joista suurimpana rahakas stipendi yliopistoon. Tietovisaa häiritsee kuitenkin yksi asia: käynnissä oleva synnytys. (Labor Games, viihde, USA, 2015)

20:00
Synnytä ja voita!
Kaikki seksistä

Kausi 1, osa 5. Nokkela naisnelikko ruotii suorasukaisessa keskusteluohjelmassa ajankohtaisia seksiin, rakkauteen ja suhteisiin liittyviä aiheita. Margaret Cho, Heather McDonald, Marissa Jaret Winokur ja Dr. Tiffanie David Henry tuovat kukin päivän puheenaiheisiin oman terävän näkökulmansa. (All About Sex, viihde, USA, 2014)

20:30
Kaikki seksistä
Seksileikeistä putkaan

Kausi 1, osa 5. Vauhdikkaiksi yltyneet seksileikit johtavat uutuussarjassa vankilakeikkaan. Mustan huumorin värittämiin tapauksiin lukeutuvat mm. parkkipaikalla lemmenleikkeihin ryhtynyt vanhempi pari ja rakastavaiset, joiden roolileikkiä poliisi luulee aidoksi kidnappaustilanteeksi. (Sex Sent Me to the Slammer, viihde, USA, 2015)

21:00
Seksileikeistä putkaan
Myrkylliset suhteet

Kausi 1, osa 5. Nämä naiset rakastuivat väärään mieheen ja vajosivat petollisen kumppaninsa mukana syviin vesiin. Uteliaisuus ja rohkeus kostautuvat, kun naiset huomaavat ajautuneensa syvälle alamaailman, kulttien ja muiden vaarojen pariin. (Poisoned Passions, rikostarina, USA, 2013)

21:30
Myrkylliset suhteet
Elokuva: Country Strong (12)

(Country Strong, draama, USA, 2010) Kelly Canter on kantrimusiikin tähtönen, joka on langennut päihdekoukkuun ja joutunut katkaisuhoitoon. Hänen aviomiesmanagerinsa järjestää vaimolleen paluukiertueen, jonne Kelly haluaa mukaan apuhoitaja Beaun päihdeklinikalta. Myös entinen missi liittyy joukkoon ja ihmissuhdesoppa on valmis. 102 min. Ohjaus: Shana Feste. Pääosissa: Garrett Hedlund, Gwyneth Paltrow, Leighton Meester, Tim McGraw.

22:30
Elokuva: Country Strong (12)
Tappavat suhteet (12)

Kausi 2, osa 4. Rikosdokumenttisarjassa uppoudutaan intohimorikosten ihmeelliseen maailmaan. (Deadly Affairs, rikosdokumenttisarja, USA, 2012)

00:35
Tappavat suhteet (12)
Seksielämä kuntoon (12)

Kausi 1, osa 5. Sarja paljastaa rohkeasti, mitä muiden makuuhuoneissa tapahtuu. Pariskunnat osallistuvat retriittiin, jossa ammattilaiset auttavat heitä seksiin liittyvissä ongelmissa, kuten haluttomuus, kehonkuvaongelmat ja uskottomuus. Valmennuksen lisäksi parit dokumentoivat edistystään haastatteluiden ja videopäiväkirjojen kautta. Mikään seksuaalisuuteen liittyvä ongelma ei ole tässä sarjassa tabu. (Sex Hospital, tosi-tv, USA, 2013)

01:25
Seksielämä kuntoon (12)
Näin minut murhattiin (12)

Kausi 2, osa 11. Tosielämän murhatapaukset heräävät eloon, kun uhrien ääni nousee päivänvaloon näyttelijöiden avulla. Murhatut sekä tutkijat, perheenjäsenet ja ystävät kertovat, mitä tapahtui. Katsojalle jää pääteltäväksi, kuka murhaaja lopulta oli. (I Was Murdered, rikostarina, USA)

02:20
Näin minut murhattiin (12)
Vaaralliset valheet (12)

Sarja alkaa uusintana. Kausi 1, osa 1. Kylmäpäiset valehtelijat syöttävät läheisilleen valheen toisensa perään. Uhrien maailma musertuu kerralla, kun salatut henkilöllisyydet, kaksoiselämä ja muut petokset lopulta paljastuvat. Rhondan mustasukkaisuus varjostaa Rhondan ja Valentinon salamasuhdetta. Kun Valentino näyttää Rhondalle ovea, tiedossa on vainoamista ja väkivaltaa. (Dirty Little Lies, rikostarina, USA, 2012)

02:45
Vaaralliset valheet (12)
Melkein täydellinen rikos (7)

Kausi 2, osa 10. Sarja esittelee tositarinoita rikollisista, jotka ovat onnistuneet pakenemaan tekonsa jälkeen ja piileskelemään lain kouralta - mutta ei ikuisesti. (I Almost Got Away With It, rikostarina, USA, 2010)

03:15
Melkein täydellinen rikos (7)
Paholaisen palapeli (12)

Kausi 1, osa 5. Pienet yksityiskohdat muodostavat palapelin, joka johdattaa tutkijat lopulta murhaajan jäljille. Piinkovat ammattilaiset kuorivat pala palalta uhrien taustoja ja todisteita selvittääkseen, mitä tapahtui. (Devil In The Details, rikostarina, USA, 2014)

04:05
Paholaisen palapeli (12)
Amerikan kamalimmat tatuoinnit

Kausi 1, osa 5. Naimisiin menevä Heather haluaa peittää rinnastaan roskaruoka-aiheiset tatuoinnit ennen hääpäivää. Rachael tahtoo eroon lähes sadan kilon painonpudotuksen kylkiäisenä muotoaan muuttaneesta kuvasta. (America's Worst Tattoos, tosi-tv, USA, 2012)

06:45
Amerikan kamalimmat tatuoinnit
American Chopper

Kausi 3, osa 3. Rickin pyörä, 1/2. Senior päättää yllättää Rickin and kertoo, että seuraava pyörä rakennetaan tälle. Mikey tulee mukaan avuksi ja inspiraatioksi. (American Chopper, tosi-tv, USA, 2005)

07:10
American Chopper
Yllätystuunaajat

Kausi 2, osa 4. Monte Fuego. Chip on onnistunut yhdessä vaimonsa ja ystävänsä kanssa saamaan käsiinsä Raycen 1970 vuosimallia olevan Monte Carlon, johon tehdään täydellinen remontti. (Overhaulin', tosi-tv, USA, 2005)

08:05
Yllätystuunaajat
LA Ink

Kausi 1, osa 13. LA Ink tarjoaa tarinoita tatuointien takaa. Sarjassa seurataan neljän arvostetun tatuointitaiteilijan Kat Von D:n, Kim Saigh'n, Hannah Aitchisonin ja Corey Millerin työskentelyä losangelesilaisessa tatuointistudiossa. (LA Ink, tosi-tv, USA, 2007)

09:00
LA Ink
TV Shop Tvins

09:55
TV Shop Tvins
Ehdonalaisvangit koirankouluttajina

Kausi 4, osa 4. Mariah auttaa kahta hyväsydämisen sotaveteraanin pelastamaa koiraa. Villalobosin vapaaehtoinen apulainen haluaa tarjota kodin yhdelle tarhan koirista. (Pit Bulls and Parolees, tosi-tv, USA, 2012)

12:55
Ehdonalaisvangit koirankouluttajina
Yllätystuunaajat

Kausi 2, osa 5. Hei, entäs mun Skylark? Rickin Buick Skylark 1967 on miehelle kaikki kaikessa. Chip Foose ja tiimi kuitenkin toivovat, että auton uusi low rider -ilme tekee vaikutuksen. (Overhaulin', tosi-tv, USA, 2005)

13:50
Yllätystuunaajat
American Chopper

Kausi 3, osa 4. Rickin pyörä, 2/2. Rick Biken valmistus jatkuu, ja pojat kiristävät tahtia Rickille päätyvän perinteisen pyörän rakennuksen loppumetreillä. (American Chopper, tosi-tv, USA, 2005)

14:45
American Chopper
Hengenvaarallinen saalis

Kausi 8, osa 11. Laivasto palaa Beringinmerelle, missä sillä on vastassaan ankarin talvi miesmuistiin. Kaupankäynnissäkin on selvä laskukausi. Kuka onnistuu tekemään hyvän kauden? (Deadliest Catch, tosi-tv, USA, 2012)

15:40
Hengenvaarallinen saalis
LA Ink

Kausi 1, osa 14. LA Ink tarjoaa tarinoita tatuointien takaa. Sarjassa seurataan neljän arvostetun tatuointitaiteilijan Kat Von D:n, Kim Saigh'n, Hannah Aitchisonin ja Corey Millerin työskentelyä losangelesilaisessa tatuointistudiossa. (LA Ink, tosi-tv, USA, 2007)

16:35
LA Ink
Ehdonalaisvangit koirankouluttajina

Kausi 4, osa 5. Kuolemansellistä kenneliin. Tia lähtee pelastamaan lopetettavaksi määrättyä koiraa ja etsii kotia hylätylle pennulle. (Pit Bulls and Parolees, tosi-tv, USA, 2012)

17:25
Ehdonalaisvangit koirankouluttajina
Hengenvaarallinen saalis

Kausi 8, osa 12. Laivasto palaa Beringinmerelle, missä sillä on vastassaan ankarin talvi miesmuistiin. Kaupankäynnissäkin on selvä laskukausi. Kuka onnistuu tekemään hyvän kauden? (Deadliest Catch, tosi-tv, USA, 2012)

18:20
Hengenvaarallinen saalis
Manhunt (7)

Kausi 1, osa 2. Etelä-Afrikka. Joel Lambert saa kilpakumppaneikseen armeijan huippuyksiköitä. Taitavat jäljittäjät yrittävät saada Joelin kiinni ennen kuin hän onnistuu katoamaan kokonaan. (Manhunt, tosi-tv, USA, 2013)

19:15
Manhunt (7)
6D: Ihmissyöjähait

Ohjelmassa tarkastellaan historian järkyttävimpiä haiden hyökkäyksiä. Luonnontieteilijät tutkivat, voivatko tietyt hait todellakin erota muista ja lähteä saalistamaan ihmisiä. (Rogue Sharks, dokumentti, USA, 2011)

20:05
6D: Ihmissyöjähait
Wheeler Dealers

Kausi 9, osa 4. Renault Alpine. Mike etsiskelee Ranskasta harvinaista Renault Alpine 310 -automallia. Hän löytääkin hienon yksilön, josta kuitenkin löytyy yllätyksiä. Edin kontolle jää auton kunnostaminen. (Wheeler Dealers, tosi-tv, Iso-Britannia, 2012)

21:00
Wheeler Dealers
Elokuva: John Carpenterin vampyyrit (16)

(John Carpenter's Vampires, toiminta/kauhu, USA, 1998) Vatikaanin sponsoroima vampyyrinmetsästäjä Jack Crow (James Woods) kumppaneineen jahtaa verenimijöitä tässä vuonna 1998 valmistuneessa kauhuklassikossa. 102 min. Ohjaus: John Carpenter. Pääosissa: Daniel Baldwin, James Woods, Maximilian Schell, Sheryl Lee.

22:00
Elokuva: John Carpenterin vampyyrit (16)
Spartacus: Areenan kuninkaat (16)

Kausi 2, osa 2. Batiatus toipuu ja janoaa kostoa. Quintillius Varis saapuu valitsemaan gladiaattoreita, mutta antautuu naisten vokottelulle. Samaan aikaan Doctore joutuu kohtalokkaaseen kaksintaistoon. (Spartacus: Gods of the Arena, draama, USA, 2011)

00:00
Spartacus: Areenan kuninkaat (16)
Miami Ink

Kausi 1, osa 21. Perinteitä ja tarinoita. Ami ja Chris suuntaavat Havaijille ja tatuoivat asiakkaita honolululaisessa tatuointiliikkeessä. Asiakkailla on koskettavia tarinoita, jotka antavat tatuoinneille syvällisemmän merkityksen. Ami ja Chris tutustuvat myös tatuoijaan, joka tekee perinteisiä polynesialaistatuointeja perinteisellä menetelmällä. He oppivat arvostamaan enemmän tatuointitaiteen historiaa ja saavat itsekin uudet tatuoinnit. (Miami Ink, tosi-tv, USA, 2005)

01:00
Miami Ink
Yllätystuunaajat

Kausi 2, osa 5. Hei, entäs mun Skylark? Rickin Buick Skylark 1967 on miehelle kaikki kaikessa. Chip Foose ja tiimi kuitenkin toivovat, että auton uusi low rider -ilme tekee vaikutuksen. (Overhaulin', tosi-tv, USA, 2005)

01:50
Yllätystuunaajat
American Chopper

Kausi 3, osa 3. Rickin pyörä, 1/2. Senior päättää yllättää Rickin and kertoo, että seuraava pyörä rakennetaan tälle. Mikey tulee mukaan avuksi ja inspiraatioksi. (American Chopper, tosi-tv, USA, 2005)

02:45
American Chopper
Ehdonalaisvangit koirankouluttajina

Kausi 4, osa 5. Kuolemansellistä kenneliin. Tia lähtee pelastamaan lopetettavaksi määrättyä koiraa ja etsii kotia hylätylle pennulle. (Pit Bulls and Parolees, tosi-tv, USA, 2012)

03:40

04:55
Kaara